Pääsykoehikoilu loppui vihdoinkin viime torstaina, joten nyt alkaa olla taas aikaa ja ennen kaikkea energiaa bloggaamiseen. Kovin montaa postausta ei enää ehdi ennen kuin koittaa se päivä, jota kohti tässä blogissa ollaan tammikuusta lähtien askellettu, mutta vielä ehtii jotain! Tämän kuun Top 10 -postaus oli vielä tekemättä, joten kokoilen vähän viime viikkojen blogihiljaisuudessa nousseita ajatuksia tässä muodossa.
10. Voinko vielä pelastaa maineeni puolimaraton-bloggaajana?
Lähdetään huumorilla liikkeelle; blogin pitäminenhän ei oikeasti aiheuta minulle tässä mielessä juurikaan suorituspaineita. Olihan se tietysti vähän harmillista, että bloggaus ja sitä myötä treenikunnon ja -mielialan kirjaaminen matkan varrella hiipui koko huhtikuuksi pääsykoelukemisen takia, mutta en lähde potemaan huonon bloggaajan morkkista. Olen miettinyt jo muutamankin postausaiheen tälle viikolle ja aion kirjoittaa paljon tietysti myös itse h-hetkestä. Toivon mukaan tästä tulee vielä lukijoille lähes yhtä mielekästä kuin se, että olisi saanut seurailla treenejäni säännöllisellä tahdilla loppuun asti.
9. Miltä reittiprofiili tuntuu käytännössä?
HCR:n reittiprofiili eli matkalla tulevat korkeuserot on julkaistu tapahtuman nettisivuilla, kuten reitin karttakin. On kuitenkin reittiä ennestään tuntemattomana paha mennä sanomaan, miltä ne käyrän kuvaamat nousut ja laskut sitten tuntuvat juostessa. Isoin ylämäki taitaa tulla jo toisella kilometrillä ja siinä noustaan 20 metriin. Onko se paljon vai vähän pohjelihasten mielestä? Vakioreitilläni täällä Tampereella on Runkeeperin mukaan nousua yhteensä 149 metrin verran, ja se on ainakin enemmän.
8. Millaisessa säässä juostaan?
Säätila on tietysti se vihoviimeinen asia, johon tavallinen pieni ihminen voi mitenkään vaikuttaa, joten pultteja tästä ei kannata ottaa. Vaikuttaa se kuitenkin juoksupäivän vaatetukseen ja mahdollisiin haittailmiöihin juoksun aikana. Tässä kohtaa reippaasti yli 10 mutta alle 20 asteen ennuste vaikuttaa erinomaiselta, shortsifani pääsisi juoksemaan shortseilla! Ylimmäisin toiveeni säätilan suhteen on kuitenkin se, ettei sataisi. Juoksin viime perjantain lenkkini sateessa ja siinä kävi ilmi paitsi vaatteiden liimautuminen ällöttävästi ihoon kiinni, myös se, että edes lippis ei pidä ärsyttäviä vesipisaroita poissa silmälasien linsseistä. Kun siinä sitten jatkaa hikoilua, joutuu pian tihrustamaan huuruisten lasien läpi. Sateinen ilma on kyllä ihanan raikasta hengittää, mutta silti se on viimeinen asia, mitä toivoisin yli kaksi tuntia (minun tapauksessani) kestävälle juoksulenkille.
7. Missaanko paljon tunnelmasta, jos kuuntelen musiikkia juoksun ajan?
Vajaan kolmen tunnin mittainen lenkkisoittolistojeni Leviathan on muutamaa biisiä vaille valmis, ja ajattelin kyllä käyttää sitä puolimaratonilla alkuperäisen suunnitelmani mukaan. Motivoivat laulunsanat ja hyvä biitti vauhdittavat askelta silloinkin, kun alkaa väsyttää, ja tärkeästä lenkkirutiinista luopuminen kaikkien aikojen raskaimmalla juoksullani tuntuisi suunnilleen yhtä fiksulta, kuin jos ostaisin uudet lenkkarit kisapäivän exposta ja lähtisin kirmaamaan niillä. Silti, jääkö minulta osa reitin tunnelmasta kokematta, jos jättiluurini tuuttaavat Don't Stop Me Now'ta korvaan?
