Kansainvälisenä juoksupäivänä juoksijan kysymyshaaste

Halusin tänään juhlistaa blogissa jollakin tavalla kansainvälistä juoksupäivää (Global Running Day), joten nyt oli sopiva hetki kaivaa esiin "Runner's Tag", jonka tekemistä olen säästellyt jo aika pitkään. Löysin tämän juoksijoille suunnatun kysymyssarjan alun perin eräältä verkkosivulta, mutta kyseistä sivua ei enää löydy, joten en voi linkata sitä tähän. Sama tekijä pitää kuitenkin edelleen Youtube-kanavaa, jonne pääsee halutessaan tästä

Blogitekstin kuvituksena on tänään päivän lenkkini eri vaiheita vähän siinä hengessä, että juhlin omaa juoksijuuttani. Lähdetään sitten vastaamaan kysymyksiin!

Juoksuvaatteet valittu, tänään on shortsikeli!

1. Kuinka kauan olet harrastanut juoksua?

Minulla on ollut lyhyempiä juoksukausia elämässäni ehkä niinkin aikaisin kuin vuonna 2012. Lenkkeily kuitenkin loppui aina syksyllä, kun ilmat tympäisivät enkä jaksanut hankkia sopivia varusteita. Lasken juoksuharrastukseni todella alkaneen marraskuusta 2017, jolloin aloitin Couch to 5K -ohjelman ja jotta en jättäisi lenkkejä väliin sääolosuhteiden takia, tein koko ohjelman läheisen kuntosalin juoksumatolla. Tämän jälkeen juoksuharrastus on jatkunut ilman taukoja nyt noin viiden ja puolen vuoden ajan tähän päivään asti. 

2. Miksi aloitit juoksemisen?

Ratsastusharrastuksen loputtua muistaakseni vuoden 2012 paikkeilla en oikeastaan harrastanut mitään liikuntaa, ja epäaktiivisuuden vaikutukset alkoivat näkyä ikävästi väsymyksenä ja painon kerääntymisenä. Juokseminen houkutti, koska liikkumisen tapa oli yksinkertainen, välineiksi riitti alkuun hyvät lenkkarit ja lenkille pääsi suoraan kotiovelta. Tiesin, että liikunta tekee keholle hyvää ja halusin pudottaa painoa, siinä perimmäiset syyt juoksun aloittamiseen. 

3. Mikä on pisin koskaan juoksemasi matka?

Osallistuin Helsinki City Marathonille vuonna 2020, mutta en koskaan päässyt maaliin eksymisen takia. Garmin-kellon akku sammahti jossakin 37 kilometrin paikkeilla ja hortoilin siitä vielä muutaman kilometrin eteenpäin jossakin reitin ulkopuolella, todennäköisesti vähintään hyvin lähelle kokonaista maratonia. 

4. Mikä on paras juoksumuistosi?

Tampere Maratonilla juostu kymppi vuonna 2018. Se ei ollut ihan ensimmäinen kymppini, mutta siinä oli erityisen mukavaa se, että juoksin erään ystäväni kanssa. Tämän päivän jälkeen tuntui myöskin selvältä, että kävisin juoksutapahtumissa uudestaankin eikä varmaankaan kulunut kauaa, kun olin ilmoittautunut ensimmäiselle puolimaratonilleni vuoden 2019 Helsinki City Runille. Tampere Maratonilta sain myös ensimmäisen mitalin kokoelmaani. 

5. Millä kengillä juokset? 

Tällä hetkellä käytössä vuorottelevat New Balance 880 -pari ja Brooksin Ghost 14:t. En ole vielä vannoutunut minkään tietyn merkin tai mallin faniksi vaan olen käyttänyt myös Asicseja, Nikeja ja Adidaksia, mutta Brooks Ghosteihin saatan kyllä hyvinkin olla hurahtamassa pysyvästi. 

Lenkkikuuntelussa tänään History Extran podcast-jakso Tudor-aikakaudesta.


