Harjoittelu Helsinki City Marathonille: viikko 3

Maanantai: 30 minuuttia astanga-joogaa
Tiistai: 30 minuutin rauhallinen juoksulenkki, n. 4 kilometriä
Keskiviikko: 30 minuutin lihaskuntotreeni, jonka tarjosi Youtubesta The Running Channel
Torstai: Intervallilenkki – 10 minuutin alkulämmittely, neljä minuuttia reipasta vauhtia 20 sekunnin palautteluilla, kolme toistoa. Yhteensä reilut 30 minuuttia ja 3,6 kilometriä.
Perjantai: vapaa
Lauantai: Viiden kilometrin reipas kävely vajaassa tunnissa
Sunnuntai: Pitkä lenkki – 1 h 45 minuuttia rauhallisesti, 11,3 kilometriä

Lisäksi venyttelyä jokaisen lenkki- ja jumppapäivän iltana.

Tuli huhkittua oikein mökkiläisittäin, kun tämä kasa piti saada pinottua nätisti.


Viikolla juostut kilometrit: 18,9 sisältäen 5-10 minuutin jäähdyttelyt jokaisen lenkin loppuun

Mikä onnistui: 
Keskiviikkoiltana ei meinannut kiinnostaa mikään muu kuin ratkaisevaan vaiheeseen edennyt live-roolipeliprojektini, mutta sain lopulta itseni kuitenkin tekemään puolituntisen lihaskuntotreenin. Jälkeenpäin ei taaskaan harmittanut!





Mikä ärsytti: 
Garminin sykemittaus on vieläkin kyseenalaista, mutta ärsytys siitä väheni heti, kun sain Garmin-tuesta vinkkejä lähteä selvittämään asiaa, joten se ei ole ollut merkittävä harmistuksen aihe samalla tavalla kuin viime viikolla. Jos nyt joku ärsytyksen aihe pitäisi valita, niin tämänpäiväinen pitkä lenkki kyllä meni aivan erityisen tahmeasti. Vauhti oli rauhallinen kuten ohjelma halusi, mutta silti meinasi alkaa hengästyttää koko ajan ja jouduin hidastamaan kävelyksi vielä tavallistakin enemmän. En silti ota tästä pultteja, koska eihän joka ikinen lenkki voi mennä mahtavasti. 

Arpaonni osui kohdalle ehkä ensimmäistä kertaa koskaan – 12 pulloa vitamiinijuomia Runner's High'n virtuaalikisan arvonnasta! 

Mikä oli uutta: 
Osallistuin ensimmäistä kertaa Garmin-haasteeseen, jonka aiheena oli viiden kilometrin kävely kuluneen viikonlopun aikana. Lauantaiksi olisi riittänyt ohjelman mukaan 30 minuutin verran jotain muuta liikuntaa kuin juoksua, mutta kävelyhaasteeseen kului vajaa tunti. Rasituksen taso oli kuitenkin kävellen hyvin kevyt, joten yliaika ei varmasti haittaa.

Alan huomata muutoksia reisilihasteni muodossa – siis että jotain lihasta alkaa ylipäätään olla. Kyllähän se lihasten muodostuminen lähti liikkeelle jo silloin, kun pari vuotta sitten aloitin juoksun, mutta nyt varsinkin huomaa, että juoksu on ollut koko kevään ja nyt viimeiset kolme viikkoa tällä harjoitusohjelmalla entistä tavoitteellisempaa. En tavoittele mitään tiettyä kehonmallia sen itsensä vuoksi, mutta kyllä se on ihan mieluinen sivutuote tästä treenaamisesta ja muutenkin hyvistä elämäntavoista, että keho kiinteytyy pikkuhiljaa. 

Torstain vetotreeneillä oli mukavan tasainen pohja.

Muita huomioita: 
Takareisien venyvyys on jostain syystä parantunut, vaikka juoksuharjoittelulla luulisi olevan päinvastainen vaikutus. Olen aina saanut sormet lattiaan, mutta nyt osuvat helposti ranteetkin. Olen huomannut tämän ihan tavallisia lenkinjälkeisvenyttelyitä tehdessäni sekä varsinkin maanantain joogatuokiolla. 

On mielestäni varsin positiivinen asia, että pitkillä lenkeillä jalat alkavat väsyä vasta muutamalla ihan viimeisellä kilometrillä. Ensinnäkin on tietysti mukavaa, ettei tarvitse juosta kovin suurta osaa lenkistä väsyneillä jaloilla, mutta toisaalta on mielestäni ihan hyvä, että väsyneillä jaloilla juoksemista tulee myös treenattua. Sitä kun joutuu ihan varmasti sietämään maratonilla. 

Violettina sunnuntaipitkikselle

Maratoniin on nyt kolme kuukautta aikaa, mikä kuulostaa aika vähältä! Onneksi aikaa kuitenkin on vielä ja treeni-into on tässä neljännelle harjoitusohjelman viikolle siirtyessä ihan kohdallaan. Yritän muistaa kirjoitella näiden viikkokoontien lisäksi muitakin maraton-treenauksen ajatuksista heränneitä postauksia, näiden aiheita saa mielellään ehdottaa! 



Kommentit

  1. Tsemppiä treeneihin! Itse, kun en ole juoksun harrastaja, on kiva kuitenkin lukea juoksusta treeniasiaa. Ehkä joskus minäkin jaksan juosta jonkun pätkän, ehkä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ja mukavaa, kun tekstini kiinnostavat. :)

      Poista

Lähetä kommentti