Näillä jaloilla mennään

Kuluneen viikon teemana on ollut jaloista huolehtiminen ja niihin liittyvien eri taipumusten ymmärtäminen. Ahaa-elämysten sarja alkoi toissa viikon lauantaina, kun pääsin käymään hierojalla tässä aivan lähellä koronakotinani toimivaa vanhempien mökkiä. Penikkavaivat olivat ilmestyneet taas jostakin kiusaamaan juoksuani; uskon ja toivon, että tämän taustalla oli Garmin-harjoitusohjelman vuoksi hiukan turhan nopeasti kasvanut viikoittainen juoksukilometrimäärä. Urheiluhierojalle meneminen on alkanut jännittää hieman, kun säärijumit saavat siellä aina niin kovaa kyytiä. 

Tämänkertainen käynti sujui kuitenkin suorastaan mukavasti, vaikkei urheiluhierojan hyppysissä koskaan tietenkään ihan vähällä pääse. Ei tarvinnut edes irvistellä juurikaan, vaikka edellisenä päivänä mielettömän kaunis ilma oli houkutellut puolentoista tunnin lenkille. Tunnin käsittelyn tuloksena olivat uudestaan eloon heränneet sääret ja pohkeet sekä äärimmäisen mielenkiintoinen tieto siitä, että hierojan käsiin lihastyyppini vaikutti täsmälleen samalta kuin isälläni, joka hänellä oli asiakkaana juuri ennen minua. Ikä-, sukupuoli- ja treenitaustaeroista huolimatta minua ja iskää yhdistää tiheä, helposti jumiutuva lihaskudos, jossa hierojalla on aika paljon leipomista. Hieroja oli yllättynyt, kun kerroin kuitenkin olevani varsin notkea – jos lihakseni ovat iskältä perityt, niin nivelistä on ehdottomasti vastuussa äitini, joka on kuin muovailuvahasta tehty. Sain tältä hierojakäynniltä kuitenkin ajateltavaa sellaiseen suuntaan, etten aio pitää hyvää liikkuvuuttani itsestäänselvyytenä vaan jatkan siihen panostamista vähintäänkin entiseen malliin, kun kerran liikkuvien nivelten seurana ovat hankalasti venyvät lihakset. 

Sain myös ehkä hiukan selvyyttä aiempien hierojakäyntien ihmetyksen aiheeseen: kuinka raajani voivat olla näin pahasti jumissa, kun kuitenkin juuri juoksin näillä samoilla kintuilla ilman mitään havaittavaa ongelmaa? Kävisi järkeen, että jos lihakseni ovat luonnostaan kireämmänpuoleiset, ne saavat mennä aikamoiseen kuntoon ennen kuin huomaan mitään eroa. Hieroja kertoi, että hänen luonaan käy joskus myös asiakkaita, joiden lihastyyppi on luonnontilassa niin elastinen, että pikkuisinkin jumi tuntuu heistä aivan kauhealta. 

Tehokasta kylmähoitoa lenkin jälkeen.

Ennen kuin ehdin edes antaa jalkojen palautua hieronnasta ja ryhtyä taas lenkille, astuin huonosti oikealle nilkalleni. Tilanne oli maailman arkisin, nuljahtaminen kävyn tai juuren päälle rauhallisella kävelylenkillä, ja pystyin kävelemään saman tien ontumatta. Ärsytti kuitenkin aivan hirveän paljon, että tilanne osui uudelleen samaan nilkkaan, jonka olin nyrjäyttänyt vähän pahemmin (en kuitenkaan terveyskeskuskuntoon) juuri ennen koronaa. Palautuminen olisi hyvin tärkeää ihan lievästikin nyrjähtäneelle nilkalle, etteivät nivelsiteet jää löysiksi. 

Nilkkaepisodista on nyt tasan viikko aikaa eikä se ole tosiaankaan onneksi häirinnyt kävelyä missään kohtaa. En ole kuitenkaan juossut enkä hyppinyt, ja olen mieluummin tällä kertaa vähän turhan varovainen seuraavan lenkillelähdön kanssa. Nilkan kuntouttamisliikkeet ovat onneksi jo tuttuja, koska fysioterapeutti neuvoi heikoiksi todettujen nilkkojen kanssa jo kaksi vuotta sitten, ja niitä teen nyt ahkerasti siinä toivossa, että uskaltaisin aloittaa maratonille tähtäävän harjoitusohjelman ilman huolia kahden viikon päästä. 

Jos prinsessan kuva jumppaohjelmassa saa tällaisen lihaskuntonihkeilevän Disney-fanin motivoitumaan, niin käytän sen ehdottomasti hyväkseni. Muidenkin prinsessojen nimikkojumppia löytyy.

Aiemmat juoksutauot ovat näkyneet aina niin selkeinä repsahduksina motivaatiossa ja järkevien ruokailutottumusten ylläpitämisessä, että hyvä kun sitä edes kehtaa myöntää. Tämä viimeisin takapakki on kuitenkin toistaiseksi mennyt korkealla mielialalla – alkaisinko pikkuhiljaa taas jopa oppia jotain? On oikeasti huvittavaa ja hämmästyttävää, kuinka paljon juoksuun tottuneella ihmisellä koko arjen tasapaino voi kärsiä, kun juoksu otetaan edes vähäksi aikaa pois. Ehkä lokakuussa (toivottavasti) odottava maraton auttaa pitämään katseen tavoitteissa (myös terveyteen ja elämäntapoihin liittyvissä, ei pelkästään itse maratonissa) vähän vahvemmin. Juoksun sijaan olen viime viikon aikana kävellyt ja tehnyt uusia jumppia upeasti aurinkoisella terassilla. Ei voi ihan kamalasti valittaa edes juoksemattomuutta, kun voi kuitenkin jumpata järvelle katsellen! Tällä hetkellä keskityn siis olemaan mahdollisimman järkevä ja maltillinen maraton-treenin aloittamiseen asti. Silloinkaan ei toki heitetä heti risaiseksi, mutta jospa ainakin pääsisi tekemään hyvin rauhallisesti lähtevät lenkit ohjelman mukaan. 

Millaisia juttuja te olette kuulleet hierojalla käydessänne? Onko jollakulla samanlaista heikkoa lenkkiä kropassaan kuin minulla typerät nilkkani? Miltä tuntuu, kun kesä on virallisesti alkanut? Entä mitä haluaisitte tietää juoksukellostani, Garminin mallia Forerunner 245 Music, kun arvostelen sen täällä blogissa piakkoin? Nauttikaa kesän lenkeistä, jos se on teidän juttunne, ja ainakin auringonpaisteesta!