6. Mitkä ovat suosikkisi ja inhokkisi juoksumatkoista?

Suosikkimatkani on varmaankin kymppi, mutta puolimaraton ei ole kovin kaukana perässä. En inhoa mitään juoksumatkaa, koska tällä kuntotasolla en ajattele, että mitään lyhyttäkään matkaa pitäisi juosta erityisen kovaa. En ole koskaan juossut kisamielessä alle kilometrin mittaisia matkoja tai Cooperin testiä, mutta todennäköisesti en pitäisi niistä. Koulussa piti juosta 1500 metriä ja se oli kamalaa. 

7. Onko sinulla juoksukaveria? 

Juoksen melkein aina yksin niin harjoituslenkeillä kuin tapahtumissakin, mutta henkinen juoksukaverini on Tampere Maratonin yhteydessä mainittu ystäväni, joka aloitti juoksemisen pian minun jälkeeni ja ilmeisesti minun vaikutuksestani. Henkisiä (ja vuoden 2021 Naisten Kympillä myös konkreettisia) juoksukavereitani ovat myös Kympin Naisten porukka, joihin tutustuin Naisten Kympin valmennus- ja some-projektin yhteydessä. 

8. Mikä on suosikkipaikkasi juosta? 

Mikään reitti ei ole vielä jäänyt mieleen yhtä vahvasti kuin Vanhankaupunginlahti, jossa pääsin juoksemaan asuessani Pukinmäessä ensimmäisenä Helsingin opiskeluvuotena. Nautin paljon myös Keskuspuiston metsäisestä tunnelmasta. 

9. Mikä on suosikkisi juoksuvälineistäsi? 

Garmin Forerunner 245 Music -kelloni, joka tulee olemaan seuraavan blogipostaukseni aihe. Se motivoi harjoittelemaan, kertoo haluamani tiedot lenkeistä ja kaiken lisäksi soittaa lenkkimusiikkini. 

10. Juoksetko mieluummin sisällä vai ulkona?

Ehdottomasti ulkona; menen juoksumatolle vain äärimmäisissä sääolosuhteissa. Vaikka aloitinkin juoksuharrastukseni matolta, olen sittemmin opetellut juoksemaan ulkona vuoden ympäri ja vain todella kovat pakkaset, sietämätön helle tai epätoivoisen jäiset reitit pakottavat enää juoksemaan sisällä. En ole koskaan juossut sisäradalla. 

Lenkkisää oli oikein kaunis, en muistanut ottaa tämän enempää kuvia reitiltä.

11. Mihin aikaan päivästä juokset mieluiten?

Paras ajoitus lenkille on mielestäni niin, että lenkin ja suihkun jälkeen pääsee syömään päivän toisen lämpimän aterian, eli viiden-kuuden maissa illalla, ennen kuin kuitenkaan tulee yleensä pimeää. Ylipäätään lähden mieluummin kello kolmen jälkeen kuin yhtään aikaisemmin. Virkistyn mieluummin lenkillä pitkän työ- tai luentopäivän päätteeksi kuin "hoidan sen pois alta" heti aamusta, sillä en ole tippaakaan aikaisten aamujen ihminen. Tästäkin ajattelin kirjoittaa oman postauksen joskus. 

12. Mitä juoksumatkoja olet juossut?

Olen juossut juoksutapahtumissa vitosen kahdesti, kympin neljästi, yhden 12 kilometrin viestiosuuden, kaksi puolimaratonia sekä suurimman osan kokonaisesta maratonista. Lisäksi olen ollut pienen juoksijan seurana kilometrin mittaisella lasten juoksureitillä. 

13. Mitä musiikkia kuuntelet lenkeillä?

Musiikkia pitää aina olla, tai rauhallisella lenkillä kuunneltavaksi käy myös podcast. Teen yleensä lenkkisoittolistani itse ja niiltä löytyy elokuvamusiikkia, Disney-biisejä, musikaaleja, innostavia artisteja kuten P!nk ja Little Mix, sekä yleisesti ottaen hyvällä rytmillä ja motivoivilla sanoilla varustettua musiikkia.

14. Mikä on kylmin ja kuumin lämpötila, jossa olet juossut?

Kylmimmän lenkkini muistan tapahtuneen 19 asteen pakkasessa. Helteisimpien lenkkien lämpötiloja en muista yhtä tarkkaan, mutta varmasti olen ollut läkähtymässä jossakin reippaasti yli 20 asteen lämmössä. 

15. Mistä muusta liikunnasta pidät?

Joogasta, Bodycombatista ja Sh'Bamistä. Noin vuosi sitten aloitin myös kuntosaliharrastuksen PT:n avustuksella, enimmäkseen lihaskuntotreenin hyötynäkökulmien vuoksi, mutta nyt voin sanoa jopa pitäväni kuntosalitreenistä jossain määrin. Pidän kuntosalin tunnelmasta ja tulosten näkeminen on hyvin innostavaa. 

Päivän lenkkidata.

16. Harjoitteletko tällä hetkellä jotakin juoksutapahtumaa varten? 

Tämän vuoden päätavoitteeni on puolimaraton Tampere Juoksee -tapahtumassa lokakuussa. Sitä ennen käyn testaamassa kuntoa Haaga Runin kympillä elokuussa. En ole vielä päättänyt aikatavoitteita kummallekaan matkalle, koska haluan keskustella nykyisen valmentajani kanssa siitä, mitä olisi järkevää tavoitella, kunhan treeniä on kertynyt vähän lisää. 

17. Onko sinulla yleisiä tavoitteita juoksussa?

Haluaisin kohottaa peruskuntoa siihen pisteeseen, että voisin juosta mukavasti pidempiä matkoja ilman kävelytaukoja, parantaa kympin ja puolimaratonin aikoja sekä ylittää joskus maratonilla myös maaliviivan.

18. Mitä neuvoja antaisit aloitteleville juoksijoille? 

Älä juokse heti alkuun pitkiä lenkkejä yhteen menoon, varsinkaan kaapin perältä kaivetuilla vanhoilla lenkkareilla. Tällä tyylillä tulet todennäköisesti olemaan sitä mieltä, että juokseminen ei sovi polvillesi. Ei ole mikään häpeä lähteä liikkelle juoksu-kävelyllä. 

19. Miksi aloit pitää juoksublogia? (tai muuta juoksuun keskittyvää tiliä missä tahansa palvelussa)

Minulla oli kova tarve kirjoittaa säännöllisesti jostakin, mutta valtava itsekritiikki teki vaikeaksi kirjoittaa useimmista itselleni tärkeistä asioista. Ilmoittauduttuani sille ensimmäiselle puolimaratonilleni vuoden 2019 HCRD:llä aloin kirjoittaa juoksuharjoittelustani, koska se tuntui selkeältä aiheelta tarttua ja halusin kirjoittaa jonnekin muistiin, millaista oli harjoitella ja osallistua tuolle matkalle. Blogi on myös selkeä kanava avata ajatuksiani tästä harrastuksesta, mitä se nyt ikinä tuokaan mieleen, joutumatta kyllästyttämään kanssaihmisiä kasvokkain liiallisilla juoksujutuilla. Tänne voin höpistä juoksusta niin paljon kuin sielu sietää, ja se lukee, jota kiinnostaa. 


20. Kenet haastat? 

Haastan Sinne minne lenkkarit vie -blogia pitävän Hennan. Olemme seuranneet toistemme blogeja jonkin aikaa, mutta Hennalla tuntuu olevan kiinnostavaa juoksuhistoriaa, josta en tiedä mitään! Myös ihan kuka tahansa, jota kiinnostaa vastailla näihin kysymyksiin, saa ilman muuta vastata ja kerrothan minulle, jos otat haasteen vastaan! Sen saa toteuttaa miten tahansa muutenkin kuin blogin muodossa, vaikkapa Instagram-tilillä!


Kommentit

  1. Kiitos! Tässäpä olikin enemmän kysymyksiä kuin osasin odottaa :) Onneksi suurin osa on sellaisia, että niihin on helppo vastata, lähipäivinä kerron lisää. Kiva muistella mistä kaikki alkoi ja mitä matkan varrella on sattunut :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti