Tasan viikon päästä koittaa elämäni toinen puolimaraton ja kaiken kaikkiaan neljäs juoksutapahtuma, johon osallistun. Tällä mittavalla kokemuksella kerron lappu rinnassa juoksemisen kymmenen parasta puolta niille, jotka mahdollisesti miettivät, kehtaisikohan jollekin juoksulle mennä. Konkarijuoksijat voivat puolestaan kertoa, vetääkö heitä juoksutapahtumiin nämä listaamani asiat vai jokin aivan muu.
10. Muiden ihmisten reaktiot, kun kerrot lähteväsi juoksemaan mitä tahansa pidempää matkaa
Tämä kohta on listalla vähän kieli poskessa ja pohjimmaisena, koska oikeasti minun mielestäni ei pidä lähteä tavoittelemaan mitään sillä perusteella, mitä muut ajattelevat. Silti, juoksuun vihkiytymättömät ihmiset tulevat todennäköisimmin pitämään sinua joko hulluna tai universumin sisukkaimpana tyyppinä, kun kerrot treenaavasi maratonille, puolikkaalle tai vaikka kympille.
9. Tapahtumia edeltävillä viikoilla järjestetään usein ilmaisia yhteislenkkejä
En ole itse vielä koskaan osallistunut tällaisille, mutta olen huomannut, että juoksutapahtumaan osallistumisesta maksaneille on monesti tarjolla ilmaisia treenejä tai yhteislenkkejä järjestäjien taholta. Tämä on mahtava idea ja toteuttaa juuri sitä matalan kynnyksen ajatusta, mikä minun mielestäni on juoksuharrastuksessa parasta. Vauhtiryhmiä on yleensä kaikentasoisille ja yhteislenkeillä pääsee tutustumaan etukäteen tapahtumassa juostavaan reittiin.
8. Hyvä syy syödä terveellisesti ainakin suoritusta edeltävä viikko – ja vetää surutta jättihiilariaamiainen kisapäivänä
Pitkää juoksurupeamaa varten kehosta täytyy pitää huolta paitsi treenaamalla, myös syömällä järkevästi. Varsinainen hiilaritankkaus on käsittääkseni tarpeellista vain kokonaiselle maratonille, mutta kaikkia matkoja varten kannattaa suuren päivän lähestyessä välttää kaikkea huonosti sulavaa – mikä jännästi menee suurelta osin yksiin kaiken turhan roskaruuan kanssa. Toisaalta kisapäivänä saa syödä hyvällä omallatunnolla energisoivia hiilareita aamupalaksi, vaikka tässäkin kohtaa kannattaa tuntea oma kroppansa ja välttää ylilyöntejä.
7. Maalihuolto
Maaliin asti jaksaneille on usein tarjolla ilmaista ruokaa, mikä päihittää ilmaiset ämpärit mennen tullen. Joskus listalla on jotain järkevää keittoa, yleensä kahvia (koska olemme Suomessa) ja joskus kokonainen läjä sponsoreiden tuotteita, kuten energiapatukoita tai proteiinijuomia. Kaiken ilmaisen namin vastaanottamisesta tulee mukava, lämpimänpörröinen ja huolehdittu olo.
6. Mitali!
Mitali on aina sairaan cool, vaikka sen saisi pelkästä osallistumisesta. Se on kuitenkin hikipisaroilla ja lihaskrampeilla ansaittu, suoritusaikaan katsomatta! Se on kotiin vietäväksi konkreettinen todiste siitä, että teit jotain aika kahjoa. Ja niitä voi keräillä...
5. Muistot
Juoksutapahtumat jäävät mieleen tavalla, johon jokaviikkoiset sunnuntailenkit eivät yleensä pysty. Jälkeenpäin vauhdittaa kummasti jonkun tylsän päivän viiden kilsan jyystöä, kun muistaa, että tulipas hitto juostua joskus yli tuplasti näin pitkä matka! Suoritusaika saattaa piirtyä hyvinkin tarkasti muistiin (jopa minulla, joka olen vasta hiljattain oppinut kaikki numerot uudesta osoitteestani), mutta ehkä vielä elävämmin muistaa vaikkapa jonkun katsojana olleen pikkupojan, joka halusi antaa high fivet, tai täysin tuntemattoman kanssajuoksijan, jonka kanssa otti voitonriemuisia kuvia maalissa.
