Kirjoitan tässä blogitekstissä muun muassa UniSportin ryhmäliikuntatunneista. Olen maininnut täällä blogissakin muutamaan kertaan, että työskentelen UniSportin asiakasneuvojana ja työsuhde-etuna treenaan kyseisillä liikuntakeskuksilla ilmaiseksi. Työsuhde-etu tietenkin myös vaikuttaa siihen, että valintani treenipaikan osalta kohdistuu nimenomaan UniSportiin, mutta käytin heidän liikuntapalveluitaan ahkerasti myös vuoden ajan pelkästään opiskelijana ennen kuin menin taloon töihin, koska palvelut ovat erityisesti yliopistolaisille suunnattuja. Tämän tekstin kirjoittaminen ei liity työtehtäviini millään tavalla, UniSport ei ole pyytänyt minua kirjoittamaan tätä tekstiä ja kirjoitan ryhmäliikuntakokemuksistani yksinomaan asiakkaan näkökulmasta, niin tässä kuin kaikissa muissakin teksteissä, joissa UniSportin palvelut joskus mainitaan.
Jos Runna-sovelluksella tekee treeniohjelman 10 kilometrin matkalle "oletusasetuksilla", harjoitusohjelma kestää 10 viikkoa. Tyypillisen maraton-treeniohjelman pituus taas on 16 viikkoa. Tämänvuotisten juoksutavoitteideni, Helsinki10:n ja Helsinki Marathonin, paikat kalenterissa osuivat niin, että Helsinki10:n maaliviivan ja maraton-harjoitusohjelman aloittamisen väliin jäi yksi ylimääräinen viikko.
Minun olisi ollut täysin mahdollista pyytää Runnaa suunnittelemaan itselleni 17 viikon maraton-harjoitusohjelma, joka olisi alkanut heti Helsinki10:n jälkeen. Sain kuitenkin toisen ajatuksen: väliviikon aikana voisin käydä kaikilla niillä ryhmäliikuntatunneilla, jotka eivät tavoittellisen juoksuharjoittelukauden aikana joko mahdu viikkoon tai tuntuvat liian vaativilta kaiken muun raskaan liikunnan ohessa.
Esimerkiksi astangajooga on sellainen laji, jota harrastin ennen paljonkin, mutta jonka on ollut pakko jäädä sivummalle juoksun tultua kuvioihin näin suurissa määrissä. Aikoinaan kävin jopa mysore-tunneilla, joilla ohjaajat avustavat tarvittaessa, mutta liikesarja tehdään itsenäisesti oman hengityksen tahtiin.
Astanga on joogan eri suuntausten vaativammasta päästä ja vaatii paljon notkeutta, voimaa ja kehonhallintaa. Mielikuvani siitä, että astanga on tällä hetkellä liian suorittavan tuntuista liikuntaa juoksuharjoittelun ohella, vahvistui tällä tunnilla, mutta toisaalta oli hirveän mukavaa käydä kokeilemassa pitkästä aikaa ja todeta, että lisääntynyt voima näkyy joissakin liikkeissä, kuten aurinkotervehdyssarjoissa, vaikka leventynyt ahteri vähän vaikeuttaakin toisia. Tunnilla oli mukana todella taitavia joogeja, joiden taipuisuutta ei voinut kuin ihastella. Tunnelma kaiken kaikkiaan muistutti omistautunutta ja vahvan keskittynyttä joogastudiota keskellä kuntosalin tiloja.
Tiistaina minulla oli aikatauluhaasteita, joten käännyin UniSportin korona-aikana julkaisemien treenivideoiden pariin. Valikoimasta löytyi alkulämmittely ja keskivartalotreeni, joiden suunnittelin yhdessä muodostavan 45 minuutin mittaisen, tehokkaan mutta henkisesti matalan kynnyksen treenin... paitsi että olin syystä tai toisesta aivan mahdottoman vetelällä tuulella, kun yritin punkea tätä harjoitusta läpi. Kaikki tuntui vaikealta ja jäin miettimään, oliko nyt vain todella huono päivä vai onko keskivartaloni kunto heikentynyt näin paljon kaiken juoksentelun keskellä.
