Top 10 liikuntamuotoa, joita en tajua

Top Kymppiä vihdoin, parempi 20. päivänä kuin ei milloinkaan! Olen ollut todella onnekas löytäessäni itselleni jo tämän elämäntaparemontin alkumatkalla pääasiallisen moottorin eli juoksun lisäksi muitakin liikuntamuotoja, joista oikeasti nautin ja jotka antavat keholleni juuri sitä, mitä se tarvitsee. Aina ei voi kuitenkaan osua nappiin uusia asioita kokeillessaan, ja tänään muistelenkin liikuntakokeiluja, jotka jäivät kokeiluiksi. Lisäksi listalla on pari muistoa piinallisimmilta koululiikuntatunneilta.

Huomautettakoon, että tekstin tarkoituksena ei ole dissata näiden lajien harrastajia tai ohjaajia – korkeintaan naureskelen vähän itselleni.

10. Les Mills BodyAttack
Olen tullut kokeilleeksi tätä pari kertaa kotisalilla erilaisten kampanjoiden ja tapahtumien yhteydessä ja toisin kuin suosikkitunneillani, joilla hikoilen itseni läkähdyksiin ihan huvikseni, BodyAttackin huippuenerginen ilosanoma ei ole uponnut kallooni. Jostain syystä tunnen itseni lähinnä pöljäksi tämän tunnin hyppyjä, juoksuja ja lihaskuntorääkkiä tehdessäni, ja meiningissä tuntuu olevan aina enemmän tai vähemmän sellaista kasari/aerobic-makua, joka ei henkilökohtaisesti vain nappaa. Jos joku ei tunne BodyAttackia, niin mistään näistä luonnehdinnoista ei kuitenkaan missään tapauksessa kannata muodostaa sitä kuvaa, että kyseessä olisi mikään kevyt heiluttelutunti, koska oikeasti se on pirullisen rankkaa. Harmi vain että toisin kuin BodyCombatia tehdessäni, tunnen sen rankkuuden hyvin selvästi nahoissani.

9. Kuntosali
Onneksi on olemassa ohjattuja lihaskuntotunteja, koska minä en saa mitään aikaiseksi itsekseni salilla. Kyllä minulle on joskus oikein ohjelmakin tehty, mutta sekään ei auttanut. Ymmärrän täysin, miksi aloittelevia kuntoilijoita hermostuttaa mennä hiippailemaan laitteiden ja vakioasiakkaiden joukkoon, koska se on ollut tähänkin mennessä aivan ylivoimainen tehtävä minulle. Sitä paitsi, vaikka saan kyllä ajettua itselleni lenkkipoluille ilman, että ajatus itsekurista edes käy mielessä, en voi mitenkään luottaa siihen, että tsemppaisin itseni tekemään kuntosalilaitteilla sellaisen määrän mitään toistoja riittävillä painoilla, että siitä olisi mitään hyötyä.

8. Les Mills BodyBalance
Tätä lajia olisi ehkä helpompi harrastaa, ellei olisi jo omaksunut perinteisempää joogaa. Kyseessä on siis eräänlainen sekoitus tai'chia, pilatesta ja joogaa, ja se yrittää minun mielestäni vähän liikaa siihen nähden, että tarkoituksena olisi houkutella länsimaisia, suorituskeskeisiä jumppakävijöitä kehonhuoltoon ja meditatiiviseen tilaan. Paljonpuhutun "flow'n" pitäisi olla tässä kovasti läsnä, mutta itselleni on kovin vaikeaa päästä siihen, kun välillä liikkeitä tehdään hengityksen tahtiin ja välillä taas ei, ja silloin kun hengitys käväisee harjoituksessa mukana, sisään- ja uloshengitys tehdään minun kehoni mielestä väärässä järjestyksessä! Yksi ihan omaan kroppaani liittyvä syy, miksi tuskin palaan BodyBalanceen parin kokeilukerran jälkeen, on se, että tunnista yksi kokonainen osio on aina omistettu lonkan avauksille, mikä on varmasti erittäin hyödyllistä useimmille istumatöissään jumiutuville kävijöille, mutta minun löysän niveleni kanssa johtaa aina siihen, että seuraavalla lenkillä vasen jalka meinaa karata alta. Siispä minä käännyn flow'n, mielenrauhan ja liikkuvuuden parantamisessa perinteisemmän joogan puoleen, jossa liikkeet eivät kumma kyllä koskaan kohdistu lonkkiin häiritsevällä tavalla.

7. Pilates
Sanon ihan suoraan, että en yksinkertaisesti osaa hengittää pilatestunneilla. Tuntuu aina siltä, että pilateksessa neuvottu hengitystekniikka menee täysin ristiin poikkihuilunsoittajana oppimani hengityksen kanssa; siellä kohtaa vatsaonteloa, mihin huilisti on tottunut syvähengittämään, pitäisikin pilatestunnilla jännittää jotain lihaksia, ja lopputuloksena happi meinaa jäädä kokonaan saamatta. Jälleen kerran vertaan sen verran joogaan, että sielläkin on kyllä oma hengitystekniikkansa ja varsinkin astanga- sekä power-joogassa liikkeet suoritetaan hyvin tarkasti hengityksen tahtiin, mutta hengitystä ei kuitenkaan pyritä säätelemään niin, että sen pitäisi mennä jonnekin, mihin se ei ole tottunut menemään. En oikein osaa selittää tätä eroa tämän paremmin, toivottavasti minusta saa edes jotain selvää.

6. Pyöräily
Ympäristöystävällisten ja hyötyliikuntaa edistävien liikkumistapojen kannattajana minun pitäisi fanittaa täydestä sydämestäni polkupyöriä, mutta näin ei vain ole käynyt. En tiedä kumpi tuntuu käsittämättömämmältä, pyöränsatula vai se luonnoton etukeno, käsiin nojaava asento, jossa siinä pitäisi istua. Varsinkaan kuntopyörien suomaan liikuntaelämykseen en ole koskaan päässyt käsiksi – jostain syystä kuntopyörällä kököttäessä saavuttaa mielestäni vielä vähemmän etenemisen tunnetta kuin juoksumatolla, vaikka eihän siinäkään olla varsinaisesti matkalla mihinkään. Joten vaikka pyöräily olisi ihan hyödyllistä vaihtelua juoksulle, ettei rasitus kohdistuisi aina samoihin lihaksiin, niin minun nyrpeä takalistoni pysyttelee itsepäisesti kaukana inhottavan kapeasta pyöränsatulasta.

5. Les Mills BodyJam/Sh'Bam
Nämä molemmat ovat Les Mills -konseptin tanssitunteja, joten siksi ne on niputettu. Olen kokeillut niitä ryhmäliikuntakokeilukampanjan yhteydessä, ja vaikka kuinka yritin mennä tunneille avoimin mielin ottamaan boogiesta kaiken irti ilman paineita, oli lopputuloksena joka kerta 45 tai 55 minuuttia pelkkää hämmennystä. Vaikka nämä tanssikonseptit on kai suunniteltu helposti lähestyttäviksi kuntoilijakansan näkökulmasta, ne ovat silti minulle aivan liian vaikeita. Hiki ei ehdi tulla pintaan, kun törötän paikoillani tajuamatta ollenkaan, mihin suuntaan piti kääntyä ja mitä ihmettä tuo ohjaaja näyttää kädellä. Tanssijalka ei siis pääse vipattamaan minulla silloin, kun pitäisi mennä jonkin koreografian mukaan.

4. Uinti (uimahallissa)
Tykkään uida luonnonvesissä, varsinkin kauniilla paikoilla, mutta vaikka näköni ei ole edes aivan tajuttoman huono, vähäinenkin sumeus tekee liikkumisen liukkailla lattioilla minkäänkokoisen ihmismäärän keskellä hieman turhan jännittäväksi. Uimahallien haju ei myöskään ole miellyttävimmästä päästä.

3. Luistelu ja hiihto
Voi kamala, kuinka vihasin luistelua koulussa. En vain voinut käsittää, miksi piti survoa jalkansa jäätymään sinisiksi mokomiin kuristavankireisiin jalkineisiin ja sitten mennä liukkaan pinnan päälle yrittämään pysyä niillä pystyssä. Jos olisin tiennyt omaavani melko huomattavan ylipronaation jaloissani, olisi ollut ehkä vähän helpompi ymmärtää, miksi nilkkani eivät kerta kaikkiaan pysyneet vakaina luistimenterien päällä, mutta jostain syystä tuo asentovirhe todettiin minulla vasta monia vuosia sen jälkeen, kun viimeinenkin koululiikuntatunti oli kärsitty. Hiihtomonot olivat huomattavasti inhimillisemmät jalassa, mutta hiihto oli minusta vain ihan tappavan tylsää. Paitsi silloin, kun liukastelin ties kuinka monen kilometrin mittaisen pakollisen hiihtosuorituksen joskus yläasteella tietämättä, että sukseni olivat takakärjistään rikki – se oli pelkästään tappavaa.

2. Pallopelit
En osaa tähdätä tai ottaa mitään liikkuvaa kiinni, joten voitte kuvitella, kuinka paljon nautin sen kummemmin ilmassa kuin maassakaan liikehtivistä palloista. En juurikaan saanut kiinni kivasta kilpailufiiliksestä tai joukkuehengestä, kun olin vain niin epätoivoisen huono. Pesäpallokausi peruskoulun liikuntatunneilla ei tuntunut loppuvan koskaan, ja sitten piti tietysti vaihtaa koripalloon ja pelätä sitä, että tekee liian läheistä tuttavuutta ISON JA PAINAVAN pallon kanssa.

1. Cross-trainer
Jouduin etsimään vaihtoehtoista liikuntamuotoa juoksulle, kun nilkkani oli aika pitkään kipeänä viime keväänä. Cross-trainer oli mielestäni näyttänyt ihan hauskalta ja jotkut tuntemani ihmiset kehuivat sitä, kuinka nivelystävällistä se oli verrattuna juoksuun, joten minähän lähdin kokeilemaan. Jo viidessä minuutissa olin perusteellisesti ihmeissäni. Miksi jalkani olivat niin kaukana toisistaan?! Miksi ote käsikahvoista tuntui siltä, kuin olisin ajanut Mauri Kunnaksen piirtämää harrikkaa?! Kuinka ihmeessä oli tarkoitus päästä tasaiseen rytmiin tällä tavalla leijuharppailemalla?! Myönnän, että menin taivastelemaan kokemustani Facebook-seinälleni, mutta sainpahan järkeenkäyvän selityksen sille, miksi minua ja cross-traineria ei ollut tarkoitettu yhteen: eräs kaveri huomautti, että kyseistä laitetta ei oikein voi säätää käyttäjän pituuden mukaan ja näin ollen se varmasti tuntuu tällaiselle hobitille varsinaiselta lohikäärmeeltä. Tiedätte jo, mitä mieltä olen kuntopyöristä, joten jäljellä olevien nilkkakipuisten viikkojen ajan en juuri tehnyt muuta kuin loin kaihoisia katseita uskollisen ystäväni juoksumaton suuntaan.

Mitkä liikuntamuodot ovat teidän mielestänne silkkaa tuskanhikeä ilman liikunnan iloa? Entä onko jonkun suosikkilaji päätynyt minun mustalle listalleni? Millaisia muistoja teillä on koulun liikuntatunneilta?