Top 10 juoksuun ja juoksijoihin liittyvää luuloa

Tänään Top 10 -listalla puhutaan siitä, mitä kaikkea hupsua tästä harrastuksesta luullaan. Tietyt oletukset tuntuvat jännästi toistuvan, kun kertoo jollekin ei-juoksijalle omasta harrastuksestaan. Tätä postausta varten tein jopa jonkinlaista kenttätyötä; kysyin juoksua harrastavilta kavereiltani ja tutuiltani, millaisiin oletuksiin ja luuloihin he ovat törmänneet, jotta en olisi pelkästään omien kokemusteni varassa. 

10. Juoksijat ovat pieniä ja hoikkia

Juoksun harrastamiseen tuntuu ihmisten mielissä liittyvän tietynlainen kehon malli. Huippu-urheilijat kestävyyslajeissa tietysti ovat usein oikeastikin gaselleihin vertautuvia otuksia, mutta kuntojuoksijoitahan löytyy moneen lähtöön.

9. Kaikki juoksijat haluavat juosta maratonin ja ovat muutenkin kilpailuhenkisiä, aina pitää pystyä juoksemaan nopeammin kuin viime kerralla

Juoksun harrastajalta kysytään usein, että aiotko juosta maratonin. Itsehän kyllä olen ollut maratonin reitillä ja otan ensi vuonna uuden yrityksen päästä ihan maaliinkin asti, mutta juoksua voi kyllä harrastaa ihan muunlaisillakin tavoitteilla. Kertokaapas muuten te, joilla ei ole mitään aikomusta juosta maratonia, että mikä on teidän ylimmäinen ja aivan yhtä hieno tavoitteenne juoksuharrastuksessa? 

Tavoitteellisuus ei myöskään itselläni varsinaisesti näy kilpailuhenkisyytenä. Haluan mieluummin juosta niin, että kroppani kestää sen, kuin juosta kovaa. Moni juoksija joutuu myös opettelemaan pois siitä, että vertailisi omia juoksulenkkejään muiden suorituksiin, koska itsensä vertaileminen ihan erilaisessa tilanteessa oleviin ihmisiin tappaa turhaan hyviä fiiliksiä harrastamisesta.

8. Talvisin juostaan matolla, ulkona ei voi silloin juosta

Tähän listakohtaan inspiroi ennen kaikkea ärsyttävän toistuva juoksumattomainos Facebookissa ("Talveksi juoksijat siirtyvät matolle"...), mutta kyllä jotkut oikeatkin ihmiset ovat ilmaisseet huomattavaa kummastusta siitä, että talvi ei ole automaattisesti mattokausi. Itse asiassa, tähän törmää juoksijoidenkin joukossa! Seuraan joitakin amerikkalaisia sosiaalisen median juoksuryhmiä ja siellä talvijuoksu ulkona vaikuttaa olevan paljon vähemmän tavallista kuin Suomessa ja ehkä Pohjoismaissa muutenkin. Amerikkalaiset juoksijat puhuvat usein liukkaista teistä ja parin asteen pakkasesta aivan ylivoimaisina esteillä ulkojuoksulle ja tekee aina mieli kysyä, eikö siellä myydä nastalenkkareita tai lämpökerrastoja. Itse juoksen matolla silloin, jos lunta myrskyää sivuttain, on yli 20 astetta pakkasta tai jos on iskenyt niin äkillinen lumipyry, että aura-auto ei varmasti ole vielä ehtinyt käydä ulkoilureiteillä, kun autoteiden auraus on tietysti kiireellisin asia. Joskus on myös äärimmäisen vaikeaa löytää hiekoitettuja reittejä, joilla ei joudu vaarantamaan henkeään. Oikeilla varusteilla pärjää kuitenkin talvellakin yllättävän monissa olosuhteissa ja paikallaan juoksu maton ruutua tuijottaen on minulle aina ihan viimeinen vaihtoehto. 

7. Juoksulla on aina joku muu tarkoitus kuin harrastaminen itsessään

Siinä ei tietenkään ole mitään vikaa, että aloittaa juoksun tukeakseen painonpudotusta ja elämäntaparemppaa, tai että hyödyntää juoksua työmatkaliikkumisen muotona. En ole kuitenkaan koskaan kuullut kenenkään juoksevan pelkästään paikasta toiseen siirtymisen vuoksi, ja laihdutuksesta haaveilleet juoksun aloittajatkin usein ennen pitkää hurahtavat juoksuun ihan sen itsensä vuoksi. 

6. Juoksijat juoksevat joka päivä

Tämä nousi esiin erityisesti kysellessäni kavereiltani vastaan tulleita luuloja, mikä oli aika yllättävää! Haruki Murakami kyllä kertoo kirjassaan What I Talk About When I Talk About Running, että on ylläpitänyt päivittäistä tunnin juoksulenkin putkea useita vuosia, mutta aika monien ihmisten (kuten meikäläisen) jalat eivät kestä ihan päivittäistä juoksua. On yleensä myös hyödyllistä tehdä välillä juoksua tukevaa voimatreeniä tai peräti jotain sellaista liikuntaa, joka ei liity juoksuun mitenkään. Marrasputkihan on kylläkin juttu, eli moni juoksee marraskuussa joka päivä, vaikka sitten yhden kilometrin. 

5. Juokseminen sattuu polviin

Tämä on ylivoimainen este monien ihmisten juoksuharrastukselle. Oikeita polvivaivojahan on tietysti olemassa, mutta niin on myös totaalisen vääriä ja turhan kuluttavia tapoja juosta. Jos kaivaa kaapin perältä jotkut risaiset tossut, joissa ei ole juuri tietoakaan iskunvaimennuksesta, ja lähtee sitten samantien puhisemaan viisi kilometriä kerralla tottumattomilla jaloilla, niin se voi kyllä sattua polviin. Järkevästi toteutettu, vähitellen rasitustasoa nostava juoksuharjoittelu saattaa sen sijaan jopa tehdä nivelille todella hyvää.

4. "Minä en kyllä voisi koskaan juosta."

Kun kerron harrastavani juoksua, ihmiset usein ajattelevat minun edustavan jotakin mystistä ihmistyyppiä, joka on luonnostaan tarkoitettu juoksemaan. Keskustelukumppanini ei esimerkiksi ikimaailmassa pystyisi juoksemaan kymmentä kilometriä. Kaikille ei tule mieleen ajatella, että en minäkään juossut vaikkapa sitä kymmentä kilometriä pelkästään sen voimalla, että halusin tehdä niin. Sitä varten piti harjoitella aika kauan ja oikealla tavalla. Kukaan ei siis ehkä tosiaankaan ole luotu juoksijaksi ihan siltä seisomalta, mutta aika moni kyllä siihen pystyy, jos työskentelee sen eteen. 

3. Juokseminen on aina hirveän raskasta

Juoksemisen ajatellaan usein olevan jatkuvaa äärimmäisessä hengästymisen tilassa olemista. Täytyy painella pää punaisena ihan täysillä. Todellisuudessa fiksu juoksuharjoittelu tapahtuu suureksi osaksi aika kevyellä rasitusasteella, koska jos juoksee joka lenkin jaksamisen äärirajoilla, niin ei pysty juoksemaan kovin montaa kertaa viikossa, koska lihakset ovat aina kipeinä. Peruskestävyysharjoittelu, eli juokseminen sellaisella vauhdilla, jota jaksaisi ylläpitää vaikka kuinka pitkän aikaa, on oleellinen osa juoksuharrastusta ja sen pitäisi jopa tuntua ihan mukavalta.

2. Juokseminen on tylsää

Tämä ajatus elää erityisen sitkeästi omassa perhe- ja tuttavapiirissä. Ihmetellään sitä, miten kestän olla edes tunnin, saati sitten pidemmän aikaa, ihan yksikseni, ja kun juokseminen on niin monotonista. Juoksijoiden tylsyyskokemuksissa on varmasti paljon yksilöllisiä eroja, mutta itse en oikeastaan muista koskaan tylsistyneeni juoksulenkillä. Jalkojen toistuva liike tuntuu itselleni ennemmin meditatiiviselta kuin puuduttavalta, ja omaan kehoonsa keskittyminen tyhjentää pään sellaisista ajatuksista, joihin ei ole sillä hetkellä tarpeen keskittyä. Otan myös aina lenkille kuunneltavaksi joko musiikkia tai podcasteja; äänikirjat eivät ole minun juttuni, mutta tiedän, että monet viihdyttävät niillä itseään varsinkin pitkillä lenkeillä. 

1. Juoksijat ovat hulluja

Tähän se kaikki tiivistyy: kun kerran harrastaa jotain tällaista kamalan raskasta, tylsää ja peräti ylivoimaista, niin täytyy tietysti olla hullu. Omasta mielestämmehän tietysti vain huolehdimme terveydestämme, monessakin mielessä. Tiedä sitten, ketä tässä pitäisi uskoa. Vai onko niin, että kaikessa innokkaassa harrastamisessa on jokin ripaus hulluutta?

Mitä kaikkea muuta juoksusta ja juoksijoista luullaan?