10 aikomusta vuodelle 2021

Uudenvuodenlupauksista ollaan montaa mieltä. Itse ajattelen, että välillä tekee hyvää pysähtyä miettimään omaa elämää ja onko se sellaista kuin haluaisi, ja tehdä tarpeellisia säätöjä. Ei kannata kuitenkaan muuttaa liian montaa, varsinkaan isoa, asiaa kerralla, eikä uskotella itselleen, että yhdessä vuodessa jalostaa itsestään täydellisen version. En ole puhunut enää muutamaan vuoteen varsinaisista lupauksista uuteen vuoteen liittyen; sen sijaan haluan kyllä pitää elämässäni toiveita, tavoitteita, aikomuksia tai jotakin sinnepäin. 

Tämän postauksen otsikko on nyt aivan epäsymmetrinen – jotta tästä tulisi todella hienoa ja trendien mukaista, minun pitäisi tietysti listata 21 asiaa vuodelle 2021. En seuraa kuitenkaan nyt kaunista numeerista asettelua vaan omaa blogiperinnettäni, jossa teen kymmenen kohdan listoja joka kuun 10. päivä (aina silloin, kun olen muistanut valmistella tekstin etukäteen). Sitä paitsi 21 tavoitetta yhdelle ihmiselle vuoden aikana voisi mennä sinne surullisenkuuluisan epärealistisuuden puolelle. Top 10 tekee siis nyt jälleen comebackin ja korkkaan vuoden 2021 kertomalla, mitä kaikkea odotan ja toivon tulevalta vuodelta toivottavasti realistisenpuoleisissa mitoissa. 


1. Ensi alkuun aion selvitä tammikuun loppuun asti kestävästä etätyön, etäopiskelun ja koronarajoitusten kombosta aktiivisena ja hyvinvoivana.

Tammikuun loppuun asti minulla tulee olemaan hyvin vähän työvuoroja paikan päällä ja opiskelurutiini muotoutuu tälle periodille Zoom-luennoista kohti pelkkiä kirjatenttejä. Odotettavissa on siis hyvin paljon kotona kyhjöttämistä ja minimaalisesti aikataulutettua tekemistä. Kuntosalini on kiinni yhtä lailla kuin työpaikkani, samaa puljua kun ovat, joten treenaamaankaan ei vielä pääse normaalipuitteissa. Tiedän monien olevan turhautuneita siihen, että tiukempia koronarajoituksia on määrätty nyt aina kolmeksi-neljäksi viikoksi kerrallaan, mutta tietyllä tavalla se on ollut mielestäni ihan hyvä asia pääkopan kannalta. Ei sillä etteikö joskus vähän ottaisi päähän, kun ei tiedä millaista elämä on sitten tietyn etapin jälkeen, mutta eikö tavallaan ole vähän helpompaa asennoitua rajoitettuun elämään lyhyiksi pätkiksi kerrallaan? Siihen voi soveltaa samaa ajattelua kuin maratonilla; ei ajattele edessä olevaa 42 kilometriä, vaan pilkkoo matkan siedettäviin osiin, joihin keskittyy vuorollaan. Joten nyt orientoidun taas selviytymään tammikuun loppuun asti kadottamatta rytmiä ja tarkoituksellisuutta päivien kulusta ja jumiutumatta aivan täysin tenttikirjojen ja läppärin ääreen. Otan tämän haasteena, joka ei minua nujerra! Prosessin kulusta ja selviytymiskeinoistani tulee varmasti lisää päivityksiä blogiin.

2. Opettelen laittamaan parempaa ruokaa.

Minusta on ihan hyväksyttävää, ettei ruuanlaitto ole suurin intohimoni ja yleensä haluan viettää keittiössä mahdollisimman vähän aikaa huomioiden kuitenkin sen, että syömäni ruoka olisi suurimman osan ajasta hyväksi keholleni. En siis pyri mestarikulinaristiksi, mutta minun alkaisi olla pakko keksiä jotain vaihtelua aterioihini. Olen kyllästynyt kuoliaaksi kaikkiin laiskan eukon helppoihin ratkaisuihin, joihin olen turvautunut vuodesta toiseen. Edes muutaman perusruuan opetteleminen ei varmasti ole vaikeaa. Vinkkejä hyvistä blogeista tai muista lähteistä saa antaa, kasvispainotteisuus on plussaa!

