Flunssa peruutti Rantakympin

Tämän piti olla kisarapsa Espoo Rantakympiltä. Sen sijaan joudunkin tänään kirjoittamaan siitä, kuinka harmillista on joutua perumaan juoksutapahtumaan osallistuminen typerän pikkuflunssan takia. 

Viime viikon perjantaina vietin ensin koko päivän ihan normaalisti ensin luennolla ja sitten työpaikan kaudenavajaisissa. Sillä hetkellä kun pääsin kotiin, alkoi kurkkukipu, ja seuraavana aamuna heräsin kunnon kaktus nielussani. Ensimmäinen ajatukseni kipeäksi tultua oli joko se, kuinka huvittavaa oli napata flunssa vietettyäni vasta lukukauden ensimmäisen viikon yliopistokampuksella, tai sitten se, että jos tauti olisi lievä, voisin vielä hyvin ehtiä parantua Espoo Rantakympille. 

Juoksutapahtumahumun sijaan tämänpäiväisen kuvituksen tarjoaa retki Lammassaareen.

Pahin tauti kestikin vain muutaman päivän ja aiheutti osa-aikaiselle aspalle yhden päivän sairauspoissaolon töistä. Jäljelle jäänyt räkäinen yskä ei vaan sitten millään tajunnut lähteä yhtä ripeästi pois. Toipuminen sen kuin jumitti paikoillaan pikkunuhan muodossa ja aloin stressata kuten me juoksijat stressaamme. 

Perjantaina, päivää ennen Rantakymppiä ja toivuttuani työkuntoon, otin pidemmän reitin bussipysäkille kohti työvuoroa ja kokeilin, voisiko tässä kunnossa millään juosta. Tiesin oikeastaan jo lähtiessäni, että räkää oli vielä liikaa. Meinasin tukehtua omaan limaani jo pienellä hölkkäpätkällä – kymmentä kilometriä ei kukaan halua juosta millään tavalla hengitysongelmaisena. Siitä tulikin mielenkiintoinen iltavuoro, kun pään päällä leijui seuraavan päivän peruuntunut juoksu. Treenikauden päätavoite vielä. Se, mitä varten olin juossut maaliskuusta asti.

Olisin tietysti voinut mennä tekemään kymppiä sen turvin, että matkalle oli annettu varsin reilu kahden tunnin suoritusaika. Voihan perille päästä rennommallakin tahdilla. Olisi varmaankin ollut myös mahdollista vaihtaa matka Rantavitoseen, joka oli vieläpä juuri tänä vuonna brändätty uudestaan "hyvinvointitapahtumana", johon kannustettiin osallistumaan vaikka kävellenkin. Tällaiset joustot eivät kuitenkaan juuri nyt sopineet fiilikseeni, kun ajatuksenani oli ollut lähteä selvittämään, millainen kympin juoksukuntoni olisi tällä hetkellä. Siitä ei olisi tullut mitään puolikuntoisena. 

Pikkuflunssa on mielestäni tavallaan raivostuttavampi kokemus kuin jokin kunnon tauti. Sanon tämän tietysti sillä tavalla onnekkaasta näkökulmasta, että en ole ollut kovin montaa kertaa vakavasti sairaana. Olen ollut kuumeessa vain kahdesti, vaikka kausiflunssa on tullut koettua vaikka kuinka monesti; kumpikaan kuume-episodi ei muuten liittynyt millään tavalla viimesyksyiseen koronavirustautiini. Asia on kuitenkin mielestäni niin, että kun on kunnolla kipeänä, ei tule edes ajateltua kaipuuta juoksemaan sen kummemmin kuin tekemään muitakaan arkielämän asioita – silloin keskittyy vain selviämään kammottavasta olotilasta ja toivoo sen menevän ohi. Turhauttavaa on se, kun energiaa alkaa pikkuhiljaa olla taas normaaliin elämään, mutta mitään rasittavaa ei kuitenkaan ole vielä fiksua tehdä – kuten juosta. Kuinka monelle käy niin, että nukkuminen käy lähestulkoon mahdottomasti, kun keho valittaa liikkumattomuuttaan ja illalla on levoton olo? Kroppani on halunnut juosta jo viitisen päivää, mutta keuhkoissa on vieläkin vähän liikaa räkää. 

Lohdutin itseäni perjantain työvuorossa keksimällä korvaavan kympin juoksun vielä tälle syksylle. Jos saan vaihdettua työvuoron ja osallistumiseni kyseiseen tapahtumaan mahdollistuu, kerron tietysti mikä tapahtuma on kyseessä. Pettymykseen auttoi myös tämänpäiväinen retki Lammassaareen opiskelukavereiden kanssa. Sain alle monta kilsaa sopivan rauhalliseen tahtiin ja tänä iltana väsyttää oikeasti, kuinka ihanaa!

Ensi viikolla yritän palailla pikkuhiljaa taas juoksemaan sen mukaan, miten olotila antaa myöten. Pian voin toivottavasti ottaa kehiin uutta treeniohjelmaa, joka on jo valmiiksi tehtynä. Viime syksynä ja talvena vähensin juoksua kahteen lenkkiin viikossa ilman kummempaa harjoitusohjelmaa ja tein enemmän ryhmäliikuntaa sekä kuntosaliharjoittelua; nyt minulla on kuitenkin niin täysi viikko-ohjelma luentojen ja työvuorojen kanssa, etten ehdi oikeastaan millekään mielestäni inspiroivalle ryhmäliikuntatunnille. Siispä jatkan sen sijaan juoksemista kolme kertaa viikossa, koska lenkkeily on aikataulullisesti helpompaa. Kuntosali-intoni on jostain syystä lopahtanut täysin, mutta jollain keinolla pitäisi kuitenkin jatkaa myös lihaskuntoharjoittelua. Eiköhän siihenkin joku ratkaisu löydy. Joka tapauksessa on hyvä olla jokin suunnitelma selvillä odottamassa siiheksi, kunnes viimeisetkin limat ovat löytäneet tiensä ulos hengitysteistäni.