Haaga Run palautti juoksuintoa

 Pitkästä aikaa postausta ja vieläpä juoksusta! Vaikka juoksukunto on käynyt lähellä pohjamutia ja viime aikoina on keskitytty enemmän kokonaisvaltaiseen treenirutiiniin PT:n kanssa kuin varsinaiseen juoksuharjoitteluun, pitäydyin silti suunnitelmissani käydä Haaga Runilla. Matka kuitenkin vaihtui kympistä vitoseksi, ja se oli hyvä päätös. Lyhyemmällä matkalla juoksuun pystyi suhtautumaan rennommin, ja kymppi tulee joka tapauksessa hoiperreltua joten kuten läpi lähestyvällä Naisten Kympillä. 

Runner's High Oy:n järjestämä Haaga Run on ehdottomasti lähimpänä kotiani, mitä mikään juoksutapahtuma voi olla. Kisatoimistolle ja lähtöviivalle oli parin sadan metrin matka etuoveltani, ja reitti kulki yhdessä kohtaa kotikatuni yli. Näin kotoisassa juoksutapahtumassa on kyllä ehdottomasti oma hauskuutensa sekä tunnelman että logistiikan osalta. Aamuisen ukkosmyrskyn jälkeen uskalsin viimein lähteä kisatoimistolle hiukan ennen yhtätoista, ja numeron haettuani, lähtöön ollessa vielä tunti aikaa, ehdin mainiosti käydä vielä kotona verryttelemässä sekä vaihtamassa kevyempää vaatetta päälle. Aamuinen synkeä taivas oli nimittäin saanut ulkoilman näyttämään hyiseltä, mutta lopulta Haaga Runin tarkeni oikein hyvin juosta hihattomassa ja shortseissa, pääsi jopa tulemaan kuuma. 


Haaga Runin reitti lähti Pohjois-Haagan rautatieaseman lähettyviltä ja lähtöjärjestyksessä olivat ensin vitosen, sitten kympin juoksijat. Kehtaan juuri ja juuri myöntää, että jaksamiseni jännitti vähän jopa vitosen matkalla. Viimeisin paikan päällä tapahtunut lappujuoksuni taisi olla Helsinki City Marathonilla viime lokakuussa ja nyt kun usko omaan juoksukuntoon oli päässyt aika lailla romahtamaan, ajatus vitosesta kasvoi mielessä lähestulkoon maratonin mittoihin. 

Näistä lähtökohdista katsoen Haaga Runista muodostui lopulta erittäin tarpeellinen ja positiivinen muistutus siitä, kuinka hyvä mieli maaliviivan ylittämisestä ja ihan itse juoksustakin voi tulla. Huolimatta liioitellunkin rauhallisesta juoksutahdistani kilometrit kuluivat ällistyttävän nopeasti ja tajusin vasta kolmen kilometrin kohdalla, että olin unohtanut kuulokkeeni kotiin. Jos olisin ollut juoksemassa pidempää matkaa, ajatus loppuun taapertamisesta ilman musiikin energisoivaa vaikutusta olisi varmasti ollut musertava, mutta koska nyt oli yli puolet juostuna, tasainen reitti ja varsin mukava olotila, ajatus kuulokkeista vain tuli ja meni. Keskityin seuraamaan edessä juoksevan selkää ja kiittelemään reitinohjaajia, joita oli tähän tapahtumaan järjestetty aivan ihailtava määrä. Muutenkin Haaga Runin reitti oli merkitty niin tiheästi ja selkeästi, ettei edes minunlaisellani eksymisidiootilla ollut pelkoa harhautumisesta. Ihan koko reitti ei myöskään kulkenut tutuilla lenkkireiteilläni – juna-aseman viereisestä metsiköstä kaarrettiin Alppiruusupuiston ohi, mistä reitti teki pienen koukkauksen lähelle Etelä-Haagaa seuduille, jossa en ole koskaan käynyt. 

Esimerkkiä idioottivarmasta reittimerkinnästä viimeisellä kilometrillä.

Koska HCM, jonka mainitsin viimeisimpänä virallisena juoksutapahtumakokemuksenani, päättyi omalta osaltani eksymiseen viimeisillä kilometreillä, oli nyt aivan erityisen tyydyttävää juosta Haaga Runin maaliin Lassilan urheilukentälle. Olotiloissa sekoittuivat mukavasti keskenään helpotus maaliin pääsemisestä ja tunne siitä, että kunto oli päässyt viime aikoina vihdoinkin kasvamaan. Olen ottanut tavaksi olla jakamatta omia juoksujen aikojani julkisesti, koska juoksijoiden sometus tuntuu omaan makuuni välillä turhan numerokeskeiseltä, mutta mainittakoon, että juoksin Haaga Runin viiden kilometrin matkan noin minuutin verran nopeammin kuin viimeisellä vitosen yritykselläni helmikuussa. Toki olosuhteetkin olivat nyt helpommat, kun ei tarvinnut juosta lumessa toppavaatteet päällä, mutta tulos lämmittää silti. Tässä juoksuharrastukseni turhauttavassa vaiheessa olen yrittänyt sitkeästi ajatella, että tästä on suunta ainoastaan ylöspäin. 

Ja mitä olikaan Haaga Runin maalialueella jaossa: runsaasti evästä ja jopa mitaleja! En ollut lainkaan osannut odottaa mitalia suhteellisen pienestä juoksutapahtumasta, joten tämä oli mahtava yllätys. Maalihuollosta oli myös huolehdittu hyvin tarjoamalla juoksijoille banaaneja, jonkinlaisia erittäin hyvänmakuisia patukoita, pieniä karkkipusseja sekä urheilujuomaa. Kotiin oli juuri sopivan jäähdyttelykävelyn mittainen matka, joten pian pääsin rentoutumaan ja nauttimaan päivän saavutuksesta. 


Niinkin pieni asia kuin viiden kilometrin juoksu "kotikylän" tapahtumassa on merkittävästi palauttanut mieleeni juoksutapahtumiin ja -tavoitteisiin liittyvää innostusta. En ole missään vaiheessa ihan tosissani harkinnut juoksuharrastuksen lopettamista, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että ongelmat säärien ja hengästymisen kanssa ovat joskus pistäneet miettimään, onko tällä vaivannäöllä juoksukunnon eteen lopulta mitään merkitystä. Lisäksi oman treenaukseni keskittymiskohta on, kuten alussa mainitsin, siirtynyt hiukan laajemmalle alueelle pelkästä juoksusta PT:n kanssa harjoittelun myötä. Nyt voi kuitenkin iloisena todeta, että PT:n laatima harjoitusohjelma on hyödyttänyt myös juoksuharrastusta ja katselen taas tulevia juoksutapahtumia ihan eri silmin kuin vaikkapa keväällä. Ensimmäisenä on vuorossa Naisten Kymppi, joka AVI-linjausten tuoman jännitysmomentin jälkeen todellakin juostaan alle viikon päästä, ensi viikon lauantaina! Kuka on tulossa sinne? 

Kommentit