Lenkkipainotteisen viikon koonti

Onkin ihan hyvä koota tämän viikon kuntoilut pakettiin nyt, kun en ole muuten tällä viikolla kovin montaa blogipostausta tehnyt. Ilmassa on ollut kevään tuntua ja herättelin jo toiveita jäättömistä lenkkireiteistä, mutta ihan vielä ei ole niiden aika ainakaan täällä Tampereella.

Kuluneella viikolla tuli tehtyä kolme lenkkiä juoksumatolla, yksi kävelylenkki ulkona ja yksi power-joogaharjoitus. Kurkin jo vähän ensi viikolla alkavaa 12 viikon puolimaraton-treeniohjelmaani ja otin sieltä ideoita tämän viikon juoksuille. Maanantaina kävin hyvin rauhallisen viiden kilsan hölkän rennoissa fiiliksissä. Torstaina kokeilin progressiivista lenkkiä niin, että alkuverryttelyn jälkeen juoksin neljä kilometriä, jokaisen kilometrin hiukan edellistä nopeammin paitsi viimeinen oli samaa vauhtia kuin ensimmäinen. En ole pitkään aikaan, jos koskaan, vetänyt lenkkiä tällä rakenteella ja se oli kyllä hauskaa! Minulla nyt ei ole muutenkaan taipumusta pitkästyä juostessa, mutta kilometrien seurailu toi vähän omanlaistaan aivotoimintaa mukaan lenkkiin ja nopeimmalla kilometrillä oli aivan hiton energinen fiilis! Juoksuvauhtini olivat rauhallisilla kilometreillä 9:13 min/km, keskitasokilometrillä 8 min/km ja nopeimmalla kilometrillä 7:03 min/km. Luvut perustuvat siis juoksumaton antamiin arvioihin ja ovat siksi noin sekunnintarkkoja, vaikka mitä nyt olen viime aikoina vähän lukenut mattojuoksusta niin nuo luvut eivät välttämättä ole täysin tarkkoja. Mennään nyt niillä kuitenkin ainakin siihen asti, kunnes pääsee ulos Runkeeperin kanssa.

Keskiviikon power-joogassa yllätin itseni oikein perusteellisesti, sillä pysyin tasapainoliikkeissä jo muutaman hengityksen ajan pystyssä vasemmalla eli sillä heikolla ja tasapainottomalla jalallani! Älysin kerrankin kokeilla tehdä tasapainoliikkeet lattialla eikä joogamaton päällä, koska se on täysin sallittua. En ollut koskaan ajatellut, että alustan vaihtaminen tekisi kovin dramaattista eroa, koska joogamatot ovat ohuita ja omanikin on vain neljä milliä paksu, mutta johtui se sitten lattiasta tai siitä, että nilkkajumpan tulokset alkavat näkyä, oli aivan ihmeellistä tuntea jonkinlaista tukea, kun paino oli vasemman jalan päällä! Muutama horjahdus ei haitannut yhtään, kun aikaisemmin olen tuskin saanut edes jalkaa nostettua ilmaan ollenkaan. Taisin hymyillä itsekseni ihan onnesta sykkyrällä siinä asanaa pitäessäni.

Lauantaina tuli impulssi käydä kävelylenkillä kesken läppärihommien. Näitä mielitekoja yleensä alkaa tulla kevättalvella heti, kun säätila ulkona on siedettävä. Kävin samalla tarkistamassa yhden suosikkilenkkireittini kunnon haaveillen, että jos sinne jo pian pääsisi juoksemaan. No, kävely oli mukavaa ja teki hyvää, mutta reitti muistutti Hatanpään suunnilla vielä paikoitellen hyvin kieroa luistinrataa:


Laitoin tälle kävelylenkille Polar-tallennuksen ja Runkeeper-sovelluksen päälle yhtä aikaa nähdäkseni, antaisivatko ne kovin erilaisia lukemia. Molemmat siis laskevat kilometrejä, keskivauhtia ja kulutettuja kaloreita. Polar on aina näyttänyt parisataa metriä lyhyempää matkaa ja hitaampia vauhtilukemia kuin juoksumatto, ja näin kävi nyt myös vertailussa Runkeeperin kanssa.

Polarin näkemys lauantain kävelystä

Ja Runkeeperin versio

Siinä sitä on sitten vähän ihmettelemistä. Luottaisin ehkä Runkeeperin GPS:ään enemmän, koska se piti kutinsa Tampere Maratonin (vajaaksi mitatulla) kymmenen kilometrin juoksulla viime kesänä. 

Tänään keskipäivällä kiskaisin sitten vielä salille polkemaan juoksumattoa viiden rauhallisen kilsan verran. Jostain syystä hikoilin ehkä enemmän kuin koskaan ennen lenkillä, hiet meinasivat koko ajan valua silmiin ja tukka oli ohimoilta märkä kuin uinnin jälkeen! Näitä kehon toimintojen mysteereitä taas, niitä putkahtelee vastaan sitä mukaa kun kroppa joutuu liikuntaharrastuksessa koko ajan uusiin tilanteisiin. 

Oikein reipasta ensi viikkoa kaikille, pääsen kohta viimein polkaisemaan puolimaraton-treenin käyntiin! Onko lukijoilla treeniohjelmaa käytössä, joko HCRD:tä varten seuraavalle 12 viikolle tai jollekin muulle tavoitteelle? 

Kommentit