Juoksen ylihuomenna 10 kilometrin matkan Haaga Runilla ja sen kunniaksi kirjoitin nyt listapostauksen siitä, miksi kymppi on erityisen mukava juoksumatka. Tiedän, että osa juoksijoista pitää kymppiä hyvin raskaana matkana, koska se "pitää" juosta kovempaa kuin maraton tai puolikas, mutta itsehän en tällaisista asioista niin välitä. Juoksu-urani ensimmäinen lappujuoksu tapahtui kympin matkalla ja se on edelleen yksi suosikkimatkoistani; en ole vielä osannut päättää, onko kymppi vai puolimaraton ykkönen.
Ensimmäinen kymppini tapahtui Tampereen Likkojen Lenkillä vuonna 2018. Ensimmäinen "oikea" lappujuoksu oli kuitenkin saman vuoden Tampere Maratonin kympillä. |
10. Tuplaluku tuntuu merkitykselliseltä.
Kymppi on mielikuvallisesti huomattavasti isompi luku kuin mikään sen alapuolella. Tuplalukema tuntuu jo oikeasti pitkältä matkalta, vaikka se on vaivaisen kilsan verran enemmän kuin yhdeksän kilometriä.
9. Kenellekään ei tarvitse selittää, kuinka pitkä matka 10 kilometriä on.
Kukaan ei toivottavasti harrasta juoksua vain voidakseen herättää kunnioitusta niissä, jotka eivät juokse. Jos nyt kuitenkin joitakin kympin matkan hienouksia yrittää keksiä, niin ainakaan sen pituutta ei tarvitse selittää kenellekään. Kuinka moni juoksija sen sijaan on vastannut kysymykseen "Kuinkas pitkä se maraton/puolimaraton on?"
8. Voi juosta harjoituslenkkinä.
Kympin juoksua varten ei tarvitse mennä tapahtumaan, ja monen itseäni hieman tottuneemman juoksijan treeniin saattaa kympin matka mahtua ihan tavallisena harjoituslenkkinä. Se ei syö montaa tuntia arkipäivästä.
7. Toisaalta, kympin matkalle järjestetään myös paljon kivoja juoksutapahtumia.
Oma ensimmäinen kympin juoksuni oli Likkojen Lenkin juoksumatka; Helsingistä löytyy hiukan vastaavanlainen ja tietysti paljon isompi Naisten Kymppi. Muutenkin kympin juoksutapahtumia löytyy pilvin pimein ja ne ovat hyvin suosittuja. Midnight Run ei ole itselleni tuttu, mutta se kuulostaa hauskalta ja matkavalikoimassa on mm. kymppi. Tämän viikon lauantaina juostavassa Haaga Runissa itseäni viehättää sen läheisyys ja paikallisuus; en tiedä, kuinka moni osallistujista on haagalaisia, mutta itselleni se on hauska tapa identifioitua kotipitäjäänsä.
6. Monenlaiset vauhdit toimivat kympillä.
Kympin juoksun strategian voi ajatella monella tavalla. Monille tottuneemmille juoksijoille se on jonkinlainen vauhtikestävyysharjoitus, jossa pitkä matka ja kova teho kohtaavat sietokyvyn rajamailla. Toisaalta voi myös hyvällä syyllä ajatella, että pitkälle matkalle kannattaa säästää voimia ja näin ollen myös vauhtia.
5. Juoksu ei kestä kestä montaa tuntia
Rauhallisellakaan vauhdilla kympin juoksu tai hölkkä ei haukkaa päivästä kovin suurta palaa ja sopii näin ollen monenlaiseen päivään. Myöskään lenkkisoittolistan ei tarvitse olla ihan hurjan pitkä.
Naisten Kympillä lähettiläsporukan kanssa vuonna 2021. |
4. Toimii hyvin välitavoitteena pidemmälle matkalle treenatessa.
Kympin juoksu voi tietysti olla tavoite itsessään, mutta moni myös juoksee sen välitavoitteena harjoitellessaan puolimaratonille tai miksei maratonillekin. Myös itselläni tämän viikon Haaga Runilla juostava kymppi toimii välietappina kohti lokakuun puolimaratonia.
3. Ei vaadi suunnitelmallista tankkausta tai muutakaan tarkkaa valmistelua
Pidemmille juoksumatkoille täytyy valmistautua tarkkaan syömisen, nesteytyksen, vaatetuksen ja vähän kaiken muunkin osalta. Kympille ei tarvitse erikseen tankata ja nesteytykseksi riittää, ettei lähde ihan rutikuivana liikkeelle. Tietysti kymppikin on mukavampi juosta vaatteissa, jotka eivät hierrä heti alkuun eikä sinnekään ehkä suositella upouusien lenkkareiden testausta, mutta hiertymiä tulee kuitenkin vähemmän todennäköisesti kuin maratonponnistuksen aikana. Kaiken kaikkiaan osallistuminen sujuu melko matalalla kynnyksellä matkan pituuteen nähden.
2. Kymppi tuntuu pitkältä matkalta, mutta palautuminen ei kestä kauaa.
Palautuminen juoksusta on tietysti aina yksilöllistä mm. kuntotasosta riippuen, mutta yleisesti ottaen kympin juoksu ei ime mehuja ja rääkkää lihaksistoa läheskään yhtä paljon kuin pidemmät juoksumatkat. Osallistuessani maratonille pari vuotta sitten mietin tarkkaan, montako päivää pyydän töistä vapaaksi maraton-päivän jälkeen; kympin jälkeen tiedän näin matalalla kunnolla varustettunakin olevani melko normaalissa toimintakunnossa jo seuraavana päivänä.
1. Kymppi on juuri tarpeeksi pitkä matka, että ehtii kunnolla nauttia juoksemisesta.
Listan monessa kohdassa olen jo todennut, että kymppi yhdistää lyhyempien ja pidempien matkojen parhaita puolia. Puhutaan vielä sen ajallisesta kestosta, joka tietenkin vaihtelee juoksijasta toiseen paljonkin. Katsoin juuri edellisvuosien Haaga Runin tuloksia ja piti oikein hieraista silmiä, kun tuloslistojen kärjessä keikkui alle 35 minuutin aikoja. Kymmeneltä kilometriltä! Minulta kuluu tuota pidempi aika vitoseenkin, mutta hitaudestani huolimatta olen alkanut olla sitä mieltä, että viiden kilometrin matka on jo aika harmillisen nopeasti juostu. Juuri kun alkaa rullata, onkin maaliviiva jo vastassa. Kympillä sen sijaan ehtii päästä kunnolla juoksemisen makuun ja maaliin pääseminen tuntuu todella palkitsevalta!
Virtuaalinen Disney-kymppi viime vuonna. |
Oletteko te juosseet kymppejä ja millainen matka se on teidän mielestänne? Tuleeko mieleen lisää kympin parhaita puolia?
Kommentit
Lähetä kommentti