Kympin Naiset kokoontuivat

No niin, on aika polkaista käyntiin Naisten Kympin treenaus- ja someprojekti Kympin Naisten seuranta täällä blogissa kertomalla keskiviikkona viimein koittaneesta ensikokoontumisestamme! Olen jo nyt aivan mahdottoman innoissani siitä, miten Kympin Naiset voi rikastuttaa sekä juoksuharrastustani että blogini sisältöä.

Siis hetkinen, mistä on kysymys? Tehdään pikainen koonti niille, jotka eivät ehkä muista syksyn postausteni jokaista irtomainintaa jostakin some-jutusta, johon olin hakeutunut mukaan. Liikuntatapahtuma Naisten Kymppi etsi alkusyksystä hakemuksilla eri-ikäisiä, vaihtelevista liikuntataustoista tulevia ihan tavallisia naisia, joista muodostettaisiin toisiaan tsemppaava porukka harjoittelemaan kohti vuoden 2020 Naisten Kymppiä. Ryhmän jäsenet myös jakaisivat kokemuksiaan treenauksen parissa some-kanavilleen. Yritin olla olematta liian toiveikas lähettäessäni oman hakemukseni, sillä minulla oli tarjottavana vain blogini ja siihen liittyvä Facebook-sivu ja arvelin, että haku kohdistuisi ehkä ensisijaisesti niihin, jotka olivat aivan äskettäin kiinnostuneet juoksusta eivätkä olleet kokeilleet vielä kymmenen kilometrin matkaa.

Kahdeksan kymmenestä Kympin Naisesta sekä valmentajamme Kirsi Valasti

Pikakelaus joulukuun yhdenteentoista: olin tullut valituksi 300 hakijan joukosta Kympin Naisiin, liittynyt vahingossa Instagramiin ja menossa tapaamaan ensi kertaa muita ryhmän naisia sekä kuulemaan, mitä oikein oli luvassa. Iltapalatarjontaa notkuvan pöydän ääressä meille kerrottiin itse tapahtumasta ja millaisilla periaatteilla lähtisimme treenaamaan valmentajamme Kirsi Valastin ohjauksessa. Esittelimme myös itsemme ja oli hauskaa huomata, kuinka kirjava joukko meistä oli saatu kasaan. Olin itse ainakin tästä paikalle päässeestä porukasta nuorin juuri 29 vuotta täyttäneenä ja ikähaitari ulottui viidenkympin yli. Liikuntataustat vaihtelivat myös, mutta löysimme paljon samaistuttavaa – keskustelussa nousivat esiin vähemmän mukavat muistot koululiikunnasta, itseltään liikaa vaatiminen ja suomalaisen marraskuun vaikutukset juoksumotivaatioon.


Olin jo ennen tätä tapaamista varma siitä, että tulisin nauttimaan Kympin Naisten toteuttamisesta. Siitä olin kuitenkin yllättynyt, kuinka paljon energiaa sain jo ensitapaamisella porukan kesken syntymään lähteneestä ryhmähengestä. En ole mikään ihmisvihaaja, mutta juoksuharrastajana olen ollut yksinäinen susi ja täysin tyytyväinen tilanteeseen. Olen aina kuntoillut ja asettanut tavoitteita pelkästään oman hyvinvointini vuoksi enkä ole kokenut kaipaavani ulkopuolista tsemppiä jatkaakseni matkaa. Juoksu tuntuu lajina luontevalta, koska lenkille voi lähteä yksin ja oma aika on minun luonteellani varustetulle ihmiselle korvaamatonta. En ole ainakaan toistaiseksi kokenut suurta nautintoa yhteislenkeistä, tosin tähän voi vaikuttaa paljonkin se, että lenkkien vauhti on ollut minulle liian kova. Annan kuitenkin jo nyt arvoa sille, että olen Kympin Naisten ansiosta tavannut joukon mukavia ihmisiä, jotka ovat lähdössä tähän koitokseen omina itseinään ja jalat maassa.

Toinen asia, josta yllätyin, oli Stadium-muovikassillisen verran ilmaista kamaa, joka lähti tapaamisesta mukaan. Valkku Valastilta saimme hänen kirjoittamansa kirjan Hyvä juoksu – juoksemisen ilo sekä parikin  eri vaihtoehtoa treeniohjelmiin, ja Naisten Kympin sponsorit taas lahjoittivat meille ihonhoitotuotteita ja hammastahnaa. Saimme myös pitää tämän vuoden Naisten Kympin paidat, joita pidimme yhteiskuvassa.

Ryppyvoidetta! Vähän huvitti.

Kunhan joulu ja vuodenvaihde on juhlittu, alkaa matka kohti Naisten Kymppiä ryhmän mukana ihan toden teolla. Kympin Naiset kokoontuvat yhteistreeneihin kolme kertaa ennen tapahtumapäivää, ja tapaamisten välissä levitämme tapahtumaa sekä siihen liittyviä treenejä ja tunnelmia omilla some-kanavilla mielemme mukaan. Voinkin tähän loppuun muistuttaa, että blogillani on ollut jo jonkin aikaa oma Facebook-sivu ja sinne kannattaa liittyä, jos haluaa sitä kautta ilmoitukset uusien blogitekstieni julkaisuista ja nähdä lyhyempiä postauksia, joita teen hashtagilla #vainjuoksijanelämässä. Instagramin kanssa olen vielä niin pihalla, etten tiedä kannattaako minua etsiä sieltä nimellä matildami vai matildamiettii (miksi pitää olla käyttäjänimi ja tilin nimi erikseen, kysyy huono millenniaali?) Jommalla kummalla nimellä kuitenkin löydyn sieltä nykyään ja jossakin tulevassa blogitekstissä kerron, kuinka voi luoda Instagram-tilin vahingossa.

Kommentit