Tällä viikolla juoksin viimeiset lenkit Tampereen maisemissa ja mökkitiellä, kun velvollisuudet kutsuivat siirtymään takaisin Helsinkiin. Koronaeristyselämä tuli näin ollen omalta osaltani päätökseen ja herranjestas, harjoitusohjelmahan on nyt puolessa välissä ja Helsinki City Marathon kahden kuukauden päässä! Näin pyrin sitkeästi ajattelemaan harjoitusmotivaation pitämiseksi, vaikka eihän sitä voi valitettavasti tietää, millaiseksi koronatilanne kehittyy syksyn aikana.
Tiistai: 25 minuutin rauhallinen juoksulenkki, 3,3 kilometriä; 15 minuutin kehonpainotreeni
Keskiviikko: Intervallilenkki – 10 min alkuverryttely, 4x5 minuuttia reippaasti 90 sekunnin välipalautteluilla, 10 min loppuverryttely, yhteensä 45 minuuttia ja 4,5 kilometriä
Torstai: Lepopäivä
Perjantai: 40 minuutin vauhtileikittelylenkki, 4,8 kilometriä
Lauantai: 20 min Kyra Pron Disney Villains Dance Workout; 20 min Chloe Tingin Total Abs & Full Body Workout
Sunnuntai: Pitkä lenkki – 2 h 40 min rauhallisesti, 16,2 kilometriä
Lisäksi venyttelyä jokaisen lenkki- ja jumppapäivän iltana.
Viikolla juostut kilometrit: 28,8 sisältäen 5-10 minuutin jäähdyttelyt jokaisen lenkin loppuun
Mikä onnistui:
Maanantaina oli aivan erityisen huomattavan jalkakivuton, rento ja elastinen olo edellisen päivän lenkin jäljiltä, joka oli ollut tähän mennessä harjoitusohjelman pisin. Edes ajomatka Helsinkiin ja takaisin ei aiheuttanut jumeja! Jotakin ratkaisevaa on selvästi tapahtunut viimeisen parin viikon aikana; sääret ja alaraajat muutenkin näyttäisivät kestävän rasitusta nyt ihan eri tavalla kuin ennen ja palautuminen tapahtuu nopeasti. Esimerkiksi perjantai-iltana lenkin jälkeen vasemmasta säärestä kyllä huomasi, että se oli käynyt lenkillä, mutta lauantaina se oli normalisoitunut ja suorastaan ihmettelin, kuinka joustavasti liikuin.
Mikä ärsytti:
Nyt täytyy sanoa, että mikään ei ärsyttänyt. Kuumuus vähän hidasti tahtia muutamalla lenkillä, mutta kuten sanottua olen palautunut hyvin, Garmin tuli takaisin huollosta eikä minun tarvinnut tehdä yhtään mitään asennuksia saadakseni sen taas toimintakuntoon, ja kävin maanantaina katsomassa aivan ihanaa asuntoa Pohjois-Haagassa, minne päädyn nyt sitten myös muuttamaan elokuun aikana! Erinomaisten kulkuyhteyksien ja palvelujen lisäksi uusi kotini sijaitsee upeiden ja monipuolisten lenkkireittien äärellä, joten mikä ihme tässä voisi ärsyttää?
Garmin ja musiikit! |
Mikä oli uutta:
Koko karanteeni- ja kotijumppabuumiaikana en ole tullut aiemmin kokeilleeksi Youtube-sensaatio Chloe Tingin jumppavideoita, mutta nyt kun ryhdyin toisen tubettajan April Laurenin elokuuhaasteeseen, tein yhden Chloe Tingin videoista; se toimi hyvin lauantaina, kun ohjelma käski tehdä 20 minuuttia kehonpainoharjoituksia. Minua on vähän ottanut päähän Chloe Tingin videoiden clickbait-otsikot ja mitä kaikkea ne lupailevat. Tämän yhden videon katsottuani huomasin kuitenkin sen kuvauksessa disclaimerin, jossa Ting tiedostaa täysin otsikoiden sävyn ja sen, että erottuakseen joukosta valtavassa Youtubessa on yksinkertaisesti kannattavaa nimetä videot tietyllä tavalla. Ting myös huomauttaa, että pelkällä jumppien tekemisellä ei voi saada vaikkapa pyykkilautavatsaa kahdessa viikossa, ellei huolehdi terveydestään myös muilla osa-alueilla, esimerkiksi ruokavaliossa. On helppoa ymmärtää, miksi Chloe Ting on niin suosittu – harjoitukset on lyhyytensä vuoksi helppo mahduttaa melkein mihin tahansa päivään, ne on todella selkeästi rakennettu ja Ting tuo myös mukaan omaa persoonaansa.
Uuteen kotiin tarvitsee ihania, uusia astioita. Minulle Ninnin tarina Näkymätön lapsi on erityisen tärkeä Muumi-tarinoiden joukossa, mitkä ovat teidän suosikkejanne? Entä hahmoista? |
Muita huomioita:
Kerroin jo viime viikolla ihastuneeni Kyra Pron "dance workout" -videoihin, joissa on teemana musikaaleja, Disney-kappaleita, eri artisteja ja esimerkiksi ysäriä. En ehtinyt ollenkaan tajuta hikoilleeni jo 20 minuuttia ylempänä linkatun Disney Villains -videon kimpussa, kun se jo loppuikin! Uskomatonta, että treenaaminen voi olla niin viihdyttävää.
Sunnuntaina juhlistettiin viimeistä mökkipäivääni ja vanhempien 40-vuotishääpäivää itse tehdyllä brunssilla. |
Seuraavan viikon (tai tämän viikon, kun julkaisen taas maanantaina) ohjelma näyttää melko tutunmalliselta, paitsi että lenkkimäärä palaa hetkeksi aikaa kolmeen ja tukiharjoittelua vuorostaan tulee vähän lisää. Pääsen vähän harjoittelemaan treeniohjelman sovittamista "muun elämän" sekaan, kun koittaa ensimmäinen perehdytysvuoro uudessa työpaikassa ja jotain sosiaalista elämääkin pääsee ehkä tapahtumaan koronatilanteen sallimissa rajoissa. Saan myös ihan valtavasti energiaa siitä, että yliopiston kurssi-ilmoittautumisen myötä pääsen tekemään alkusyksyn lukujärjestykseni. Ai niin, ja muuttoakin pitää valmistella! Onko joku muu etsinyt liikuntainspiraatiota Youtubesta? Mitkä ovat suosikkikanavianne?
Sä oot kyllä ollut ahkera ja tehnyt tosi monipuolista treeniä :) Tuollaiset tanssitreenit on kyllä hauskoja, niitä on itsekin joskus Youtubesta tullut katseltua. Ei ole kyllä jäänyt mieleen mitään tiettyä kanavaa. Olen nyt katsellut Fitnesspäiväkirjoja, ja mietin että twerkkaus olisi aika kivaa kokeilla :D
VastaaPoistaHei, kiva kun kävit lukemassa ja kommentoimassa! :) Opin kyllä tosiaan tästä kokemuksesta, että ei kannata säikähtää vain siksi, että jossain treenissä lukee "dance". :D
Poista