Täydellinen kesäpäivä ratsastusvaelluksella

Harrastusten kautta kyllä löytää samanhenkisiä ihmisiä ja joskus pidemmänkin ajan kestäviä kaverisuhteita aivan riemastuttavalla tavalla ja ihan kuin itsekseen. Tutustuin ratsastuskaveriini Juuliin sattumalta, kun osuimme samalle Luomajärven Hevoskievarin viikonloppuratsastusleirille melkein heti sen jälkeen, kun olin päättänyt aloittaa ratsastuksen uudelleen noin kaksi vuotta sitten. Yhteys on säilynyt, kun olemme tehneet uusia suunnitelmia Hevoskievarin suuntaan aina melkein heti edellisen heppaviikonlopun tultua päätökseen. Nyt lähdimme kuluneena viikonloppuna Hevoskievarille neljättä kertaa yhdessä, tällä kertaa ihan yksittäiselle pidemmälle ratsastusvaellukselle noin viiden tunnin "Jyllin kierrokselle". 

Luomajärven Hevoskievarille oli tullut monta uutta hevosta sitten viime vierailuni, joka oli niinkin kauan aikaa sitten kuin viime vuoden toukokuussa. Muutenkin suurin osa ratsuista on vielä sellaisia, että olen nähnyt niitä mukana maastoilla, mutta en ole vielä itse ehtinyt kokeilla, kun en ole loppujen lopuksi ehtinyt vielä kovin montaa kertaa vierailla sen jälkeen, kun aloitin ratsastuksen uudestaan. Siispä hevosten jako ratsastusryhmälle vaelluksia varten Kievarilla on jännittävä tilaisuus, koska aina voi päästä tutustumaan johonkin uuteen kaveriin. 

Tämänkertaiseksi ratsukseni jaettiin Kievarilla jo muutaman vuoden asustanut, mutta itselleni uusi tuttavuus, isommanpuoleinen punarautias komistus nimeltään Carlos. Herra on rodultaan ja tyypillisen rautiaalta olemukseltaan läpeensä suomenhevonen, mutta se on saanut nykyisen nimensä Kievarilla, koska on "luonteeltaan Carlos". Itselleni tuli ainakin heti mukava fiilis lähteä vaeltamaan Carloksen kanssa, kun se vaikutti jo harjatessa ja varusteita laittaessa sympaattisen uteliaalta ja tervehti hyvin nätisti ja perinpohjaisesti turvallaan uutta ihmistuttavuutta. 

Juulin oli tarkoitus päästä ratsastamaan hevoslauman uudemmalla vahvistuksella, lehmänkirjavalla liettualaisella Ben-ruunalla. Benin mielestä oli kuitenkin tällä kertaa hauskempaa juosta sekä Juulia että ratsastuksen ohjaajaa karkuun laitumella ja hevoset tuppaavat vain innostumaan hippaleikistä mitä kauemmin se kestää, joten Juulille vaihdettiin lennosta ratsuksi Masi. 

Arvelin jo ratsastuskentällä maastoon lähtöä odotellessa, että Carlos saattaisi olla jonon etupään hevosia. Vaati hieman totuttelua mukautua herran isoihin ja reippaisiin askeliin, kun olen säännöllisemmin ratsastanut islanninhevosilla ja edellinen ratsuni oli Skotlannin kaverini, pieni haflinginponi May. Carlos ei ole säkäkorkeudeltaan edes mikään jättimäinen, mutta näin lyhyen ihmisen näkökulmasta hevonen kasvaa äkkiä aika korkeaksi. "Ihan kun olisin veneessä", huudahdin, kun keinahteleva käynti lähti viemään minua kuin perunasäkkiä. Annoin ohjien olla edelleen pitkinä, vaikka hevonen painelikin aika reipasta tahtia kentällä, koska arvelin sen keräävän vain lisää kierroksia, jos rupeaisin nykimään ohjista. 

Carloksen koko olemus kuitenkin rentoutui ja rauhoittui sillä sekunnilla, kun koko ryhmä ohjaajineen oli valmiina hevosten selässä ja ohjasin hevosen ratsastuskentän portista ulos. Selvästi Carloksen mielestä nyt päästiin asiaan ja se asettui oikein letkeästi ja kiireettömästi omalle paikalleen kolmanneksi jonoon. Askel oli iso ja menevä, mutta ei tippaakaan hätäisen tuntuinen. Meikäläiseltä löytyy onneksi vielä ratsastustaitoa sen verran, että hetken totuteltuani osasin istua isommankin hevosen käynnissä.

Nuorempana maastoillessani laskin aina, montako pätkää reissulla laukattiin; tämän todistavat ratsastuspäiväkirjani, joita pidin (ja pidän vieläkin) niin ratsastustunneilta, maastoratsastuksilta kuin leireiltäkin. Reippaassa maastolaukassa on kyllä edelleenkin ihan omanlaisensa riemu, mutta nykyään nautiskelen ihan vain hevosen kanssa olemisesta, siitä että saan katsella ympäristöä mukavasti liikkuvan hevosen selästä ja kroppani asettuu luontevaan ryhtiin satulan päälle. 

Ratsut taukopaikallaan.

Siitäkin huolimatta, että maastoratsastuksesta on tullut nyt epäsäännöllisen säännöllinen harrastukseni, jaksan aina ihmetellä sitä, miltä tuntuu olla elävän luonnon ja maalaismaiseman ympäröimänä kaupunkimiljöön sijaan. Asun varsin mukavalla puolella Helsinkiä, jossa puistoja ja lenkkipolkuja riittää, mutta siinä on ihan oma taikansa, kun pääsee oikeasti maalle. Äänimaisema on äärimmäisen rentouttava ja tähän aikaan vuodesta vihreää punkee aivan joka suunnasta. Ja tämän harrastuksen parissa hetken kruunaa vielä se, että sen viettää syvässä yhteisymmärryksessä hevosen kanssa. 

Puhdistavan metsämeditaation lisäksi Carloksen kanssa oli kyllä myös mukavaa päästä etenemään välillä reippaammillakin vauhdeilla. Oikein hyväntahtisessa ravissa tulee ratsastajana sellainen mukava olo, että hevonen käy kuin kello, ja Carloksella oli juuri tällainen raviaskel. Tunsin, että hepalta löytyi varsin mittava moottori ja jokainen askel vei pitkälle, mutta ravi oli kuitenkin kiireettömän ja rytmikkään tuntuista. Laukkaankin Carlos lähti mielellään ja paljoa pyytämättä. Hevoskievarin ratsuilla on ylipäätään oikein hienot laukat siihen nähden, että suurin osa varsinkin suomenhevosväestöstä on aloittanut elämänsä ravihevosina. Carlos on selvästi löytänyt todellisen kutsumuksensa vaellusratsuna, koska sehän paineli väsymättä metsäteitä pitkin laukkaansa ilman mitään taipumuksia tiputtaa raville silloinkaan, jos laukkaa joutui vähän hidastamaan. 

Erityisen pitkä laukkapätkä kiidättikin meidät tiheään metsikköön, jossa kiemurtelimme pikkuruista polkua pitkin, kunnes saavuimme taukolaavullemme. Hevoskievarilta tuttuun tapaan hevoset jäivät rauhassa puihin kiinnitettyinä etsiskelemään ruohonkorsia, kun me ratsastajat suuntasimme vähän matkan päähän laavulle sytyttämään nuotiotamme. Evästauko tuli vatsani mielestä oivalliseen kohtaan. Siinä kului tovi jos toinenkin makkaraa ja leipiä paistellessa, kahvia sekä teetä hörppiessä ja heppajuttuja kertoillessa. 

Olen tänä kesänä ostanut ensimmäistä kertaa niinsanotun juomaliivin, ensisijaisesti maratonharjoittelussa eteen tulevia pitkiä juoksulenkkejä varten, kun nestettä pitää saada kulkemaan mukana aika reilu määrä. Keksin kuitenkin kokeilla liiviä myös ratsailla, ja se olikin kamalan fiksu päätös, vaikka itse sanonkin. Liivin yksi parhaista ominaisuuksista on se, että etutaskuissa olevista juomapulloista pystyy juomaan ilman, että pulloja tarvitsee ottaa ollenkaan ulos taskuista. Tämä oli hevosen selässä oleellisesti helpottava asia; satulassa haluaa aina välttää kaikenlaista ylimääräistä räpeltämistä, vaikka olisi täysin luotettavan hevoskaverin selässä. Nyt tuli kerrankin juotua ainakin lähes tarpeeksi vettä hyvin kuumana päivänä, kun juominen oli niin helppoa. 

En ottanut liivistä kuvaa ratsailta, mutta tämä lenkkikuvakin antanee käsityksen, mistä on kyse.

Liivissä on myös niin runsaasti taskuja, että sain etupuolella koko ajan käden ulottuvilla kulkemaan muun muassa kännykän, hyttysmyrkyn sekä nenäliinoja, ja isossa takaosastossa kännykän varavirtalähteen sekä aurinkorasvan, jota varmuuden vuoksi lisäsin evästauon aikana. Koska liivi on suunniteltu mukavaksi ja paikallaan pysyväksi juostessa, se oli hyvin mukava pitää päällä myös ratsailla. 

Hyvin lämpimästä päivästä huolimatta Carloksella riitti loputtomiin puhtia vielä tauon jälkeenkin, kun jatkoimme matkaa takaisin kohti Hevoskievaria. Oma kroppani ei ollut ehkä ihan yhtä hyvissä ratsastusvoimissa, kun en ole taaskaan säännöllisesti päässyt satulaan ja edellisestä kerrasta oli tässä kohtaa itse asiassa... herran jestas, kahdeksan kuukautta, kun viimeksi ratsastin Skotlannissa syyskuun viimeisellä viikolla. En ollut siis enää ihan vetreimmilläni, kun kiipesin onneksi hyvin korkealta kiveltä takaisin Carloksen satulaan – siitäkin huolimatta, pidempi maastoratsastus on aina parempi, ainakin näin hyvin järjestettynä, ja nautiskelin edelleen jokaisesta minuutista takaisinpäin. 

Takaisin tallilla sain laskeutua satulasta ihan yhtenä hymynä, kun oli tullut taas vietettyä niin ihana päivä. Juulin kanssa oli ollut hirveän mukava lähteä, säätila oli ollut meille varsin otollinen vaikkakin lämpimämmästä päästä, ja olin taas tehnyt uuden, ihanan heppatuttavuuden Hevoskievarin laumasta. Carloksella voisin mieluusti lähteä metsiköihin uudelleenkin, mutta tutustun toisaalta myös suurella innolla kaikkiin muihinkin tilan ratsuihin.

Meistä tuntui Juulin kanssa molemmista hirveän oudolta lähteä hevosten varusteiden riisumisen, hikien pesemisen ja laitumelle päästämisen jälkeen parkkipaikalle Juulin autolle, kun yleensä vietämme Hevoskievarilla kokonaisen viikonlopun. Olimme täysin ehdollistuneet sille, että ratsastuksen jälkeen on sauna lämpimänä ja päivällinen odottamassa Kievarin ravintolassa. Ainakin minua odotti tämän viikonlopun majapaikkanani toimivassa vanhempien kotitalossa sauna ja ruokakattaus, joten sikäli en joutunut kovin pahaan shokkitilaan. 

Sitä paitsi saan kokea taas "kokonaisen" Hevoskievari-kokemuksen yllättävän pian, kun olenkin hieman ex tempore menossa viettämään juhannusviikonloppua "Ratsastus & Sauna Spa" -viikonlopun merkeissä! Saan siis ratsastaa luonnossa kolmena päivänä peräkkäin, syödä Kievariravintolan herkkuja, nautiskella pihapiirin saunoista ja yöpyä tilan viihtyisissä huoneissa. En malta odottaa ja uskon, että tästä voi tulla elämäni paras juhannus!

Blogiinkin saattaa tulla nyt sarjatykityksenä heppajuttuja, mutta juoksusta ei olekaan tällä hetkellä ihan hirveästi kerrottavaa. Olen ollut nyt kaksi kokonaista viikkoa tauolla juoksuharjoittelusta, kun ikävä yskä tuli keskeyttämään huolellisesti suunitellun treenikauteni. Olen nyt ollut jo riittävän hyvässä kunnossa laulamaan kuoron kanssa ja ratsastamaan, mutta se on vielä vähän kysymysmerkki, milloin vielä kevyesti rohisevilla ja limaisilla keuhkoilla uskaltaa lähteä juoksemaan. Yritän saada sitten kuulumisia maratonharjoittelustakin postattua jossakin sopivassa välissä. 

Oikein mukavaa kesää kaikille, nyt on kyllä kesätunnelmat kohdillaan näin kauniilla ilmoilla!