 |
| Pandemia-ajan jälkeen kotona treenaaminen ei ole koskaan ollut ykkösvalintani, mutta joskus se helpottaa ryhmäliikuntatunnin sovittamista päivän muihin menoihin. |
Väsymys jatkui vappuaattoon, jolloin en aamuvuorosta takaisin kotiin rämmittyäni viitsinyt pakottaa itseäni yhtään mihinkään. Vappupäivänä kävin reilun tunnin mittaisella kävelyllä, mutta pysyttelin edelleen kotona, koska väsymys iskee itselläni aina vahvimmin sosiaaliseen jaksamiseen enkä ollut onneksi tehnyt mitään suunnitelmia vapun juhlintaan, joten sain jäädä kotiin jatkamaan lepäilyä. Kävely aurinkoisena päivänä tuntui tähän päivään juuri sopivalta.
Perjantaina kokeilin onneani uudestaan keskivartalotreenin kanssa ja jälleen kotoani, mutta tällä kertaa livestriimiltä, eli tunti oli samaan aikaan käynnissä UniSportilla ja läppärini näytöllä. Keskivartalotreeni ei tällä kertaa tuntunut ihan täysin epätoivoiselta, mutta ainahan sitä voisi varmasti tehdä lisää. Tein sen perään vielä ohjatun kehonhuoltotunnin, joka sisälsi mm. tarpeellista liikkuvuustreeniä olkapäille ja yläselälle.
Sain perjantaille myös ylimääräistä liikuntaa, kun menin siskontyttäreni seuraksi hänen ratsastuksen alkeiskurssilleen ja lupauduin taluttamaan hänen poniaan, ajatellen että ryhmä menisi korkeintaan pieniä pätkiä ravia kuten viime viikollakin. Tällä kurssikerralla oli kuitenkin paljon kovempi meno, ja olin kiitollinen kaikesta juoksukunnosta mitä nyt on päässyt kerääntymään, kun hölkkäsin Viivi-ponin vierellä Garmin-kelloni mielestä 2,67 kilometrin edestä. Ratsastustunti oli maneesissa eli sisätiloissa, joten en täysin luota juuri tämän suorituksen GPS-mittaukseen, mutta kello olikin vain huvin vuoksi päällä.
Ensimmäinen juoksusuoritukseni Helsinki10:n jälkeen olikin siis hölkkää ponin kanssa, mutta olin myös ihan suunnitellut yhden lenkin tälle ryhmäliikuntapainotteiselle viikolle. Päätin, että nyt olisi vihdoinkin hyvä väli kokeilla parkrunia.
Parkrun on Isossa-Britanniassa kehitetty, ympäri maailmaa levinnyt juoksutapahtuma, joka toistuu joka lauantaiaamu määrätyillä tapahtumapaikoilla. Tapahtumassa pääsee juoksemaan ilmaiseksi viiden kilometrin matkan, josta saa myös järjestäjän puolesta ajanoton. Toiminta pyörii vapaaehtoisten voimin.
Suomessa toimii tällä hetkellä kahdeksan parkrunia (kyllä, pienellä alkukirjaimella), joista minua lähin juostaan Tokoinrannassa. Sinne siis lähdin ottamaan selvää, hurahtaisinko minä tähän juoksumaailman ilmiöön kuten niin moni muukin, joka ylistää parkrunin avoimuutta ja yhteisöllisyyttä.
Tokoinrannan lähtöviivalle kerääntyneessä porukassa ja vapaaehtoisten joukossa ei ollut kerrassaan mitään vikaa ja liikkellä oli kaikenlaista kansaa silmiinpistävän nopeannäköisistä juoksijoista (sellaiset ihmiset tunnistaa kyllä jo ennen kuin varsinainen juokseminen alkaa!) lastenvaunulenkkeilijöihin ja kävelijöihin. Kaikki vauhdit ovat sallittuja parkrunilla ja yhden vapaaehtoisen tehtävänä on aina kävellä reitillä viimeisenä.
