Vähän jeesiä vinoille jaloille

Ajattelin aamulla, että tänään voisi hyvin pitää välipäivää postaamisesta, mutta ei siinä sitten käynytkään niin, kun päätin käydä hakemassa itselleni uudet muotopohjalliset. Jalkapohja- ja pohjesäryt ovat minulla sen verran yleinen pikkuvaiva, että ajattelin kokeilla tällaistakin keinoa jalkojeni auttamiseksi.

Kyseessä ovat siis omaan jalkaan muotoillut FootBalance-pohjalliset, jotka tehdään jalka-analyysiin perustuen. Tällaisen jalka-analyysin saa tehtyä Intersportissa ja se näyttää, onko jaloissa virheasentoja ja millaista tukea jalan kaari tarvitsee. On kuulkaa ihan mielenkiintoinen kokemus pelkästään nähdä omat nilkkansa takaapäin.

Tämä oli toinen kerta, kun kävin FootBalance-analyysissa. Ensimmäinen kerta oli joskus vuosikausia sitten ja silloin sain järkyttyä pahan kerran nilkkojeni kieroudesta – kuvia niistä ei valitettavasti ole säilynyt, mutta sen verran pahasti oli paino sisäsyrjällä vasemmassa jalassa, että ihmettelin ihan oikeasti, miten tuollaisella kuvatuksella muka on kävelty näin monta vuotta. Aloin sitten vähän kiinnittää huomiota siihen, millä lihaksilla oikein seison, silloinkin kun pohjalliset eivät olleet jalassa. Siihen oppii yllättävän nopeasti.

Ensimmäiset FootBalance-pohjalliseni olin tyhmänä mennyt hukkaamaan, mutta uusi käynti jalka-analyysissa olikin sikäli ihan mielenkiintoinen kokemus, että nykyään nilkkani näyttävätkin tältä (piti ottaa screenshotti kännykän sähköpostista):
Ylipronaatiota siis on vielä (eli kallistumista sisäsyrjälle), mutta todella paljon vähemmän kuin niissä vuosien takaisissa kammotuskuvissa! Kuulemma myös päkiäni liikkuvuus oli aika hyvä ylipronaatiojalaksi; analyysin yhdessä vaiheessa nimittäin pitää nostella varpaita samalla, kun jalkapohjat pysyvät maassa. Jalkapohjan kaari on matalanpuoleinen, ja se liittyykin ihan suoraan tuohon ylipronaatioon.

Sain sieltä sitten uudet pohjalliset samantien mukaani alle kymmenen minuuttia kestäneen analyysin jälkeen ja leikkelin niitä vähän jumppa- ja juoksukenkiini sopiviksi. Tältä ne näyttävät:
Sisäsyrjä

Ulkosyrjä

Koot menevät jotenkin jännästi, koska normaalikokoni 36 oli aavistuksen verran liian pieni ja 37-kokoa ei ole olemassa. Oli kuitenkin helppo leikellä sopiviksi.



Survoin sitten uudet pohjalliset saman tien jumppakenkiin, koska tänään oli BodyPump-päivä. Vähänkö noloa, meinasin heittää tuntivaraukseni harakoille unohtuessani etsiskelemään toisia treeniblogeja. Ehdin kuitenkin juuri ja juuri tunnille ja se olikin erinomainen juttu, koska ensinnäkin tiistain pumppia vetää suosikkiohjaajani ja toisekseen sain saman tien otettua pelottavan askeleen kohti vähäsen isompia kyykkypainoja. Ihan oikeasti, en ole jännittänyt edes ensimmäistä 10 kilometrin juoksua yhtä paljon kuin painojen lisäämistä BodyPumpissa joka ikinen kerta. Se tuntui tälläkin kertaa juuri niin kamalalta kuin olin osannut odottaa, hämmentyneiden reisilihasteni huutaessa MITÄ HELVETTIÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU -signaaleja aivoilleni. Sain kuitenkin suurimman osan toistoista tehtyä ja kyllä siihen taas tottuu. Siispä nyt, noin kuukauden harkinnan tuloksena, kyykkybiisissä nousee 7,5 kiloa tangon molemmissa päissä. Jee!

Katsotaan tässä nyt seuraavien parin viikon aikana, kuinka jalat tottuvat uusiin, oikealla tavalla tukeviin pohjallisiin ja rupeaako tässä sitä kautta pikkuhiljaa jalkasäryt helpottamaan.

Kommentit