Näitä viikon koonti -tyyppisiä postauksia on ollut ihan mukavaa kirjoitella, joten jatkan tätä ainakin toistaiseksi. Yleensä tykkään blogata jonkin tietyn teeman ympäriltä, mutta tekee ehkä ihan hyvää varata kerran viikossa tilaa tällaisellekin tekstille, jonka rakennetta ei tarvitse niin kamalasti miettiä ja voi vain höpötellä viikon ajatuksia siinä järjestyksessä, kuin ne tulevat mieleen. Tästäkin järjestelystä saa ilmaista mielipiteensä kommenteissa.
Yksi tämän viikon treeneissä esille noussut teema on ollut jokavuotinen tammikuun kuntoilubuumi. Olenkin jo maininnut joissakin tämän viikon postauksissa, että juoksumatolle sai hetken verran jonottaa ja ryhmäliikuntatunteja pitää olla varaamassa juuri oikealla minuutilla, ettei päädy jonotuslistalle. Siellä minäkin olen tällä hetkellä huomisen BodyCombat-tunnin kanssa – kyllä nyt meinaa tulla suru treenipuseroon, ellei huomisen päivän aikana tule sopivasti varausten perumisia. Kuntosalin asiakaskunta on myös tällä hetkellä iältään ja kuntotasoltaan monipuolisempaa kuin keskimäärin ja tunnistan joukosta aika monta vuoden takaisen itseni oloista tyyppiä, joille tämä homma on vielä ihan uutta.
Minun mielestäni on pelkästään positiivinen asia, että kiva ja toimiva kuntosali vetää lisää liikkujia puoleensa ja oikeasti toivon, että mahdollisimman moni heistä kokisi saman kuin minä eli löytäisi tästä harrastuksesta pysyvän voimavaran elämäänsä. En missään tapauksessa aio liittyä siihen eliittitreenaajien kastiin, joka vuosi toisensa jälkeen jaksaa valittaa siitä, kuinka tavalliset kuolevaiset ruuhkauttavat "heidän" salinsa. En siis sano, että Fitness24Sevenillä on tällainen jengi, minun kokemukseni Tampereen keskustasalin tunnelmasta ovat olleet yksinomaan positiivisia. Katsotaan, mitä kävijämäärien ja jonojen suhteen tapahtuu helmikuun loppuun mennessä – todennäköisesti joukosta on tippunut silloin pois joitakin uudenvuodenlupailijoita, mutta toivottavasti ei liian montaa!
Sen verran siis kuntosalin tunnelmista tällä viikolla. Omalta osaltani olen tässä ihan vähäsen välinehifistellyt. Hankin ne aiemmissa postauksissa mainitut superhienot pronaatiotukipohjalliset ja jalkapohjat vaikuttavat aika tyytyväisiltä. Kävin myös hakemassa nilkkojen vahvistamista varten uuden jumppakuminauhan katkenneen tilalle, ja siinä urheiluliikkeen läpi kulkiessani kiinnitin huomiota, kuinka musta ja harmaa väri näyttävät vallanneen valikoimat lähes täysin. Juuri, kun olen itse ihan täysin kyllästynyt mustiin ja harmaisiin treenivaatteisiin ja haluaisin vähän väriä vaatekaappiini, niin melkein mitään muuta ei löydy! Kai tämäkin on joku kausivärijuttu.
Nyt omistan vihdoinkin myös sykemittarin. Minulla oli sellainen joskus muutama vuosi sitten, mutta hukkasin siihen kuuluvan vyön, ja kun rupesin katselemaan nykyisiä valikoimia, niin piti oikein hieraista silmiään, kun nämäkin laitteet ovat menneet niin paljon eteenpäin. Juoksukellot mittaavatkin sykkeen suoraan ranteesta ja niiden mukaan kuuluu kännykkäsovellus. Ostin kaverilta Polar M430-sykemittarin ja se oli tänään pitkällä lenkillä kokeilussa. Täytynee selvittää jollain tavalla oma maksimisykkeeni, koska tällä haavaa sykemittarin lukemat ovat aika hämmentäviä. Juoksin nimittäin koko kahdeksan kilometrin matkan vähän yli 180:n sykkeellä, minkä pitäisi kai olla melko korkea lukema, mutta henki kulki koko ajan ihan mielettömän hyvin, askel rullasi helposti ja tuntui koko ajan siltä, että kovempaakin olisi jaksanut! Yleinen maksimisykkeen laskukaava 220 miinus ikä on selvästi täysin hyödytön minun kohdallani, mutta siis kuinka paljon yli kahdensadan ihmisen syke sitten voi huidella?!
