Vuoden 2020 hyvätkin puolet

Vuosi 2020 on tuntunut hirvittävän pitkältä. Siitäkin huolimatta, että ainakin itse tätä vuosikoontia työstäessäni huomasin, että mielikuvissa vuosi 2020 alkoi siitä, kun korona rantautui Suomeen. Tammikuussa Mimi-koiran nukkuessa pois ja jättäessä kammottavan surun jälkeensä kävin vielä normaalisti yliopistolla ja kuoroharjoituksissa – sekin harrastus Hämäläis-Osakunnan Laulajien riveissä muuten alkoi tänä vuonna! 

Pääsin kokeilemaan messuhommia ensimmäistä kertaa Naisten Kympin GoExpo-kojulla, mutta siitä ei mennyt kovin pitkään, kun vuoden juoksutapahtumakalenteri meni aivan mullinmallin. Teatterit suljettiin samana päivänä, kun minun piti mennä Helsingin Kaupunginteatteriin katsomaan Pientä merenneitoa. Seuraavana päivänä kävin kirjastossa, koska alkoi näyttää siltä, että kurssikirjojen saaminen voisi pian hankaloitua. Sovimme vanhempieni kanssa etukäteen kuin missäkin sotatilassa, että jos yliopisto menee kiinni eikä näin ollen mikään velvoita minua pysymään Helsingissä, tulen mökille heidän luokseen. Muistaakseni tästä seuraavana päivänä poikkeustila julistettiin ja tosiaankin lähdin Ylöjärvelle Näsijärven rantaan mökille lenkkivarusteiden ja valtavan kirjapinon kanssa. Puolimaraton Helsinki City Running Daylla siirtyi, samoin Naisten Kymppi.

Mökillä syntyi rajalliseen elintilaan ja tekemisen määrään nähden yllättävän toimiva elämänrutiini etäopiskelun ja itsestään huolehtimisen ympärille. Sattui onneksi niin, että isäni aamuvirkkuna teki etätyönsä heti aamusta pois alta juuri, kun itse aloin harkita olevani kykeneväinen älylliseen toimintaan aamuteetä haudottuani. Saimme siis jaettua keskenämme mökin toimistoksi muutetun ylimääräisen makuuhuoneen oikein sopuisasti. Istuin siellä muutaman tunnin pätkiä kerrallaan lukemassa artikkeleita ja kirjoittamassa esseitä, söin jossakin välissä ja tehtyäni tarpeeksi siltä päivältä halusin yleensä päästä jotenkin liikkeelle istumisen vastapainoksi. Huomasin, että normaalielämän päivittäisillä kävelypätkillä junalle ja takaisin sekä yliopiston kampuksella oli ollut yllättävän suuri merkitys. Nyt kun tuo liike oli otettu pois, piti ihan ajatuksen kanssa pitää itsensä vetreänä. 

Olin juoksennellut muutaman viikon ajan jonkinlaisia lenkkejä pitkin mökkitietä, kun ajattelin, että saatuani nyt neljä kuukautta lisää treeniaikaa Helsinki City Running Daylle minulla oli elämäni paras tilaisuus treenata maratonille. Vaihdoin puolimaratonini osallistumisen maratoniksi ja mietin, että mitäköhän nyt tuli tehtyä. Aloin harjoitella Garminin helpoimmalla maraton-ohjelmalla. Lenkeillä ei tarvinnut juuri koskaan stressata turvaväleistä, kun mökkitie oli tyhjä lukuunottamatta satunnaista ravihevosta tai sauvakävelijää; tien mäkisyys ja reittivaihtoehtojen yksitoikkoisuus sen sijaan toivat omat haasteensa. Tukiharjoittelu sujui kuistilla jumpaten, saunamökissä joogaten tai kesämökkihengessä pulahtamalla järveen. Korona tuntui melko kaukaiselta asialta hyvin tehokkaassa mökkieristyksessä. Saattoi ajatella olevansa vain ihan tavallisesti mökillä kesää viettämässä – ei sieltä olisi muutenkaan tullut lähdettyä kuntosalille tai paljoa muihinkaan ylimääräisiin rientoihin. 

Kesän lopulla tapahtui kaksi aivan mahtavaa asiaa, joiden ansiosta tällainenkin koronavuosi jää lopulta omiin kirjoihini varsin antoisana. Ensin sain omaan tilanteeseeni aivan täydellisen työpaikan – ilmoitus UniSportin liikuntakeskuksen asiakasneuvojien hausta löytyi Instagram-storysta, vastasin työhaastattelun kysymyksiin ensin mökkitiellä seisoskellen ja sitten lankomiehen purjeveneen kajuutassa, ja purjehdusreissun päätteeksi sain kuulla, että paikka 14 viikkotunnin asiakasneuvojana oli minun. Palatessani Helsinkiin elokuussa – asuin kaiken kaikkiaan viitisen kuukautta noin 80-neliöisessä mökissä syrjässä ihan kaikesta! – minua odotti paitsi uusiin työtehtäviin perehtyminen, myös ihana uusi koti. Hyvästi solukämppä Pukinmäessä ja tervetuloa pikku kaksio Lassilassa! Nyt oli oma rauha ja myös erinomaiset lenkkimaastot. Pidemmällä lenkillä kotoani ehtii Pirkkolaan ja vaikka Keskuspuistoon tai Paloheinäänkin.

Opinnot jatkuivat syksylläkin Zoomin ja Moodlen välityksellä, mikä oli tässä kohtaa jo tuttua. Opiskeluja saikin nyt sovitella yhteen osa-aikatöiden kanssa, mutta se kävi oikein mukavasti. UniSport hoiti uusien työntekijöiden perehdytyksen esimerkillisesti ja aloin hyvin pian ihan todella viihtyä töissä. Maratonin odottaminen pandemiatilanteessa sen sijaan oli aika jännittävää. Ei voinut olla ihan varma ison juoksutapahtuman toteutumisesta ennen kuin päivä lopulta koitti lokakuun kolmantena päivänä. Olo oman ensimmäisen ja HCM:n 40-vuotismaratonin lähtöviivalla oli epätodellinen. Maaliviivalle en koskaan päässyt, siitä voitte lukea maratonin omassa postauksessa. Helsinki City Running Day ja 40-vuotias Helsinki City Marathon olivat huikea voimainponnistus järjestävältä taholta samaan aikaan kun muualla maailmassa juuri mitään vastaavanlaista ei voitu järjestää ja tästä tuli nyt ikuisiksi ajoiksi PANDEMIAMARATON, nimenomaan isoilla kirjaimilla. 

Naisten Kymppi siirtyi koronavuoden aikana kahdesti, tähtäin on nyt ensi vuoden puolella toukokuussa. Pestini Naisten Kympin treeniryhmän jäsenenä venyi näin ollen odottamattomiin mittoihin. Kympin Naisten kokoonpano pysyi paljolti samana, mutta täydensimme loppusyksystä porukkaa parilla uudella naisella ja matkamme jatkuu. Siitä on tietysti hurjan pitkä aika, kun olemme päässeet näkemään ihan kasvotusten.

Jotkut ovat sanoneet, että syksyn korona oli heille helpompi kuin kevään, koska nyt siihen oli tottunut. Itselleni kävi kyllä toisin päin – kevät meni ihan huolettomasti mökkeillessä, mutta syksyllä olinkin Helsingissä kaiken koronakireyden keskipisteessä ja oli UniSportin toimintakyky ja siihen liittyen oma työpaikka murehdittavana. Lisäksi asuin nyt yksin, joten kun tuli aiheelliseksi vähentää kodin ulkopuolelle liikkumista, olin enenevissä määrin pelkästään omassa seurassani, mikä alkoi käydä jopa tällaisen yksinoloa rakastavan ihmisen jaksamisen päälle. Korona vaikutti siis arkielämään hyvin konkreettisesti helsinkiläisenä ja harrastuspaikan työntekijänä. Jännitin jokaista koronainfotilaisuutta ja mitä tiukempia rajoituksia oli seuraavaksi tulossa ja tajusin, että joulukuulle siirretty live-roolipelitapahtumani oli pakko siirtää uudestaan. 

Koronavuosi on ollut raskas, mutta hyvin eri tavoilla kuin monilla muilla. Toimeentuloni on nyt entistä huomattavasti parempi työpaikan ansiosta, ja sain onneksi pitää työpaikan koronasta huolimatta. Koronainfotilaisuudet ovat aiheuttaneet stressiä, mutta aina kun uudet päätökset on tehty, niihin on pystynyt suhtautumaan tyynesti. Roolipelitapahtuman siirtäminen sujui upeassa yhteisymmärryksessä järjestäjätiimin sekä osallistujien kesken, työtehtävät ainoastaan vaihtuivat etätöihin sekä livestream-ryhmäliikunnan hostaamiseen, ja näiden molempien päätösten jälkeen tunsin syvää helpotusta, koska mikä tahansa päätös oli parempi kuin epätietoisuus. Opiskelua korona ei ole haitannut pätkääkään – päin vastoin se on ollut voimaantumisen lähde, kun omaan opintomenestykseen on pystynyt suoraan itse vaikuttamaan päättämällä kuinka hyvin lukee tenttiin, toisin kuin koronan etenemiseen ja sen aiheuttamiin rajoituksiin.

Laskin, että blogiin on tullut tänä vuonna vähemmän postauksia kuin vuonna 2019. Olen kuitenkin aika ylpeä siitä, että raportoin tänne maraton-harjoitteluani melkein koko 16-viikkoisen harjoitusohjelman ajan! Se oli pisin yhtäjaksoinen blogiprojektini ja pidin siitä paljon. Ideoita seuraaviin postauksiin kyllä riittää, eli vuoden 2019 Helsinki City Run -treenistäni alkanut blogi kyllä jatkuu ensi vuonnakin.

Siinä tärkeimmät vuodesta 2020. Mitä on luvassa ensi vuonna?

Ihan ensimmäiseksi katsotaan, pääseekö UniSport avaamaan ovensa jälleen asiakkaille tammikuussa vai jatkuvatko rajoitukset. Kävi niin tai näin, työpaikka on kuitenkin olemassa ja työyhteisön henki on säilynyt mahtavana vaikeinakin aikoina. Olen päässyt hyvään vauhtiin livestream-tunneilla myös asiakkaana, ja näin aion jatkaa.

Tein sellaisen ihan käytännöllisen uudenvuodenlupauksen, että opettelen laittamaan parempaa ruokaa. Mitään superkulinaristia minusta ei tarvitse tulla, mutta nyt olen täysin kyllästynyt kaikkeen, mitä normaalisti syön. Pitää myös opetella syömään järkevästi työvuoroissakin, koska ne eivät ole mikään tekosyy lappaa eineksiä ja herkkuja tai rytmittää ruokailunsa niin huonosti, että yhdeltätoista illalla kotiin päästyä on ihan huutava nälkä.

Vuosi 2020 opetti, että suunnitelmat pitävät virkeänä, vaikka niiden toteutumisen epävarmuutta joutuukin sietämään. Juoksusuunnitelmiakin siis on. Helsinki City Running Day jää ensi vuodelta väliin omalla kohdallani lukuunottamatta ehkä Minimaratonia, jonne voisin viedä 4-vuotiaan siskontyttäreni. Tuona päivänä on nimittäin tärkeät kuoroharjoitukset siinä tapauksessa, että pääsemme vihdoin pitämään konsertin – jouduimme perumaan konsertit viime keväältä sekä tältä joululta ja eihän tulevasta keväästäkään suoraan sanottuna voi vielä tietää. Asennoidun kuitenkin siihen, että myös Helsinki10 pitää jättää väliin konsertin vuoksi. 

 Juoksutapahtumien vuosi pääsee kuitenkin liikkeelle virtuaalisella Disney Princess Half Marathon -viikonlopulla, joka juostaisiin normaalisti Floridan Walt Disney Worldissa helmikuussa, mutta tapahtuu nyt kunkin juoksijan vapaavalintaisella reitillä. Viikonloppuun kuuluu viiden kilometrin matka sekä kympistä ja puolimaratonista peräkkäisinä päivinä muodostuva Fairy Tale Challenge. Juoksen vitosen "oikeana" päivänä helmikuun loppupuolella ja siirrän haasteen jonnekin päin kevättä, kun täällä Suomessa on mukavammat juoksukelit.

Naisten Kymppi on tietenkin vuorossa toukokuun lopulla, mikäli koronarokotteet ja ylipäätään kehittyvä tilanne suovat. Siirsin Helsinki Half Marathonin osallistumiseni viime vuodelta ensi kesälle, joten katsotaan, pääsisikö sinne. Pidettyäni tämän loppuvuoden taukoa tavoitteellisesta juoksemisesta aloitan taas juoksuohjelmalla treenaamisen tammi- tai viimeistään helmikuussa. Todennäköisimmin käytän taas Garminin ohjelmaa, koska se toimi maratonin kanssa niin hyvin. Siinä kun oli onnistuneesti rytmitetty raskaammat ja kevyemmät harjoitukset sekä lepopäivät keskenään ja tarkasti ajoitettu tukiharjoittelu, että tulee tehtyä muutakin kuin juoksua. On myös todella kätevää, kun harjoitukset tulevat suoraan juoksukelloon.

Tämän vuoden viimeisen postauksen lopuksi haluaisin kysyä vielä teiltä lukijoilta: mistä haluaisitte, että kirjoitan vuonna 2021? Kiinnostaisiko teitä harjoitusohjelmani seuraaminen tämänvuotisen maraton-treeniraportoinnin tapaan, ruokapostaukset tai UniSportilla kokeilemani ryhmäliikuntalajit? Kertoisinko ehkä juoksuaiheisistä Youtube-kanavista ja podcasteista, joita seuraan? Mikä tässä blogissa on ollut antoisaa tänä vuonna ja mitä voin tarjota seuraavaksi?

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille, ja olkoon vuosi 2021 meille kaikille helpompi!