3. Bloggaan säännöllisemmin. 

Tiedän varsin hyvin, että Top 10 -postaukset joka kuun 10. päivänä onnistuisivat säännöllisemmin, jos suunnittelisin vähän etukäteen enkä heräisi kehittelemään postausaihetta vasta kyseisen päivän koittaessa. Tätä voi soveltaa blogirutiiniini muutenkin. Rutiinia kun ei nyt oikeastaan ole, kirjoitan vain silloin kun sattuu olemaan aikaa ja aihe valmiina ja tämä näkyy usein siten, että kun elämässä iskee vähänkin kiireisempi vaihe, blogini kuihtuu. Haluaisin yrittää välttää kuukauden mittaiset blogitauot suunnittelemalla kirjoitusrytmiäni vähän paremmin. Voisin pyrkiä nyt alkuun siihen, että tuottaisin joka viikolle kaksi blogitekstiä. Sen ei pitäisi vaatia aivan mahdottomasti aikaa, ellen rupea yliajattelemaan jokaista lausetta. 

4. Kuuntelen musiikkia muutenkin kuin juostessani.

Kuinka monelle Spotifyn käyttäjälle tuli yllätyksiä vastaan vuoden 2020 omissa kuuntelutilastoissa? Tiedän kyllä, että olen tehnyt ainakin kymmenen lenkkisoittolistaa, joita ilman harvoin lähden lenkille, mutta oli silti jonkinasteinen järkytys, kuinka monta yksinomaan juoksemisbiisiä tuli vastaan eniten kuunneltujen listoilla. Kun aloin kuunnella joulumusiikkia. kotona joskus marraskuun aikoihin, tajusin, etten ollut pitkään aikaan pistänyt musiikkia soimaan ihan vain taustalle kotona oleskellessani. Tänä vuonna panostan siis siihen, että musiikki ei soi pelkästään lenkkejä vauhdittamassa, vaan muistan, kuinka tärkeää se on itselleni muutenkin.

5. Selvitän, mitä vikaa nykyisissä silmälaseissani on.

Kävin viimeksi silmälasiostoksilla reilu vuosi sitten lokakuussa. Uudet vahvuudet voivat aina tuntua hetken aikaa oudoilta, mutta nyt en oikein "tottunut" näihin silmälaseihin missään vaiheessa. Vika ei selvinnyt melko äskettäisellä optikkokäynnillä, jossa näköni tutkittiin ja todettiin, ettei se ole oikeastaan huonontunut muutamiin vuosiin. Silmissäni on ollut kyllä syntymästäni saakka meneillään kaikenlaista vähän erikoisempaa, mutta minulle on kyllä aina ennen saatu tehtyä hyvät silmälasit. Nyt lukeminen on ollut välillä todella vaikeaa, kaikki valkoiset asiat näkyvät erityisen epätarkasti ja etäisyydestä riippuen aina ei näe edes television tekstityksiä. Asia on siis syytä selvittää, joten täytyy tässä kai etsiä silmälääkäri, vaikka kävin sellaisella juuri edellisen lasimääräykseni yhteydessä.

6. Huollan löysää lonkkaani.

Täällä blogissa on ainakin muutamaan kertaan pohdiskeltu rakasta yliliikkuvaa vasenta lonkkaani ja kuinka se vaikuttaa liikkumiseen eri tavoilla. Mistään todella rajoittavasta asiasta ei ole kyse, mutta lonkka on naksunut viime aikoina oikein urakalla aina, kun jalalla tekee vähänkin isompaa liikettä, ja se on hieman ärsyttävää. Haluaisin myös tehdä asialle jotain ennen kuin lonkka alkaa jumiutua todella pahasti juostessa ja pahimmassa tapauksessa pistää juoksemisen kokonaan tauolle. Onneksi vinkkejä lihasten vahvistamiseen ja kehonhuoltoon löytyy pilvin pimein, kunhan vaivautuu tekemään.

7. Juoksen runDisneyn Princess Half Marathon Weekendin kaikki kolme matkaa.

Mainitsinkin tästä suunnitelmasta jo viime vuoden puolella. Ilmoittauduin tähän virtuaaliseksi muutettuun Floridan Walt Disney Worldin prinsessateemaiseen juoksutapahtumaan ja olen nyt päättänyt, milloin juoksen nuo vitosen, kympin ja puolimaratonin matkat. Tapahtuman virallinen ajankohta on helmikuun kolmantena viikonloppuna ja juoksen silloin viisi kilometriä, jotta pääsen osaksi varmasti melko valtaisaa some-tunnelmointia. Mukavuudenhalua kuitenkin löytyy sen verran, etten halua juosta pidempiä matkoja Suomen talvessa, kun ei kerran ole aivan pakko. Fairy Tale Challenge -haasteeseen kuuluu kympin ja puolimaratonin juokseminen peräkkäisinä päivinä, ja tämän ajattelin selättää vappuviikonloppuna, kun kuntoakin on ehtinyt taas kasvattaa. Tämä ei juurikaan rajoita vappusuunnitelmiani siinäkään tapauksessa, että korona sallii vapun juhlimisen, sillä en biletä alkoholin ja myöhäisten öiden merkeissä koskaan muutenkaan. Pitkät matkat peräkkäisinä päivinä ovat jo riittävä haaste itsessään, joten en aseta minkäänlaisia aikatavoitteita kympille tai puolimaratonille. Virtuaalitapahtumassa edes järjestäjätaho ei vaadi, että reitti tyhjenee tiettyyn aikaan mennessä. Aion vain pitää hauskaa yhdistäessäni Disney-fanituksen ja juoksun. Täytyy suunnitella myös teeman mukainen pukeutuminen juoksuille.

8. Käyn teatterissa, leffassa ja museossa heti, kun se on mahdollista.

Taide- ja kulttuuriala on suuressa ahdingossa koronarajoitusten takia. Niinpä haluan syytää siihen suuntaan rahaa heti, kun korona mahdollistaa taas esityksissä ja tilaisuuksissa käymisen. On todella ikävä teatterin ja elokuvan kokemuksia, ja olen haaveillut museokortista ties kuinka pitkään. Alan tapahtumissa nähtiin myös todella paljon vaivaa koronaturvallisuuden takaamiseksi ja on todella surullista, että kaikki jouduttiin tästä huolimatta sulkemaan.

9. Juoksen puolimaraton-ennätykseni Helsinki Half Marathonilla.

Minulla on vielä ensimmäinen HHM juoksematta, koska viime vuonna juoksu ensin siirtyi ja sen jälkeen asettui sellaiseen ajankohtaan syksylle, että se olisi ollut liian lähellä Helsinki City Marathonia. Sain kuitenkin siirrettyä osallistumisen tälle vuodelle, ja toivottavasti 12.6. päästään juoksemaan puolimaratonia. Aiemmat puolimaratonini ovat olleet kolmen tunnin urakoita, joten olisi mahtavaa selviytyä matkasta edes hiukan alle kolmeen tuntiin. Jos treenaan asiallisesti helmikuusta alkaen, kuten suunnitelmissani on, ei tuon tavoitteen pitäisi kai olla aivan ulottumattomissa.

10. Aloitan kanditutkielmani työstämisen.

Aloitan syksyllä kolmannen vuoden teatteritieteen opinnoissa, mikä tarkoittaa normaalilla opiskelutahdilla kanditutkielmaan ryhtymistä. Toisin kuin viimeksi tutkielmaa yrittäessäni (englannin filologian puolella), olen nyt hyvin innoissani tutkimustyöhön ryhtymisestä ja minulla on ainakin yksi mahdollinen aihe muotoutumassa. En osaa tarkkaan sanoa miten tutkielman työstäminen on suunniteltu opintoihin ja että kirjoitanko sen valmiiksi juuri tämän vuoden aikana, mutta minulla on vahva tahto päästä ainakin hyvään alkuun. 

Miten te suhtaudutte uudenvuodenlupauksiin ja mitä odotatte tältä vuodelta? Näyttääkö edes hiukan toiveikkaammalta, vaikka korona on edelleen keskuudessamme? 

Kommentit

  1. Varsin monipuolinen lista. Kohtaan 2 ruoanlaittovinkki ja linkki tässä: https://minska.fi/reseptit/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkistä, lähtee varmasti käyttöön!

      Poista
  2. Mulla on olo, että sitten kun teatterit avautuu niin käyn niissä jonkun aikaa joka viikko, ihan vaan siksi kun taas pääsee...

    Toi prinsessajuoksu olisi niin ihana, toivottavasti tulee uusi mahdollisuus myöhemmin kun tänä vuonna en vielä pääse mukaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti