Juhannusheilana suomenhevonen

Mitä keksii juhannuksena lapseton sinkku, jolla ei ole omaa perhettä jonka kanssa juhlia, ei omaa mökkiä jonne mennä, eikä suurta intoa mennä parittomaksi pyöräksi hillumaan vanhempien ja sukulaisten järjestämän perhejuhannuksen reunamille? 

Minä olen vihdoin 34-vuotiaana ratkaissut tämän arvoituksen. Jollei ole juhannuksena paikkaa, johon veri tai kaveriporukka vetäisi, voi pakata laukkunsa ja suunnata vaikka ihan yksin jonnekin viettämään juhannusviikonloppua jonkin rakkaan harrastuksen parissa. 

Olin vasta kesäkuun puolessavälissä intoilemassa sitä, että pääsisin pitkästä aikaa Luomajärven Hevoskievarille ratsastamaan Jyllin kierrosta, kun  kävi ilmi, että minun olisi mahdollista napata viimeinen vapaa paikka juhannusviikonlopun Ratsastus & Sauna Spa -lomalle. Mitä upeimman kesäisen ratsastuspäivän jälkeen matkustin Tampereen seudulta kotiin Helsinkiin muutamaksi päiväksi ja palasin sitten juhannusaattona takaisin Ikaalisten Kilvakkalaan. 

Ratsastusloma kesti sunnuntaihin asti ja siihen sisältyivät ratsastukset kaikille kolmelle päivälle – kohokohtana pitkä, evästauollinen vaellus lauantaina –, ylelliset saunat molempina iltoina, Kievariravintolan herkkuja notkuvat kattaukset sekä ylipäätään maaseudun tunnelmasta nautiskelu idyllisessä pihapiirissä ja kauniissa aittakammareissa. 

Ennen kuin jatkan juhannustarinointia, mainittakoon vielä, että nämä peräkkäisten viikonloppujen ihanat heppatouhut osuivat nyt todella hyvään väliin. Olin tässä kohtaa loppupuolella kolme viikkoa kestänyttä yskääni, joka oli pakottanut hyvin turhauttavalle ja tylsistyttävälle tauolle juoksuharjoittelusta. Irtiotot ratsastuksen parissa pitivät paitsi liikunnan ja rutiinien puutteesta hapertuvan mielialani kohdallaan, myös ehkä pehmensivät siirtymistä täydestä levosta takaisin maratonharjoitteluun. Ratsastus on peruskuntoiselle ihmiselle todella kevyttä tekemistä mitä sykkeen nousuun tulee, mutta ainakin se antaa jotakin ärsykettä lihaksille; aika lujaakin, jos ratsastaa pitkään, monta päivää peräkkäin tai viime kerrasta on kauan aikaa. 

Juhannusmiljöö

Luomajärven Hevoskievari on minulle nykyään niin tuttu paikka täynnä mukavia muistojaf, että syvä rentous asettuu mieleeni sillä hetkellä, kun astun lähinnä ratsastusvarusteiden määrän vuoksi valtavine matkatavaroineni söpöjen punaisten talojen muodostamaan pihapiiriin. Kaupunkiasujan näkökulmasta tila sijaitsee suorastaan luonnon helmassa ja hiljaisuutta rikkovat ainoastaan tiluksilla asustavien moninaisten eläinten äänet ja silloin tällöin joku auto, kun lomalaisia saapuu ja poistuu.

Ensimmäisen yön majoitukseni löytyi tällä kertaa pihapiirin reunaa hallitsevasta Pakarista, Tupa-nimisestä huoneesta jossa on ratsastusloman hintaan kuuluva yhteismajoitus. Olen nykyään tavallisesti varannut Hevoskievarilta oman huoneen viikonlopuksi, mutta nyt kun liityin juhannusmeininkeihin niin viime hetkillä, oli viikonlopun ensimmäinen yö jo täyteenvarattu. 

