Reippain juhannukseni

Juhannusviikonloppu oli tänä vuonna yllätyksiä täynnä: aurinko paistoi ja entinen sohvaperuna halusi juhlistaa pyhäpäivää lenkkeilemällä. Yllättävää oli tietysti sekin, että yhtenä iltana pahaa-aavistamattomasti nukkumaan mennessäni astuin ampiaisen päälle, mutta onneksi kyytabletti oli tehokas ja seuraavana päivänä piston saanut varvas oli täysin juoksukunnossa.

Ennen juhannusta, viime viikon tiistaina, kävin selvittämässä harjoitussykealueeni juoksijan tasotestissä ja koska ehdin saada jo tuloksetkin, kirjoittelen niistä heti, kun vain saan pureskeltua ne blogattavaan muotoon. Keskiviikkona pidin treenivapaata melko raskaan, maksimisuoritusta sisältäneen testijuoksun jäljiltä, ja lähdin perheemme mökille juhannuksenviettoon vähän suunniteltua aikaisemmin..

Torstaina vetelin 40 minuutin kevyen lenkin, joka täytyi ottaa vielä entistäkin kevyemmin, kun aurinko suoritti lämmitystehtäväänsä ihailtavalla innolla. Näki selvästi, että syke nousi vielä tavallistakin helpommin, mutta selvisin loppuun asti ilman pökertymisen vaaraa, kun päätin jo alusta lähtien, että pidän lyhyen kävelytauon noin kaksi kertaa kilometrin aikana. Matkaa ei tällä tahdilla päässyt kertymään kuin 3,9 kilometriä, mutta nyt ei jolkotettukaan matkaa vaan hyvää oloa. Paahtavan lenkin jälkeen oli ihanaa päästä pulahtamaan järveen, vaikka Näsijärven vesi olikin vielä karmaisevan kylmää.

Perjantaina ehdin hikoilla 15 minuutin verran lihaskuntoliikkeitä ennen kuin siskoni perheineen saapui täydentämään juhannusseuruettamme. Yhtään pidempään ei jaksanut, koska ihme oli tapahtunut ja aurinko porotti kirkkaansiniseltä taivaalta juhannusaattona eikä varjoisaa jumppapaikkaa oikein löytynyt. Ilmeisesti onnistuin kuitenkin huhkimaan jonkinlaisilla tehoilla, koska tunsin vaikutukset varsinkin vatsa- ja kylkilihaksissa vielä sunnuntainakin.

Olen tullut siihen tulokseen, että tulen arkisin erinomaisesti toimeen tylsällä ja itseään toistavalla ruualla, kunhan se ravitsee eikä minun tarvitse polttaa päreitäni keittiössä sählätessä. Näin ollen erikoistilaisuudet, kuten herkuttelu juhannuksena, tuntuvat vieläkin erityisemmiltä ja nautiskelen raparperipiirakasta vailla häivääkään omantunnontuskista, kun tiedän, että paluu arkeen onnistuu kyllä ruokailutottumustenkin osalta. Juhannusviikonloppuna siis tosiaankin syötiin hyvin, mutta kuten ensimmäisestä kappaleesta kävi ilmi, keksin myös uuden juhannusperinteen kevyen ja mukavan lenkin muodossa. Sain taas siskostani seuraa rennolle 20 minuutin hölkälle, jolla pääsin myös testaamaan uudet, upeat juoksutrikooni. Kuulostaa ehkä pöljältä, mutta kävin sovittamassa näitä Socin trikoita varmaankin kolme kertaa ennen kuin uskalsin lopulta ostaa ne alennusmyyntien sattuessa kohdalle. Eivät olleet turha ostos, sillä rakastan aivan pohjattomasti tätä asenteellisen sinistä sävyä, korkeaa vyötäröä ja ennen kaikkea taskuja. Nämäkin olivat muuten mallin päällä 7/8 -mittaiset, mutta katsokaapas, mikä taikatemppu taas kävi minun lyhyissä säärissäni.



Sunnuntaina oli lupa pitää lepopäivä kaiken juhannusaktiviteetin jälkeen, mutta ilmeisesti minusta on tullut peruuttamattomasti sellainen, että jalat vetävät kävelylenkille silloin, kun muuta liikkumista ei ole ohjelmassa. En pidä tätä kehitystä ollenkaan pahana, koska kyse ei ole mistään pakkomielteisen, kaloreita laskevan omantunnon rauhoittamisesta, vaan kevyestä liikkumisesta yksinkertaisesti jää hyvä olo. Niin jäi tästä juhannuksestakin, eikä pelkästään siksi, että jaksoin käydä pariin kertaan lenkillä. Mökillä oli aivan uskomattoman kaunista ja rauhallista (ei edes haitannut herätä lähes joka yö neljältä käymään vessassa, kun vastassa oli niin upeita auringonnousuja), seura oli mukavaa ja vaikka Youtuben fitness- ja hyvinvointikanavilta löytyy kaikenlaisia vinkkilistoja siihen, kuinka saa motivoitua itsensä pysymään aktiivisena juhlapyhien aikaan ja miten herkuttelee ilman huonoa omaatuntoa, itse en tarvinnut näitä neuvoja ollenkaan. Toivottavasti muutkin pääsivät nauttimaan tämän vuoden aurinkoisesta juhannuksesta täydellä mitalla, mitäs te puuhasitte?



Tähän loppuun vielä kaksi täysin irrallista asiaa. Ensinnäkin, en ole vielä muistanut mainita, että blogini alaotsikkoa on vihdoinkin muokattu selätetyn ensimmäisen puolimaratonin jäljiltä (alkuperäinen alaotsikkohan oli "askel kerrallaan kohti ensimmäistä puolimaratonia" ja siinä ei oikein tuntunut olevan enää järkeä, kun päätin jatkaa blogin pitämistä tuon saavutuksen ylikin). Toisekseen, tänään oli yksi elämäni parhaimmista päivistä, koska pääsin opiskelemaan taiteiden tutkimusta Helsingin yliopistoon! Valinta meni hieman yllättävällä tavalla, koska taiteiden tutkimus oli kakkosvaihtoehtoni haussa, eli luin siihen hyvin vähän verrattuna ykkösvaihtoehtooni kulttuurien tutkimukseen (johon en päässyt) ja kokeessa kirjoitin hyvin hätäisen esseevastauksen ajan käydessä vähiin, mutta näin nyt sitten kävi! Edessä on siis muutto Helsinkiin ja opinnot uskoakseni sellaisella alalla, joka innostaa minua. Näin ollen nautin jäljellä olevasta kesästä entistäkin iloisempana ja motivoituneempana.


Kommentit

  1. Kuulostaa mukavalta, sopivan reippaalta ja rennolta juhannukselta :)

    Kiitos muutenkin blogistasi! Löysin tänne vasta vähän aikaa sitten ja innosutuin selailemaan vanhempiakin postauksia, joita onneksi riittää vieläkin luettavaksi. En ole aikaisemmin erityisemmin pitänyt juoksemisesta, koska juoksukuntoni tuntuu niin olemattomalta, mutta tänä kesänä olen jaksanut lenkkeillä vähän säännöllisemmin ja kuntokin on hiukan kohonnut, vaikka edelleen parikin kilometriä tuntuu saavutukselta. Nämä postaukset toimivat hyvänä innostajana ja motivaationa :)

    Onnea myös opiskelupaikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kun löysit tänne ja kiitos mielettömän innostavasta kommentista! Kukaan tuskin tykkää kauheasti juoksemisesta heti alkuun, mutta tuntuu siistiltä, kun kunto nousee vähitellen! Juuri noin se on, että jokainen kilometri on saavutus. Toivotan hyviä lenkkejä, muista edetä maltilla niin ei ala tuntua tuskalta. :)

      Poista
  2. Onnittelut opiskelupaikan johdosta! Helsingissä onkin varmasti mainiot mahdollisuudet jatkaa hyvin alkanutta juoksuharrastusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Voi olla, että yksi ensimmäisistä ajatuksista heti hyvät uutiset kuultuani oli "Eipäs tarvitsekaan tulla matkan päästä seuraavalle Helsinki City Runille..."

      Poista
  3. Kiva kuulla, että pääsit opiskelemaan - onnea :)

    Ja mulle käy muuten myös aina noin, että kun ostaa 7/8-mittaiset housut, niin ne ovatkin ihan tavallisen pituiset! PS. Toi sininen väri on ihan super!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on kyllä mahtava olo nyt, kun kaikki stressin purkautumisen aiheuttamat tunnereaktiot on käsitelty!

      Trikoiden piteneminen kokomittaan ei onneksi harmita, koska kokomitta on mielestäni käytännöllisempi heti, kun tuulee yhtään tai on muuten viileämpää. :D Ja rakastan tosiaankin tuota väriä, olen ylipäätään aika värikkään ystävä.

      Poista

Lähetä kommentti