4. Vapaa tyyli ja tavoite
Toisin kuin joskus luullaan, tapahtumat eivät ole tarkoitettu vain eliittiporukalle, jotka elävät ja hengittävät juoksemista. Kympille voi lähteä matalaltakin kynnykseltä ja puolimaratonkaan ei ole ihan niin hurja, kuin mitä kilometrimäärä 21,097 antaa ymmärtää. Ellei lompsi lähtöviivalle edellisillan viinanhuuruisen vedonlyönnin tuloksena krapulan jyskyttäessä vielä päässä (tätäkin tapahtuu oikeasti!), niin on hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä. Kilpailu on ainoastaan itseään vastaan ja tavoitteen saa säätää omalle tasolle – pelkästään maaliin jaksaminenkin on aika hieno suoritus! Vakuutan, että kukaan ei katso pahasti, vaikka pitäisit kävelypausseja. Pitkänmatkanjuoksu on raskasta ihan kaikille ja se yhdistää laumaa enemmän kuin erottelee.
3. Konkreettinen tavoite piristää arkipäivien lenkkejä
Ihanteellisessa tapauksessa arkinenkaan juoksulenkkeily ei ole pakote vaan virkistävää vapaa-ajanviettoa. Sekin on kuitenkin sanottava, että vaikkapa puolen vuoden päässä häämöttävä puolimaraton tuo harrasteluun roimasti energiaa ja suunnitelmallisuutta. Kun on menossa juoksemaan ihan julkisesti (kuitenkin pitäen mielessä sen, mitä sanoin edellisessä kohdassa muiden juoksijoiden tuomien paineiden unohtamisesta) ja maksanutkin siitä, niin kukapa haluaisi sabotoida suurta päiväänsä ryhtymällä veteläksi harjoituslenkkien kanssa?
2. Se saavutuksen tunne maalissa
On se raskasta ja kroppa kirkuu viimeistään viimeisillä kilometreillä, että miksi ihmeessä rääkkäät sitä tällä tavalla, mutta maaliin tullessa säryillä ja hikipisaroilla ei ole enää mitään merkitystä. Harvasta kokemuksesta tässä maailmassa saa yhtä mittavan saavutuksen tunteen, kuin kehonsa ajamisesta äärirajoille monen pitkän kilometrin ajan. Siinä sitä sitten ansaitusti, ja todennäköisesti vähän sekavasti, miettii, kuinka tuli juuri juostua pari tuntia putkeen (tai ehkä tunti, jos kyseessä oli kymppi, mutta sekin on paljon!) ja selvisi jostakin, mistä ei ehkä ollut ihan varma selviävänsä. Sellainen tunne ei ole ihan jokapäiväistä, mutta se nostaa itseluottamusta vielä vähintäänkin kuukausia maaliviivan ylityksen jälkeen.
1. Yhteisöllinen ja kannustava tunnelma
Minun tosirakkauteni juoksutapahtumissa on tunnelma. Vaikka juoksijoita on paljon ja suurin osa heistä on parempia kuin minä, ei vertailu käy mielessäkään. Minun kokemukseni mukaan kaikki suhtautuvat juoksureitillä kannustavasti toisiinsa välittämättä siitä, montako maratonsulkaa kullakin on hatussaan. Jopa suomalaiset saattavat ryhtyä keskustelemaan tuntemattomien kanssa, kun puheenaiheena on "Onkohan tää pitkä ylämäki?" tai "Olispa enemmän juottopisteitä". Ja toimitsijat! Rakastan heitä. Sen lisäksi, että he säästävät juoksijoilta aivotoiminnan vaivan viittomalla kulkusuunnan risteyksissä, lykkäävät juomamukeja käteen ja siivoavat kaikki roskat, joita heitellään maahan vaikka roskis on metrin päässä, he huutelevat tsemppejä ja ylipäätään loistavat positiivista, reipasta asennetta ympärilleen. Tunnelman teho on niin vahva, että tiesin heti HCR:n juostuani haluavani tehdä saman uusiksi, vaikka kolmen tunnin juokseminen oli turruttanut kaiken aivosoluista varpaankynsiin.
Toivottavasti olen viikon päästä Tampere Maratonilla yhtä optimistisissa tunnelmissa kuin tätä postausta kirjoittaessani! Minkälaisia kokemuksia teillä on juoksutapahtumista ja miettiikö joku ensimmäistä ilmoittautumistaan?
10. Muiden ihmisten reaktiot, kun kerrot lähteväsi juoksemaan mitä tahansa pidempää matkaa
Tämä kohta on listalla vähän kieli poskessa ja pohjimmaisena, koska oikeasti minun mielestäni ei pidä lähteä tavoittelemaan mitään sillä perusteella, mitä muut ajattelevat. Silti, juoksuun vihkiytymättömät ihmiset tulevat todennäköisimmin pitämään sinua joko hulluna tai universumin sisukkaimpana tyyppinä, kun kerrot treenaavasi maratonille, puolikkaalle tai vaikka kympille.
9. Tapahtumia edeltävillä viikoilla järjestetään usein ilmaisia yhteislenkkejä
En ole itse vielä koskaan osallistunut tällaisille, mutta olen huomannut, että juoksutapahtumaan osallistumisesta maksaneille on monesti tarjolla ilmaisia treenejä tai yhteislenkkejä järjestäjien taholta. Tämä on mahtava idea ja toteuttaa juuri sitä matalan kynnyksen ajatusta, mikä minun mielestäni on juoksuharrastuksessa parasta. Vauhtiryhmiä on yleensä kaikentasoisille ja yhteislenkeillä pääsee tutustumaan etukäteen tapahtumassa juostavaan reittiin.
8. Hyvä syy syödä terveellisesti ainakin suoritusta edeltävä viikko – ja vetää surutta jättihiilariaamiainen kisapäivänä
Pitkää juoksurupeamaa varten kehosta täytyy pitää huolta paitsi treenaamalla, myös syömällä järkevästi. Varsinainen hiilaritankkaus on käsittääkseni tarpeellista vain kokonaiselle maratonille, mutta kaikkia matkoja varten kannattaa suuren päivän lähestyessä välttää kaikkea huonosti sulavaa – mikä jännästi menee suurelta osin yksiin kaiken turhan roskaruuan kanssa. Toisaalta kisapäivänä saa syödä hyvällä omallatunnolla energisoivia hiilareita aamupalaksi, vaikka tässäkin kohtaa kannattaa tuntea oma kroppansa ja välttää ylilyöntejä.
7. Maalihuolto
Maaliin asti jaksaneille on usein tarjolla ilmaista ruokaa, mikä päihittää ilmaiset ämpärit mennen tullen. Joskus listalla on jotain järkevää keittoa, yleensä kahvia (koska olemme Suomessa) ja joskus kokonainen läjä sponsoreiden tuotteita, kuten energiapatukoita tai proteiinijuomia. Kaiken ilmaisen namin vastaanottamisesta tulee mukava, lämpimänpörröinen ja huolehdittu olo.
6. Mitali!
Mitali on aina sairaan cool, vaikka sen saisi pelkästä osallistumisesta. Se on kuitenkin hikipisaroilla ja lihaskrampeilla ansaittu, suoritusaikaan katsomatta! Se on kotiin vietäväksi konkreettinen todiste siitä, että teit jotain aika kahjoa. Ja niitä voi keräillä...
5. Muistot
Juoksutapahtumat jäävät mieleen tavalla, johon jokaviikkoiset sunnuntailenkit eivät yleensä pysty. Jälkeenpäin vauhdittaa kummasti jonkun tylsän päivän viiden kilsan jyystöä, kun muistaa, että tulipas hitto juostua joskus yli tuplasti näin pitkä matka! Suoritusaika saattaa piirtyä hyvinkin tarkasti muistiin (jopa minulla, joka olen vasta hiljattain oppinut kaikki numerot uudesta osoitteestani), mutta ehkä vielä elävämmin muistaa vaikkapa jonkun katsojana olleen pikkupojan, joka halusi antaa high fivet, tai täysin tuntemattoman kanssajuoksijan, jonka kanssa otti voitonriemuisia kuvia maalissa.
4. Vapaa tyyli ja tavoite
Toisin kuin joskus luullaan, tapahtumat eivät ole tarkoitettu vain eliittiporukalle, jotka elävät ja hengittävät juoksemista. Kympille voi lähteä matalaltakin kynnykseltä ja puolimaratonkaan ei ole ihan niin hurja, kuin mitä kilometrimäärä 21,097 antaa ymmärtää. Ellei lompsi lähtöviivalle edellisillan viinanhuuruisen vedonlyönnin tuloksena krapulan jyskyttäessä vielä päässä (tätäkin tapahtuu oikeasti!), niin on hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä. Kilpailu on ainoastaan itseään vastaan ja tavoitteen saa säätää omalle tasolle – pelkästään maaliin jaksaminenkin on aika hieno suoritus! Vakuutan, että kukaan ei katso pahasti, vaikka pitäisit kävelypausseja. Pitkänmatkanjuoksu on raskasta ihan kaikille ja se yhdistää laumaa enemmän kuin erottelee.
3. Konkreettinen tavoite piristää arkipäivien lenkkejä
Ihanteellisessa tapauksessa arkinenkaan juoksulenkkeily ei ole pakote vaan virkistävää vapaa-ajanviettoa. Sekin on kuitenkin sanottava, että vaikkapa puolen vuoden päässä häämöttävä puolimaraton tuo harrasteluun roimasti energiaa ja suunnitelmallisuutta. Kun on menossa juoksemaan ihan julkisesti (kuitenkin pitäen mielessä sen, mitä sanoin edellisessä kohdassa muiden juoksijoiden tuomien paineiden unohtamisesta) ja maksanutkin siitä, niin kukapa haluaisi sabotoida suurta päiväänsä ryhtymällä veteläksi harjoituslenkkien kanssa?
2. Se saavutuksen tunne maalissa
On se raskasta ja kroppa kirkuu viimeistään viimeisillä kilometreillä, että miksi ihmeessä rääkkäät sitä tällä tavalla, mutta maaliin tullessa säryillä ja hikipisaroilla ei ole enää mitään merkitystä. Harvasta kokemuksesta tässä maailmassa saa yhtä mittavan saavutuksen tunteen, kuin kehonsa ajamisesta äärirajoille monen pitkän kilometrin ajan. Siinä sitä sitten ansaitusti, ja todennäköisesti vähän sekavasti, miettii, kuinka tuli juuri juostua pari tuntia putkeen (tai ehkä tunti, jos kyseessä oli kymppi, mutta sekin on paljon!) ja selvisi jostakin, mistä ei ehkä ollut ihan varma selviävänsä. Sellainen tunne ei ole ihan jokapäiväistä, mutta se nostaa itseluottamusta vielä vähintäänkin kuukausia maaliviivan ylityksen jälkeen.
1. Yhteisöllinen ja kannustava tunnelma
Minun tosirakkauteni juoksutapahtumissa on tunnelma. Vaikka juoksijoita on paljon ja suurin osa heistä on parempia kuin minä, ei vertailu käy mielessäkään. Minun kokemukseni mukaan kaikki suhtautuvat juoksureitillä kannustavasti toisiinsa välittämättä siitä, montako maratonsulkaa kullakin on hatussaan. Jopa suomalaiset saattavat ryhtyä keskustelemaan tuntemattomien kanssa, kun puheenaiheena on "Onkohan tää pitkä ylämäki?" tai "Olispa enemmän juottopisteitä". Ja toimitsijat! Rakastan heitä. Sen lisäksi, että he säästävät juoksijoilta aivotoiminnan vaivan viittomalla kulkusuunnan risteyksissä, lykkäävät juomamukeja käteen ja siivoavat kaikki roskat, joita heitellään maahan vaikka roskis on metrin päässä, he huutelevat tsemppejä ja ylipäätään loistavat positiivista, reipasta asennetta ympärilleen. Tunnelman teho on niin vahva, että tiesin heti HCR:n juostuani haluavani tehdä saman uusiksi, vaikka kolmen tunnin juokseminen oli turruttanut kaiken aivosoluista varpaankynsiin.
Toivottavasti olen viikon päästä Tampere Maratonilla yhtä optimistisissa tunnelmissa kuin tätä postausta kirjoittaessani! Minkälaisia kokemuksia teillä on juoksutapahtumista ja miettiikö joku ensimmäistä ilmoittautumistaan?
Kommentit
Lähetä kommentti