Naisten Kymppi oikeasti tapahtui

Osallistuminen Naisten Kympille saatu.

Onpas tältä tekstiltä kestänyt kauan tulla ulos! Naisten Kympistä ennätti vierähtää kaksi viikkoa ennen kuin sain istutuksi läppärin ääreen riittävän pitkäksi aikaa raportin tuottamista varten. Elo-syyskuu on kiireistä aikaa UniSportilla uusien opiskelijoiden löytäessä joukolla yliopiston liikuntapalvelut, ja omat opinnot ovat käynnistyneet tältä syksyltä. Luentoja ei nyt ole paljoa eikä yhdenkään niistä vuoksi tarvitse raahautua edes yliopistolle asti, mutta luettavaa ja sisäistettävää taas riittää. Nyt sain kuitenkin muisteltua kauan odotetun Naisten Kympin tänne blogiin ja onnistun toivottavasti välittämään edes osan tuon päivän yhteisöllisestä ja tsemppihenkisestä tunnelmasta. 

Vielä vuorokautta ennen Naisten Kymppiä oli vaikeampaa kuin koskaan ennen vastaavassa tilanteessa asennoitua siihen, että kohta oltaisiin lähtöviivalla. Oli ehkä vaikeaa saada uskotuksi, että kolmeen kertaan koronariskin takia siirretty tapahtuma toteutuisi viimein; sitä paitsi vietin tapahtumaa edeltävän päivän varsin arkisesti töissä, missä oli paljon muuta ajateltavaa. Kahdeksan jälkeen illalla kotiin päästyäni yritin rauhoittaa ajatukset seuraavaa päivää kohti ja muistaa, mitä kaikkea juoksutapahtumapäiväksi kannattikaan pakata. Edellisestä kerrasta Helsinki City Marathonilla tuntui olevan ikuisuus. 

Bistron työntekijä otti kuvan pinkistä joukkiosta, vieressäni on valmentajamme Kirsi Valasti.

Sosiaalinen elementti teki Naisten Kympistä itselleni ihanalla tavalla poikkeuksellisen kokemuksen muihin juoksutapahtumiin nähden. Yleensä juoksen yksin, niin harjoituslenkeillä kuin tapahtumissakin, eikä se juuri koskaan haittaa. Naisten Kympillä sain kuitenkin tällä kertaa viettää päivän hyvässä seurassa Kympin Naisten ryhmän kesken, alkaen minun ja Jennin kohtaamisesta Pasilan asemalla ja kestäen läpi tapahtumatorin kiertelyn ja yhdessä juoksu-käveltyjen kilometrien. Olimme sopineet Kympin Naisten kokoontumisesta heti aamupäivästä tapahtumalavan tuntumassa ottaaksemme valokuvia ja tietenkin jakaaksemme fiiliksiä. Lähdimme siitä kiertelemään tapahtumatoria, ja vaikka keräsinkin tuote-esittelijöiltä repullisen ilmaista tavaraa teehaudukkeista pyykinpesuaineeseen, onnistuin pitämään kukkaronnyörit kiinni jopa Stadiumin teltalla – järki sanoi, etten oikeasti tarvitse nyt yhtään lisää juoksuvarusteita kaikkien vuoden sisällä tehtyjen hankintojen päälle. 

Kympin Naisten upea ryhmähenki pääsi vielä tiivistymään yhteisellä kahvi- ja teehetkellä stadionin bistrossa, kun jaoimme kokemuksia ryhmässä olemisesta ja ilmaisimme toiveita yhteydenpidon jatkamiselle. Kympin Naisten ryhmä on tarjonnut hienon tilaisuuden tutustua eri-ikäisiin ja eri lähtökohdista tuleviin juoksun harrastajiin, joiden elämistä niin juoksutavoitteiden kuin muunkin elämän pyrkimysten osalta olen aidosti kiinnostunut. Onhan yhteistyömme myös kestänyt hieman suunniteltua pidempään! Vaikka juoksuharrastus ensisijaisesti tarjoaa minulle paljon tarvitsemaani omaa aikaa, on ollut todella antoisaa päästä jakamaan juoksumietteitään tälle ryhmälle, jos on siltä tuntunut. 

Oli myös mukavaa kerääntyä lähtöviivalle poikkeuksellisesti porukan ympäröimänä. Pyrin lähtemään suurin piirtein hölkkääjille tarkoitetussa lähtöryhmässä, vaikka lähtöjärjestelyt menivätkin lopulta hieman uusiksi, kun lähtijät jaettiin noin 50 hengen ryhmiin alkuruuhkien välttämiseksi. Vierelläni juoksi alkumatkasta Jenni kadehdittavan upeissa yksisarvistrikoissaan ja myöhemmin Eeva, jonka omaksuman juoksu-kävelytahdin totesin oikein toimivaksi vauhtiratkaisuksi. Sain kokea tällä juoksumatkalla jotakin aivan uutta: kuinka hämmästyttävän nopeasti kymmenen kilometrin matkan saa kulumaan, kun on juttukaveri! En voinut käsittää, kuinka nopeasti pääsimme Eevan kanssa ensin viiteen, sitten seitsemään kilometriin, yhdeksään ja lopulta maaliviivalle! Tahtimme oli läpi matkan hyvin höpötysystävällinen, tapahtuman hengen mukaisesti kumpikaan ei ollut tällä matkalla suorittamassa. 

Maalihuollosta sai aivan kirjaimellisesti kassillisen evästä mukaansa. Erityisen ilahduttavaa oli jäätelö, ja myös vesi maistui kummallisen hyvältä pitkän, vaikkei nyt verenmaku suussa juostun rupeaman jälkeen. Matka stadionilta juna-asemalle ja junalla kotiin tuntui poikkeuksellisen pitkältä, mutta kotiin päästyäni olin varannut juuri tälle päivälle muutaman jakson eräästä sopivan tyhjäpäisestä hömppäsarjasta, jonka edessä lojuin sohvalla jalat ylhäällä oikein onnellisena koko loppupäivän. 

Tyytyväisenä kotimatkalle ja taas vähän itsevarmempana kohti uusia juoksuhaasteita!

Seuraavana aamuna jalat kertoivat kyllä taivaltaneensa aika pitkän matkan edellisenä päivänä, mutta olevansa silti yllättävän hyvissä voimissa. Olin suunnitellut rauhalliselle yin-joogatunnille osallistumista, ja kuulosteltuani personal trainerini ohjeiden mukaan tarkasti jalkojen valmiutta pitkiin venytyksiin, totesin pystyväni pitämään tämän suunnitelman. Keho tuntui oikein tasapainoiselta ja järkevästi juosseelta, eikä joogatunnilla tullut ilmi mitään kovin ihmeellisiä jumituksia. Mitään yin-joogaa raskaampaa en kuitenkaan olisi missään tapauksessa varannut kympin matkaa seuraavalle päivälle, oli kyseessä ollut kuinka rauhallinen juoksu tahansa. Yin-joogassa syke ei nouse ja oman kehon rajojen tunnustelua korostetaan läpi koko harjoituksen. 

Ehdin juuri pohdiskella, kuinka kummalliselta tuntuukaan nyt pitkän Naisten Kympille valmistautumisen jälkeen olla kokonaan ilman juoksutapahtumasuunnitelmia tulevaisuudessa, kun meille Kympin Naisille tarjoutui vielä kerran tilaisuus osallistua Helsinki City Running Dayn vitosen matkalle. Naiset ilmoittautuivatkin joukolla mukaan, joten Helsinki City 5:sta tulee varmasti aivan mahtava lenkki!

Olitko mukana Naisten Kympillä tai onko sinulla tähtäimessä jokin matka Helsinki City Running Daylle? Mikä on parasta juoksutapahtumissa?