Oli tavallaan ihan virkistävää vaihtelua olla vähän sosiaalisempi muiden viikonlopun ratsastajien kanssa yhteismajoituksessa, mutta nautin myös omaan aittakammariini pääsemisestä toiseksi yöksi. Vanhan Viljamakasiinin yläkerrassa sijaitsevaan Ruusa-kammariin täytyy kiivetä jyrkkiä portaita pitkin, mikä on minusta ihanan tunnelmallista ja vahvistaa tunnetta omasta rauhasta siellä yläilmoissa. 

Ruusa-kammariin kelpasi vetäytyä viettämään omaa aikaa.

Hevoskievarin kaunis ympäristö vain jatkuu, jos käy hevostallin kautta nousemassa satulaan ja lähtee ohjatuille maastoratsastuskierroksille. Reittejä riittää tunnin lyhyistä iltaratsastuksista monen tunnin vaelluksiin, ja maasto vaihtelee maalaisteiden, pihapiirien, niittyjen ja metsiköiden välillä. Pääsee sekä ihailemaan kaunista satumetsää että viilettämään tasaisilla laukkasuorilla luotettavien vaellushevoskonkareiden kyydissä.

Juhannusheila

Sanoin, että Hevoskievarille saapuminen saa aikaan välittömän rentouden tunteen, mutta kyllä siihen ratsastuslomalaiselle yksi jännitysmomenttikin sisältyy: minkälaisella hevosella saan ratsastaa tällä kertaa?!

Tässä harjataan ja satuloidaan ratsut silloin, kun ei sada.

Hevoskievarin ratsastuslomilla on tapana, että koko viikonlopun saa ratsastaa samalla hevosella, joten siihen ehtii muutaman vaelluksen aikana tutustua vähän paremmin. Tilan hevoslauman koostumus koki aika suuren muutoksen kuluneen vuoden sisällä, joten lähtiessäni nyt juhannusaaton iltana kuulemaan viikonlopun hevosjakoa minulle oli ennestään tuttuja vain kaksi tilan suomenhevosista. 

Toinen niistä oli edellisviikon Jyllin kierroksen kaverini Carlos ja olinkin saanut Hevoskievarin omistajalta ja ratsastusohjelmista vastaavalta Satulta vähän ennakkotietoa jo vaihdellessamme viestejä viikonloppua koskien, että hän oli ajatellut kyseistä suomenhevosruunaa minulle myös juhannusratsuksi. Tällä kertaa en siis päässyt yllättymään, mutta kylläkin innostumaan kovasti siitä, että saisin ratsastaa koko viikonlopun niin mukavalla hevosella. 

Carlos oli kyllä hienoin juhannusheila, jota olisi voinut toivoa. Punarautiaassa, tähtipäisessä ruunassa yhdistyy täydellisellä tavalla vetävä askel ja järkähtämätön viilipyttyjärki maastoreiteillä. Carloksen askellus missään askellajissa ei tunnu tippaakaan kiireiseltä, mutta silti se kulkee vaelluksilla heppajonon etupäässä, koska se jättää useimmat hevoset taakseen suuremmin yrittämättä. Pystyn itse ratsastamaan kaikista rennoimmin silloin, kun hevonen tykkää itse liikkua reipasta vauhtia ilman että joudun itse punkemaan sitä eteenpäin ja nautin siitä, kun laukkapätkiin maastossa saa vähäsen hallitun vauhdin hurmaa, mutta maastoon ei ole tietenkään mukava lähteä hermoilevan hevosen kanssa. Carlos sopi kuin nenä päähän minun ratsastuskaverikseni.

Ihanan rennon askelluksen ja vauhdikkaan vaivattomien laukkasuorien lisäksi nautiskelin Carloksen seurasta silloinkin, kun sitä sai ihan vain harjata ja paijailla. Carlos tykkää tutustua rauhallisesti sitä harjailevaan ihmiseen ja sillä on tasaisen luonteen lisäksi omat persoonalliset piirteensä ja juttunsa, jotka ovat minusta hirveän mukava juttu hevosissakin

Ihastuin näin ollen aivan täyttä päätä juhannusheilaani ja koin, että meillä sopi täydellisesti yhteen sekä etenemistahti että temperamentti. Siinä on kyllä yksi tärkeä aines onnistuneelle ratsastuslomalle. 

Juhannussää

Kukaan koko Suomessa ei ehkä välttynyt rankkasateilta tämänkertaista keskikesää juhliessamme. Sade näyttäytyi Kilvakkalan kylässä jo perjantain lyhyellä iltaratsastuksella ja loppui heti, kun pääsimme takaisin tallin pihaan. 

Joku voisi helposti ajatella, että neljän tunnin ratsastusvaellukselle lähteminen ihan täydessä juhannuspäivän kaatosateessa olisi tuntunut todella lannistavalta. Tähänkin ongelmaan asialliset varusteet kuitenkin auttavat yllättävän paljon, kuten sain huomata nyt käytännössä. Näin kovaa sadetta en nimittäin kohdannut edes Skotlannissa, vaan kovin saderatsastuskokemukseni on nyt ihan täältä koto-Suomesta.

Sadetakkini teki tehtävänsä, vaikka olinkin omin käsin todella rumasti korjannut takahalkiota vähän paremmin satulaan istuvaksi, ja polven alapuolelle ulottuva pituus oli ratsailla erittäin hyvä ominaisuus. Sadehousunikin estivät osaltaan sen ikävän paleltumisen, joka seuraa kunnon kastumisesta, vaikka rupesinkin haaveilemaan ihan ratsastukseen tarkoitetuista sadehousuista, joilla olisi mukavampi istua satulassa. Samoin oikeasti vedenpitävistä hanskoista, vaikka niiden puutteessa olikin varsin loistava keksintö ottaa kaikki kolmet ratsastushanskani mukaan Hevoskievarille ja vaihdella niitä tämän kaatosaderatsastuksen aikana niin, että välillä sai kuivaa käsiinsä. Kokemukseni Skotlannin ratsastusvaellukselta opetti myös ottamaan satulaan mukaan varmuuden vuoksi vaihtosukat, vaikken niitä nyt tarvinnutkaan hyvien ratsastuskenkieni ansiosta. 

Sateen uhmaamisessa auttoi oleellisesti sekin, että kastuminen ei haitannut reippaita ratsujamme pätkääkään. Carlos suorastaan puhkui innosta, kun se oli saanut sinä aamuna poikkeuksellisesti tallin suojissa varusteet niskaansa ja tajusi, että pian olisi aika lähteä maastoon. Eihän sitä voi lähteä mieli mustana sateeseenkaan, kun toinen on niin kauhean iloinen. Hyvä mieli onneksi tarttuu.

Korvat hörössä kaatosateessakin!

Voin antaa vahvan suosituksen sille, että jos lähtee useammaksi päiväksi ratsastamaan melkein minkä tahansa sääennusteen alaisena, kannattaa ottaa ihan kaikille ratsastusvaatteille vaihtokappaleita mukaan. Silloin ei tarvitse stressata sitä, että ehtivätkö ne kuivua seuraavaan ratsastukseen mennessä. 

Kaiken vesisadepuheen perään on kuitenkin muistettava, että koimme myös todella kauniita, auringonpaisteisia hetkiä viikonlopun aikana. Sade jopa loppui ja taivaan valoilmiö näyttäytyi meille myös juhannuspäivän vaelluksen loppupuolella, ja sunnuntaina – tietysti kun juhannus oli virallisesti ohi – saimme lähteä viimeiselle kahden tunnin ratsastukselle aivan upeassa, mutta ei liian kuumassa auringonpaisteessa. Saimme myös ihailla kauniita, sateettomia näkymiä lauantain saunavuoron aikana Maasaunan paljusta käsin.

Juhannussauna

Hevoskievari hemmottelee vieraitaan kahdella erittäin hienolla ja rentouttavalla saunalla. Se on nautinto ihan itsessäänkin, mutta erityisesti pitkän ratsastuksen jälkeen mikään ei tunnu kutsuvammalta kuin lihasten rentouttaminen saunan lämmössä sekä puhdistuminen kaikesta ratsastushiestä ja -pölystä.

Perjantai-iltana pääsimme tunnelmoimaan juhannusaaton viimeisiä tunteja pihapiirin nurkassa sijaitsevaan Koivusaunaan. Hämyinen tila on valaistu vain kynttilöillä, mikä kutsuu rauhoittumaan hetkeen lauteille. Saunassa tuttuun tapaan juttu luisti ratsastajien kesken, ja kahden läsnäolevan "asiantuntijan" yllyttämänä uskalsin ensimmäistä kertaa kokeilla kylmävesitynnyriä, jonne en ole löylyn aiheuttamassa mukavuudenhalussani koskaan saanut aikaiseksi kiivetä. Kuten olin kuullut jo vaikka kuinka monesta, muun muassa innokkaan avantouintikansan suusta, kylmään kastautumisestahan tuli aivan mahtavan hyvä olo heti, kun sen oli saanut tehtyä. Tiedän juoksuharjoittelustanikin, että kylmä tekee todella hyvää rasittuneille jaloille, ja päätin muistaa tämän konstin myös seuraavan päivän pitkän vaelluksen jälkeen. 

Saunajuoma ja spa-tuotteiden valikoimaa saunojan iloksi.

Koko ratsastusryhmämme oli pitänyt tiukasti mielessä heti lauantain ratsastuksen jälkeen odottavan toisen saunavuoron, kun painelimme juhannuspäivän aamuna kaatosateeseen ratsastamaan noin neljäksi tunniksi. Suuntasimmekin kaikki innokkaasti Maasaunan lämpöön, vuoromme osuessa erittäin asiallisesti melkein suoraan ratsastusretkemme jälkeen. Maasauna on Kievarin saunoista se erikoisempi, pihalta katsottuna hobitinkolon näköinen kumpare. Täytyy kiertää kumpareen suojaisemmalle puolelle, jotta löytää saunaan kuuluvan ison terassin, kylpypaljun ja sisäänkäynnin saunaan. 

Tällainen ajanviete karisti viimeisetkin saderatsastukselta jääneet vilunväristykset!

Olen aina ollut valmis menemään saunaan tilaisuuden tullen, mutta en kestä kovia löylyjä tai yleensä jaksa saunoa kovin pitkään. Nyt kuitenkin yllätin itseni, kun ratsastusryhmällemme varattu kahden tunnin saunavuoro meni Maasaunassa nautiskellessa ihan hujauksessa ohi. Kävin useamman lyhyen käännähdyksen lauteilla, lipitin saunajuomaani paljussa ja muistin käydä taas kylmävesitynnyrissä piristämässä lihaksiani. Seura ja polveilevat keskustelut, niin hevosista kuin kaikesta muustakin, tietysti myös nopeuttivat ajan kulumista. 

Juhannuskaverit

Tällä kertaa en tuntenut etukäteen ketään muista ratsastusviikonlopun viettäjistä. Introverttikin kuitenkin solahtaa aina vaivattomasti ratsastusporukkaan, kun ryhmässä on tietysti aina saman harrastuksen jakavia ja sitä myötä usein samanhenkisiäkin ihmisiä. Keskustelut on aina helppo aloittaa heppajutuista ja siitä ne sitten jatkuvat ties minne. 

Tällä kertaa kaikki kolme viikonloppuvierasta olivat paitsi Hevoskievarin konkareita pitkältä ajalta, myös palaavia juhannusratsastusvieraita. Ymmärrän hyvin, miksi juhannuksen viettäminen Hevoskievarilla muodostuu perinteeksi varsinkin innokkaalle maastossa ratsastajalle, ja näyttää nyt vahvasti siltä, että liityn itsekin joukkoon. 

Sen lisäksi että meitä osallistui neljä kaikille viikonlopun ratsastuksille, saimme seuraksemme myös vaihtelevasti pelkästään yksittäisille ratsastusretkille osallistuvia, eikä keskustelu käynyt vaikeaksi kenenkään kanssa. Harrastukset tosiaan yhdistävät tuntemattomiakin ihmisiä tehokkaasti. 

Tilan lammaskolmikko putkahtelee esiin milloin mistäkin vaatimaan rapsutuksia.

Hevoskievarilla on aina seurana myös värikäs joukko ihania eläimiä. Hevoset ovat tietysti isossa osassa, mutta myös muiden Pienen Kotieläinpihan asukkaiden touhuille pääsee hymyilemään. On aivan normaalia törmätä pihalla kanaan, possuun tai tiiviisti yhdessä pysyttelevään, metkuja keksivään lammaskolmikkoon. Jotkut nelijalkaiset ovat myös varsin huomionkipeitä!

Tällaiset virpojat olivat vastassa sunnuntaina ihan heti aittakammarini ovella.

Juhannusherkut

Melkein kaikki Hevoskievarin ruokatarjoilut ovat toisen omistajan, Mikan, ravintolatason herkkuja ihanan viihtyisässä Kievariravintolassa. Poikkeuksena on pidempiin ratsastusvaelluksiin kuuluva evästauko laavulla, jolloin nuotion äärellä syödään makkaraa, nuotiolla paahdettua ruisleipää ja pullakahvit. 

Päivä lähti aina hyvillä mielin käyntiin aamiaispöydästä, jossa oli niin paljon valinnanvaraa, että tällaisen kevyeen aamiaiseen tottuneenkin tuli ladattua aika lautasellinen. Se olikin ihan hyödyllinen asia, kun seuraavaksi oltiin lähdössä hevostallille ja moneksi tunniksi ratsastamaan. 

Illallispöydissä oli tarjolla kaikkia herkkuja, joihin oma mielikuvitus tai kiinnostus valmistamiseen ei koskaan riittäisi: kukkakaalikeittoa, papusalaattia, kanaa Salmogrillio, Steakhouse-salaattia, purjopangrattoa... Tällainen huolella ja taidolla valmistettu makuelämys oli kyllä taas niin tervetullutta vaihtelua omaan arkeeni, jossa en kerta kaikkiaan jaksa kiinnostua ruuanlaitosta. Jälkiruokia en myöskään taiteile kotona, mutta nyt nautiskelin hyveistä ja piirakoista teekuppini kyljessä. 

Vielä sunnuntaina ennen lähtöä, sopivasti kaksituntisen ratsastuksen jälkeen, pääsimme lounastamaan tuoksuvien pastakattiloiden ääreen. Näiden makumuistojen voimalla lähdin siitä sitten kohti kotia, Unicafe-lounaita ja mahdollisimman helppoja arkiruokia. Väittäisin, että koin vähän erilaisen makumaailman kuin tyypillisenä mökkijuhannuksena, mutta perinteistä poikkeaminen ei tässäkään asiassa haitannut pätkääkään. 

Juhannusjumit

En pääse valitettavasti ratsastamaan niin usein, että lihakseni kunnolla tottuisivat siihen. Näin ollen olen saanut tottua sen sijaan siihen, että pidemmän ratsastuksen jälkeen juilii nivusissa, alaselässä ja vähän kaikkialla muuallakin. Olin suorastaan vähän järkyttynyt siitä, kuinka vaivalloisesti kävelin Jyllin kierroksen jälkeen, ja näitä viikonloppujakin viettäessä olen ollut eriasteisissa jumeissa aina sunnuntaiaamuna viimeiselle ratsastukselle lähtiessäni. 

Nyt tapahtui kuitenkin juhannusihme: heräsin sunnuntaiaamuun ilman ensimmäistäkään ratsastusjumia! Jolkottelin oikein vetreästi ravintolaan aamiaiselle ja siitä tallille viettämään viimeiset tunnit Carloksen kanssa. 

Olin kyllä aktiivisesti miettinytkin sitä, miten auttaisin ratsastusrutiinitonta kehoani palautumaan ratsastusten välissä. Kävin ratsastuksen jälkeen sekä saunassa että kylmätynnyrissä; etsin jo hyvissä ajoin ennen viikonloppua Youtubesta ratsastajien kehonhuoltoon keskittyneen kanavan ja tein sieltä ohjatun dynaamisen venyttelyn illalla omassa huoneessani; ja käytin Voltaren-kipugeeliä sekä särkylääkettä, jälkimmäistä tosin ensisijaisesti päänsärkyyn, mutta saattoihan se vaikuttaa samalla lihaksiinkin. Ehkä minulle oli jopa jäänyt jotain lihasmuistiinkin edellisviikon ratsastukselta. Oli kyseessä sitten näiden kaikkien tekijöiden yhteisvaikutus tai joku niistä yksin, pidän nämä kyllä mielessä seuraavallakin ratsastuslomalla ja tiedän, että ainakaan pahimpien lihassärkyjen ei ole ehkä ihan pakko tapahtua.

Joillakin hevosilla on kyllä myös helpomman ja vaikeamman mallisia selkiä ja satuloissakin on eroja. Kuulin myös fysioterapeuttina työskentelevältä toiselta ratsastusryhmäläiseltä, että ihmisen lantion malli, lonkka- ja istuinluiden etäisyys sekä tietenkin lonkkien liikkuvuus vaikuttavat ratsastamiseen. 

Jumien lisäksi vältin ratsastajille tyypilliset hiertymät, kun tein yhden uuden varustehankinnan: pehmustetut pyöräilyalushousut! Mietimme viimesyksyisen Skotlannin ratsastusporukkamme kesken takapuoltemme puutuessa satuloissa viimeistään kolmantena vaelluspäivänä, että mahtaisikohan pyöräilyhousujen pehmusteista olla ratsastajille apua, kun pyöräilijät ilmeisesti tykkäävät pitää niitä. Google löytää myös muutaman ulkomaisen yrityksen, jotka ovat ryhtyneet myymään hyvin samanlaista tuotetta nimenomaan ratsastajille, mutta Suomeen asti niitä ei ole vielä saatu. 

Löfflerin nettisivuilta heidän valmistamansa pehmuste.

Nappasin siis saatavilla olleet pyöräilyalkkarit (ei tarvinnut ostaa pyöräilyshortseja, kuten luulin – näitä valmistetaan myös pelkkinä alushousuina) kokeiluun, ja ne menevät kyllä jatkoon! Pehmuste pöksyissä tuntui vähän omituiselta vielä siinä vaiheessa, kun seisoin omilla jaloillani varustamassa hevosta, mutta heti kun istuin satulaan, unohdin täysin niiden olemassaolon. Pehmuste ei tehnyt mitään typeryyksiä ratsastuksen aikana, päin vastoin tunsin varsin positiivisella tavalla, että ihoni ei ollut painautunut satulaan niin lujaa kuin yleensä. Tunsin myös selvän eron lauantain pehmustetun ja sunnuntain pehmustamattoman ratsastuksen välillä. Näitä täytyy siis hankkia lisää!

Juhannusmuistot

Juhannusviikonlopun hemmotteluhetkien sarjasta muodostui tosiaankin sellaisia muistoja, joiden voimalla jaksaa taas vähän tylsempiäkin päiviä. Tästä myös muodostuu meikäläiselle todellakin uusi perinne, katsotaan kuinka moneksi vuodeksi! Loppujen lopuksi tämä ultimaattinen hienous muodostui niinkin yksinkertaisista asioista kuin mukava ajanviete, oma aika rauhoittuen ja pienet luksukset. 

Mitkä ovat teidän parhaita juhannusmuistojanne? Oletteko jaksaneet näitä viimeaikaisia heppajuttuja? Seuraavaksi päästään takaisin juoksuun, kun kerron, miten maratonharjoitteluni meni yskästoppiin asti.