Kävin torstaina hieronnassa ja sain kuulla, että hartiat ovat selvästi hyötyneet treenauksesta (niissä ei tuntunutkaan mitään jumeja tai puolieroja, ihmeellistä!), mutta jalkoihin oli kerääntynyt nestettä. Perin hämmentävää, kun tällaisen vaivan pitäisi aiheuttaa kuulemma raskasta oloa jalkoihin, mutta askel on oikeastaan käynyt todella lennokkaasti koko viikon. Kuinka ihmeessä voin huomioida vaivan, joka ei suvaitse ilmoittaa itsestään millään tavalla? Täytyy yrittää pitää tätä jotenkin silmällä. Ei ole ainakaan hidastanut menoa lenkillä eikä myöskään BodyPumpissa, jossa nostin rimaa kyykkybiisissä kuten viime viikolla lupailin. Toinen pumppitunti uusilla, 7,5 kilon painoilla oli jo huomattavasti ensimmäistä helpompi.
Kaiken kaikkiaan viime viikkojen energia ja innostus ei näytä kadonneen mihinkään, vaan ilmeisesti tuo toukokuulle asetettu puolimaratontavoite pitää mielialan korkealla ja treenijaksamisen raiteillaan. Aivan huikea fiilis. Ensi viikolla tuleekin pidettyä ihan hyvin ansaittu kevyempi viikko, kun lähden kaveriporukalla viikonlopuksi Lontooseen Potter-faneilemaan Warner Brothersin studioille ja nauttimaan harvinaista, ranskalais-kanadalaista musiikkiteatteriherkkua, vaatimattomalta nimeltään Notre-Dame de Paris. Vähän henkisempää harrastelua siis tähän väliin, en malta odottaa.
Yksi tämän viikon treeneissä esille noussut teema on ollut jokavuotinen tammikuun kuntoilubuumi. Olenkin jo maininnut joissakin tämän viikon postauksissa, että juoksumatolle sai hetken verran jonottaa ja ryhmäliikuntatunteja pitää olla varaamassa juuri oikealla minuutilla, ettei päädy jonotuslistalle. Siellä minäkin olen tällä hetkellä huomisen BodyCombat-tunnin kanssa – kyllä nyt meinaa tulla suru treenipuseroon, ellei huomisen päivän aikana tule sopivasti varausten perumisia. Kuntosalin asiakaskunta on myös tällä hetkellä iältään ja kuntotasoltaan monipuolisempaa kuin keskimäärin ja tunnistan joukosta aika monta vuoden takaisen itseni oloista tyyppiä, joille tämä homma on vielä ihan uutta.
Minun mielestäni on pelkästään positiivinen asia, että kiva ja toimiva kuntosali vetää lisää liikkujia puoleensa ja oikeasti toivon, että mahdollisimman moni heistä kokisi saman kuin minä eli löytäisi tästä harrastuksesta pysyvän voimavaran elämäänsä. En missään tapauksessa aio liittyä siihen eliittitreenaajien kastiin, joka vuosi toisensa jälkeen jaksaa valittaa siitä, kuinka tavalliset kuolevaiset ruuhkauttavat "heidän" salinsa. En siis sano, että Fitness24Sevenillä on tällainen jengi, minun kokemukseni Tampereen keskustasalin tunnelmasta ovat olleet yksinomaan positiivisia. Katsotaan, mitä kävijämäärien ja jonojen suhteen tapahtuu helmikuun loppuun mennessä – todennäköisesti joukosta on tippunut silloin pois joitakin uudenvuodenlupailijoita, mutta toivottavasti ei liian montaa!
Sen verran siis kuntosalin tunnelmista tällä viikolla. Omalta osaltani olen tässä ihan vähäsen välinehifistellyt. Hankin ne aiemmissa postauksissa mainitut superhienot pronaatiotukipohjalliset ja jalkapohjat vaikuttavat aika tyytyväisiltä. Kävin myös hakemassa nilkkojen vahvistamista varten uuden jumppakuminauhan katkenneen tilalle, ja siinä urheiluliikkeen läpi kulkiessani kiinnitin huomiota, kuinka musta ja harmaa väri näyttävät vallanneen valikoimat lähes täysin. Juuri, kun olen itse ihan täysin kyllästynyt mustiin ja harmaisiin treenivaatteisiin ja haluaisin vähän väriä vaatekaappiini, niin melkein mitään muuta ei löydy! Kai tämäkin on joku kausivärijuttu.
Nyt omistan vihdoinkin myös sykemittarin. Minulla oli sellainen joskus muutama vuosi sitten, mutta hukkasin siihen kuuluvan vyön, ja kun rupesin katselemaan nykyisiä valikoimia, niin piti oikein hieraista silmiään, kun nämäkin laitteet ovat menneet niin paljon eteenpäin. Juoksukellot mittaavatkin sykkeen suoraan ranteesta ja niiden mukaan kuuluu kännykkäsovellus. Ostin kaverilta Polar M430-sykemittarin ja se oli tänään pitkällä lenkillä kokeilussa. Täytynee selvittää jollain tavalla oma maksimisykkeeni, koska tällä haavaa sykemittarin lukemat ovat aika hämmentäviä. Juoksin nimittäin koko kahdeksan kilometrin matkan vähän yli 180:n sykkeellä, minkä pitäisi kai olla melko korkea lukema, mutta henki kulki koko ajan ihan mielettömän hyvin, askel rullasi helposti ja tuntui koko ajan siltä, että kovempaakin olisi jaksanut! Yleinen maksimisykkeen laskukaava 220 miinus ikä on selvästi täysin hyödytön minun kohdallani, mutta siis kuinka paljon yli kahdensadan ihmisen syke sitten voi huidella?!
Kävin torstaina hieronnassa ja sain kuulla, että hartiat ovat selvästi hyötyneet treenauksesta (niissä ei tuntunutkaan mitään jumeja tai puolieroja, ihmeellistä!), mutta jalkoihin oli kerääntynyt nestettä. Perin hämmentävää, kun tällaisen vaivan pitäisi aiheuttaa kuulemma raskasta oloa jalkoihin, mutta askel on oikeastaan käynyt todella lennokkaasti koko viikon. Kuinka ihmeessä voin huomioida vaivan, joka ei suvaitse ilmoittaa itsestään millään tavalla? Täytyy yrittää pitää tätä jotenkin silmällä. Ei ole ainakaan hidastanut menoa lenkillä eikä myöskään BodyPumpissa, jossa nostin rimaa kyykkybiisissä kuten viime viikolla lupailin. Toinen pumppitunti uusilla, 7,5 kilon painoilla oli jo huomattavasti ensimmäistä helpompi.
Kaiken kaikkiaan viime viikkojen energia ja innostus ei näytä kadonneen mihinkään, vaan ilmeisesti tuo toukokuulle asetettu puolimaratontavoite pitää mielialan korkealla ja treenijaksamisen raiteillaan. Aivan huikea fiilis. Ensi viikolla tuleekin pidettyä ihan hyvin ansaittu kevyempi viikko, kun lähden kaveriporukalla viikonlopuksi Lontooseen Potter-faneilemaan Warner Brothersin studioille ja nauttimaan harvinaista, ranskalais-kanadalaista musiikkiteatteriherkkua, vaatimattomalta nimeltään Notre-Dame de Paris. Vähän henkisempää harrastelua siis tähän väliin, en malta odottaa.
Kommentit
Lähetä kommentti