Harjoittelu Helsinki City Marathonille: viikko 10

Kymmenennen treeniviikon koonti tulee hiukan myöhässä, mutta tässä se nyt onneksi on! Sillä saattaa olla jotakin tekemistä aikataulun venähtämisen kanssa, että tämä oli ensimmäinen viikkoni uudessa kodissa. Oli paljon arkisia asioita järjesteltävänä ja väsymys on ollut iltaisin välillä aika kova, mutta toisaalta uudet ja upeat lenkkireitit ovat piristäneet elämää todella paljon. Niitä onkin ehditty jo kokeilla moneen eri suuntaan.

Lähijunailusta tuli taas osa arkea.


Maanantai: Edelliselle päivälle tarkoitettu "pitkä lenkki", n. 7 km ja 80 minuuttia; Adrienen Runner's Yoga, 30 min
Tiistai: Vähäsen omaa kehonpainojumppaa ja UniSportin uuden treenivideovalikoiman 30 min keskivartalotreeni 
Keskiviikko: Intervallilenkki – 10 min alkuverryttely, 4x5 min reippaasti 90 sekunnin välipalautteluilla, 10 min loppuverryttely, yhteensä 45 minuuttia ja 4,5 kilometriä
Torstai: Lepopäivä
Perjantai: 30 minuutin rauhallinen lenkki, 4 kilometriä
Lauantai: Lepopäivä
Sunnuntai: Puolimaraton itsekseni ajassa 3 h 15 min

Lisäksi venyttelyä jokaisen lenkki- ja jumppapäivän iltana.

Mätäjoen varrella kauniina lenkkipäivänä.


Viikolla juostut kilometrit: 36,6 sisältäen 5-10 minuutin jäähdyttelyt jokaisen lenkin loppuun

Mikä onnistui: Löysin ihanan tasaisia vetosuoria erinomaisen kauniisti nimetyn Mätäjoen varrelta. Kyselin vinkkejä juoksureiteistä Pääkaupunkiseudun kestävyysjuoksijat -ryhmässä Facebookissa ja sieltä poikikin tämä todella hyvä tärppi! Nimestään huolimatta Mätäjoki on oikein kaunista seutua ja sitä pitkin pääsee helposti käännähtämään Kannelmäen puolellakin.

OMA KOTI! Rakastan sitä. <3 


Runner's High'n keväisen virtuaalijuoksutapahtuman mitali saapui hauskana yllätyksenä, kun olin jo ehtinyt unohtaa odotella sitä.

Mikä ärsytti:
Tästä tuleekin nyt näköjään pidempi kappale viimeisten muutaman ärsytyksettömän treeniviikon edestäkin. Koska Garmin oli poissa käytöstä parisen viikkoa sen ollessa huollossa, harjoittelumäärien tilastointi meni aivan päälaelleen kellon luullessa, etten ollut huollon aikana treenannut ollenkaan. Niinpä kello oli tällä viikolla kovasti huolissaan siitä, että treenasin liikaa, vaikka etenin ihan ohjelman mukaisesti eikä kroppakaan valittanut ylitreenaamisesta. Tässä sen taas huomaa, että silloinkin kun hyödyntää teknologiaa treenaamisessa, ei pidä koskaan unohtaa kuunnella omia olotilojaan ja luottaa niihin.

Garmin myös teki minulle tepposet, kun juoksin keskiviikkona viiden minuutin vetoja. Tarkoituksena oli, että jokaisen vedon välissä olisi ollut puolentoista minuutin pätkä rauhallisesti palautellen, mutta harjoitus olikin järjestelty Connect-sovelluksessa vähän väärin ja kaikki vedot lähtivätkin tulemaan peräkkäin. Siinä piti sitten improvisoida ja laskeskella ihan itse veto- ja palauttelujaksojen minuutteja. Tästä lähtien myös tarkistan aina mobiili-Connectin puolelta etukäteen, että harjoitukset täsmäävät kuvaustaan.

Pirkkolan ja Keskuspuiston metsät ovat todella ihania lenkkiseutuja, mutta totuttuani huonolla suuntavaistollani simppeleihin reitteihin Vantaa-jokea pitkin ilman eksymisen riskiä otti hieman voimille selvitellä näiden loputtomasti risteilevien metsäreittien suuntia. En tiedä vaikuttiko kartan tihrustaminenkin lopulta siihen, että menin aika lahjakkaasti sunnuntain testipuolimaratonin tavoitteestani yli – oli tarkoituksena alittaa kolme tuntia, mutta menikin vartilla yli. Kirjoittelen pian puolimaratonista ihan omaan tilaansa.




Mikä oli uutta: Ihan kaikki lenkkireitit olivat tietysti uutta nyt muuton jälkeen. Vakiokuntosalini UniSport lisäsi myös korona-aikaa ajatellen asiakkaidensa käyttöön valikoiman jumppavideoita kotikäyttöön, ja näistä kokeilin ensimmäisenä 30-minuuttisen keskivartalotreenin. 

Kaikkea tarpeellista puolimaratonista selviytymiseen.


Mihin juoksija käyttää siivousämpäriä.

Mikä on auttanut teitä löytämään parhaat uudet lenkkireitit muuton jälkeen? Entä pelkäättekö koskaan lenkillä eksymistä? Seuraavat postaukseni käsittelevät ajatuksia testipuolimaratonista ja tietysti meneillään olevaa treeniviikkoa, toivottavasti tällä kertaa ajallaan julkaistuna. Nautitaan vielä viimeisistä kesäpäivistä!

Kommentit

  1. Tulen vähän myöhässä blogisi lukemisessa, kun kesäloma oli "häiritsemässä" :D Mutta isosti onnea uuteen omaan kotiin <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti