Opiskelun, työn ja lenkkeilyn palapeli

Voin nyt sanoa virallisesti selvinneeni viimeisestä noin kuukauden mittaisesta pätkästä töiden ja opiskelujen yhteensovittamisen kanssa, ja ai että kun on nyt helpottunut olo. Olen toki vain osa-aikaisesti töissä loppiaiseen asti, mutta opiskelu siinä sivussa on ollut hyvinkin kokopäiväistä – vuoden loppu tarkoittaa opiskelijalle aina sitä, että kaikki kurssit täytyy saattaa kunnialla loppuun. Nytkin osui viime viikolle oppimispäiväkirjan sekä esseen palautuspäivä ja kaiken kukkuraksi tentti. Ihmeen kaupalla tässä palapelissä on kuitenkin pysynyt vielä liikuntakin mukana.


Kympin Naisten projektin aloitus ei olisi voinut osua parempaan ajankohtaan. Vaikka sovimmekin, että ei tarvitse ruveta tässä heti kieli vyön alla treenaamaan vaan potkaistaan asiat kunnolla käyntiin vasta joulun ja vuodenvaihteen juhlittuamme, niin itse tartuin innostuneena saman tien treeniohjelmaan, koska halusin ja sain siitä lisää energiaa ylimääräisten paineiden sijaan. Kaikki lenkkeilijät sanovat näin, mutta sanonpahan minäkin, että kiireisimmässäkin elämänvaiheessa juokseminen on ehdottomasti kuluttamansa ajan arvoinen, koska siitä saa erittäin tarpeellista vastapainoa hektisyyteen. Päätin, että silloinkin kun viikon ohjelmassa oli kolme työvuoroa ja kasa kurssihommia, siihen mahtuisi myös kolme lenkkiä. Onnistuin pysymään päätöksessäni, mutta se vaati hieman omista tottumuksista joustamista ja ennakkoluulottomuutta. Se onkin ollut tämän vuoden teemana sekä juoksuharrastuksen että arkielämän puolella, joten samaan hengenvetoon meni sitten vuoden loppuun asti.


Ensinnäkin olen löytänyt itseni lenkiltä suoraan kahdeksantuntisen työvuoron päätteeksi. Erityisen mieleenpainuva oli yksi työpäivä, jolloin kävi puolenpäivän maissa sellainen tilanne, että päähäni kiinnittyi lähtemättömästi ajatus "Heti kun mahdollista – lenkille – pääntyhjennys – mayday." Tämä pakkomielle tikitti siellä mielen perukoilla vielä silloinkin, kun juna toi töistä kotiin, ja kämppäni ovi kävi kuin saluunassa, kun kiskoin lenkkikamat päälleni nopeasti ennen kuin ehdin miettiä väsymystä tai montako tuntia sitten olin viimeksi syönyt, ja syöksyin ulos räntäsateeseen. Olo oli kuin kylmään veteen uskaltautuessa: älä ajattele, mene vaan. Olen kyllä jo pitkään tiennyt, kuinka hyvin juoksu toimii omien ajatusten rauhoittamiseen, mutta vielä koskaan en ollut rynnistänyt lenkille näin täysin vailla järkeä, jonkin vahvemman ajamana.

Toisekseen, olen löytänyt itseni lenkiltä ennen aamupalaa. Minä, vannoutunut iltalenkkeilijä, joka en ole mielestäni pystynyt mihinkään ennen kuin aamuteestä on kulunut vähintään tunti. Olenkin saanut nyt huomata, että aamuteehetkeen tuo aika ihanan lisän se, kun teen pääsee vihdoin keittämään lenkin (monesti sateisen sellaisen) ja suihkun jälkeen. Ja aamupalaa päälle. Niin järjettömältä kuin tämä minun kohdallani kuulostaakin, voisin ehkä tottua tähän. Ainakin kevyiden lenkkien kohdalla, en välttämättä lähtisi vielä ihan kamalasti huhkimaan aamutuimaan.


Viime viikkojen hullunmyllystä selviäminen on lisännyt aika mojovasti uskoa ensi vuoden haasteista selviämiseen. Tuntuu siltä, että jos selvisin viime viikosta, pystyn ihan varmasti ylläpitämään säännöllistä treeniä muutenkin normaaliarjessa, kuinka paljon tahansa opiskelu sitten viekin aikaa. Uskon, että se myös ehdottomasti kannattaa. Olen onnistunut tämän vuoden aikana uusia ajatusmalleja itsestäni huolehtimisen ja tavoitteita kohti etenemisen suhteen ja odotan innolla, että pääsen jatkamaan niiden kanssa ensi vuonnakin. Muutama vuosi sitten en olisi ikinä uskonut, että suunnittelen vakavissani jouluaaton lenkkiä. Enkä edes aio tehdä sitä siksi, että kokisin itseni pakotetuksi tai treeniohjelma käskee tai haluan päästä kehuskelemaan someen, kuinka reipas olen. Lenkki tuntuu vain tässä kohtaa hyvältä tavalta juhlistaa jouluaattoa, ja odotan jo sen jälkeistä joulusaunomista. Samalla tavalla muuten kävi juhannusaattonakin.


Tähän loppuun vinkkaan vielä blogikyselystä, jonka avasin pari viikkoa sitten! Kysely koskee pian yksivuotiaan blogini kehittämistä ja alun perin pyysin vastauksia siihen synttärilahjakseni, mutta vielä ehtii vastata ja antaa aloittelevalle bloggaajalle tällä tavalla hyvää mieltä tuovan joululahjan! Kysely on lyhyt ja simppeli ja se löytyy täältä. Muistutan myös vielä somekanavistani: blogin päivityksiä voi seurata Facebook-sivultani ja olen nykyään vahingossa Instagramissa nimellä matildamiettii, kanava on ainakin toistaiseksi pyhitetty erityisesti Kympin Naisten projektin seuraamiselle.

Oikein ihanaa ja rentouttavaa joulua kaikille ja kiitos blogini seuraamisesta sen ensimmäisenä vuotena! Voi olla, että lomailen kirjoittamisesta vuoden loppuun asti, joten nähdään taas vuonna 2020!

Kommentit