Vika on varmaankin omassa luonteessani, etten vaan yhtään osannut solahtaa osaksi tuntemattomien juoksijoiden joukkoa. Olen monesti huomannut, että jaettu harrastus yleensä yhdistää luontevasti täysin tuntemattomiakin ihmisiä, kuten kävi esimerkiksi Skotlannin vaellusratsastuksellani. Ehkä parkrunin ihmisjoukko oli vain liian suuri, että olisin jaksanut panostaa tapahtuman sosiaaliseen puoleen.
 |
| Parkrunin reitti on joka viikko sama ja Helsingin reitti on mallia "sinne ja takaisin" eli lähtö- ja maaliviiva sijaitsevat samassa paikassa. Merellisyys saa minulta plussaa, mutta en tiedä, jaksaisinko juosta ihan samaa reittiä joka ikinen viikko. |
Lähdin juoksemaan yksin, vaikkakin joukon keskellä enkä ihan täysin tajunnut tämän jutun hohtoa koko viiden kilometrin aikana, vaikka Tokoinrantaa ja Töölönlahtea kiertävä reitti onkin hieno. Onneksi tiesin etukateen kahden harvinaisen tiukan ylämäen olemassaolosta, niin en lähtenyt tavoittelemaan mitään hienoa loppuaikaa tälle lenkille, varsinkaan kun jalkani eivät tuntuneet mitenkään erityisen kevyiltä. Parkrunilla ei ainakaan tosiaan tarvitse ottaa paineita vauhdista. Lopputulemaksi jäi se, että mieluummin juoksen lauantaisinkin itsekseni ja lähden lenkille suoraan omalta oveltani silloin, kun minulle parhaiten sopii.
Päätin tämän rutiineista poikkeavan viikon sunnuntaina antamalla vielä yhden mahdollisuuden Les Mills -konseptitunnille nimeltään ytimekkäästi Dance. Kyseessä on yksi uudemmista Les Mills -tuntimalleista, joka korvasi aiemman helpon tanssitunnin. Arvostan todellakin sitä, että myös koreografisesti taitamattomammat ihmiset saavat nauttia liikkumisesta musiikin tahtiin ja pienestä tanssillisesta fiiliksestäkin, mutta Dance meni tässä konseptinmuutoksessa jopa minun mielestäni liikaa tasolle "tanssia for dummies". Yhden biisin mittaisissa koreografioissa toistetaan samoja liikkeitä hämmentävän pitkään, ja monet niistä ovat turhan läpinäkyvästi vähän hienompia muunnoksia polvennosto- tai askel viereen -tyyppisille peruskaura-askelikoille. En siis jäisi ikävöimään tämänkään tunnin perään, kun juoksuharjoittelu taas alkaisi. Kritiikkini ei kohdistu tämän tunnin ohjaajaan tai kehenkään muuhunkaan Dance-ohjaajaan; he kun eivät saa vaikuttaa millään tavalla koreografiaan tai musiikkivalintoihin, jotka sanellaan ylemmältä taholta 12 viikon välein.
 |
| Positiivisinta Dance-käväisylläni oli uusien paljasjalkatreenikenkieni testaus. Kun ne tarjosivat näin erinomaisen hyvän pidon tällaisella hyvin liikkuvaisella tunnilla, niiden kanssa on varmasti varma olo kuntosalitreeniäkin tehdessä, mitä pääsen kokeilemaan näillä kengillä ylihuomenna. |
Tänään alkoikin sitten taas juoksutreenaus Runnan kanssa, tällä kertaa kohti Helsinki Marathonia ja ihan täyttä maratonin matkaa! Mietin vähän, että onko ihan normaalia olla näin innoissaan vain treeniohjelman aloittamisesta ja olen kyllä varautunut siihenkin, että tulen kyseenalaistamaan elämäni valintoja jonkun hullunmittaisen lauantaipitkiksen osuessa kohdalle. Viikon tauko juoksuharjoittelusta oli ihan piristävää vaihtelua, mutta en jää itkemään minkään vierailemieni ryhmäliikuntatuntien perään ja palaan mielelläni juoksurutiiniin, joka muuttuu nyt sen verran, että lenkkejä tulee viikkoon neljä kappaletta ja kuntosalikäynnit vähenevät kertaan viikossa. Siitä lisää tulevissa postauksissa!
Kommentit
Lähetä kommentti