Uudet kuulokkeet ja urheilujuomaa

Laitoin tänään Polarin ranteeseen mittaamaan askelmääriäni ympäri Helsingin keskustaa ja yliopistoa jolkotellessa, ja kävikin niin huvittavasti, että kello kilahti saavutit tavoitteesi! juuri, kun olin lähdössä illalla ovesta ulos varsinaiselle päivän lenkille. Ohjelmassa oli tänään 25-35 minuutin peruskestävyyslenkki ja taas vähän testailua puolimaratonille. Todettuani HCR:llä, että ihanat jättikuulokkeeni alkoivat hiostaa ja painaa juoksulenkin venyessä puolimaratonin mittoihin, hankin kevyemmät kuulokkeet juoksukäyttöön ja kokeilin niitä tänään ensimmäistä kertaa tositoimissa. Testattavana oli myös Tampere Maratonilla lauantaina käytössä oleva Squeezy-urheilujuoma, koska edellinen puolimaraton opetti myös sen, että kroppa saattaa kaivata parin tunnin juoksulla muutakin kuin vettä. Oikeastihan urheilujuoma olisi ollut hyvä testata jo muutama viikko sitten jollain pitkällä lenkillä, mutta joskus ajatukset ovat kandiohjelman kurssivalinnoissa juuri kriittisellä hetkellä.

Tänäänkin sai lenkkeillä ilta-auringossa shortseissa, kuinka hämmentävän pitkälle kesää onkaan riittänyt! Päivän rauhallisella ja kevyellä kierroksella tuli huomattua sellainen iloinen asia, että sykelukematkin pysyivät kiltisti aerobisella alueella. Sellaista ongelmaa on nimittäin ollut, että vaikka minulla tuli ilmi tasotestissä aivan naurettavan korkea aerobinen kynnys, niin silti lenkeillä täytyy välillä kävellä, ettei tule vahingossa liian rankka treeni. Minulla on vieläkin työn alla se postaus, jossa aion kertoa tasotestistä ja saamistani tuloksista, sen kirjoittaminen jumittaa kummasti...

Urheilujuoma ei keikauttanut vatsaani ainakaan tuolla puolen tunnin hölkällä ja kuulokkeetkin toimivat loistavasti. Kyseessä ovat JBL Endurance Sprint -sporttikuulokkeet, jotka pelaavat bluetooth-yhteydellä. Kotitestailussa oli hiukan epäilyttänyt korvan sisään tuleva nappi, sellaiset kun pysyvät usein aika huonosti varsinkin vasemmassa korvassani ja ne tuntuivat hyvin epämiellyttäviltä. Jonkin tason äänenlaatuelitistinä kauhistelin myös äänen taustalla kuuluvaa kohinaa. 

Lenkillä kävi kuitenkin niin, että napit pysyivät napakasti paikallaan koko ajan ilman, että niitä tarvitsi edes ajatella, ja ilmeisesti juoksuun keskittyminen vie huomion pois kohinasta. Se kuuluu selvemmin, jos kuuntelee musiikin sijaan podcasteja, mutta minulle ei kyllä ole podcastien kuuntelu lenkillä napannut muutenkaan. Korviin ei myöskään sattunut, kun tajusin, että napit pysyvät paikallaan ilman, että niitä runnoo raivolla korvakäytävään. Hiukan on totuttelemista siinä, että nappien tukkiessa korvat osittain oma hengitys kuuluu hyvin selvästi, samaan tapaan kuin korvatulppia pitäessä. Kuulokkeissa ei ole lainkaan nappuloita, vaan biisilistaa ja äänenvoimakkuutta ohjaillaan kosketuskomennoilla oikealta puolelta. Ohjaus toimi oikein kätevästi pienen alkutumpuloinnin jälkeen. Kaiken kaikkiaan taisin ostaa nimenomaan juoksukäyttöä ajatellen ihan hyvät kuulokkeet, vieläpä vajaan 50 euron hintaan.


Kerron tähän loppuun vielä, että vaihdoin juuri kuntosalijäsenyyteni Fitness24Seveniltä yliopiston Unisportille. "Kaksneljäseiskalla" tuli vietettyä monet hyvät jumpat enkä voi liiaksi korostaa sitä, kuinka merkityksellinen parin korttelin päässä sijaitseva Tampereen pulju oli aktiivisuuteni heräämisessä, mutta tässä tilanteessa Unisport vastaa paremmin tarpeitani. Se on hiukan edullisempi kuin Fitness24Seven (mikä sekään ei ole toki kallis) ja ryhmäliikunta- sekä erityisesti joogatarjonta on monipuolisempi. Ja mikä parasta, löysin sieltä ehkä ratkaisun juoksussaedistymiskuoppaan, josta mainitsin aiemmassa postauksessa. Ryhmäliikuntatarjonnasta löytyy nimittäin juoksutekniikkatunti, jossa sisältönä on tekniikkaa, intervalleja, lihaskuntoa ja liikkuvuusharjoittelua. Kerron lisää sitten, kun ehdin käydä kokeilemassa! Tampere Maratonin jälkeinen viikko menee vielä rauhallisesti. 

Millaisilla kuulokkeilla te juoksette ja millaiset ominaisuudet ovat teidän mielestänne tärkeitä lenkkikuulokkeissa? Toivotan leppoisia loppukesän lenkkejä niin pitkään, kuin näitä ilmoja vielä riittää, ja jos joku Tampere Maratonille osallistuva sattuu lukemaan niin tsemppiä erityisesti meille!

Kommentit