6. Onnistunko syömään oikein juoksupäivänä?
En kärsinyt vähääkään mahanpuruista tai energiavajeesta kummallakaan kymmenen kilsan juoksullani, joten uskoisin, että tiedän jo jonkin verran siitä, millainen syöminen minulle sopii pitkän matkan ollessa edessä. Aion syödä järkevästi koko viikon puolimaratonille asti ja välttää erityisesti kovia rasvoja, jotka todistetusti sulavat huonosti. Puolimaraton tietysti vaatii ravitsemukselta huomattavasti vähemmän kuin kokonainen, joten paineita ei varsinaisesti tarvitse ottaa, mutta on tietysti mukava lähteä juoksemaan ilman, että maha on turvoksissa tai vääntelehtii. HCR-päivän aamiaisella keskityn hyvin sulaviin hiilareihin vetämättä kuitenkaan övereitä, ja tietysti huolehdin juomisesta, paitsi viimeisellä tunnilla ennen lähtöä ei kannata enää kamalasti kitata. Käsittääkseni on kuitenkin aika mahdotonta ravita itseään riittävästi etukäteen yli tunnin mittaiseen liikuntasuoritukseen, joten matkan varrelle otan myös jotain mukaan. En ole hirveästi harjoitellut lenkin aikana syömistä, mutta toivoakseni tästä ei aiheudu ongelmaa, kun mutustelen vain vähän ja jotain varmasti vatsalleni sopivaa. Ei siis mitään uusia kokeiluja tässäkään kategoriassa.
5. Oliko tosi huono juttu jättää lihaskuntotreeni vähälle?
Huhtikuun treenitahtiini vaikuttivat hyvin paljon paitsi järjestelmällinen pääsykoepänttäys, myös vähäksi aikaa kipeytynyt polvi (urheiluhieroja veikkasi syyksi jumiutunutta etureisilihasta ja koska vaiva on ollut tipotiessään hieronnan jälkeen, hän saattoi hyvinkin olla oikeassa eikä polvi ole ainakaan vaivannut enää viime lenkeillä, jes!) ja viikon lenkkien määrää sekä pituutta joutui välillä miettimään uusiksi. Kovin montaa lenkkiä ei tarvinnut polven takia jättää väliin, mutta kun aikaa oli rajallisesti, karsinnan uhri oli valitettavasti lihaskuntotreeni. En todellakaan ole käynyt joka viikko BodyPumpissa, kuten aluksi suunnittelin. Sen näkee sitten ehkä reitin varrella, muodostuiko treenini liian yksipuolisen juoksupainotteiseksi ja onko siitä jotain haittaa.
4. Rupeaako lonkka kipeäksi kuudennella kilometrillä?
Olenkin maininnut muutamaan kertaan ihanan, yliliikkuvan vasemman lonkkani, jonka lempiajanvietettä on itsekseen muljahtelu. Muistaakseni ensimmäisen vauhtikestävyyslenkkini jälkeen se päätti alkaa valittaa tulemalla kipeäksi suunnilleen kuuden kilometrin kohdalla muutamalla seuraavalla lenkillä. Piikkipallo, jota käytän jalkapohjien hieromiseen, on onneksi osoittautunut hyvin tehokkaaksi myös lonkan kanssa, ja muutama viime lenkki on ollut lonkankin osalta täysin kivuton. Tosin ne lenkit ovat olleet huomattavasti lyhyempiä kuin 21 kilometriä, joten tässäkään ei auta muu kuin odotella mitä koitos tuo tullessaan, ja tehdä lonkan hyväksi minkä voi hyvin maltillisella venyttelyllä, piikkipallon pyörittämisellä ja hyvällä alkulämmittelyllä ennen lähtöä.
3. Miten pidän sopivan juoksuvauhdin?
Olen uskoakseni onnistunut löytämään itselleni helpon ja luontevan juoksuvauhdin, joka on kuitenkin vähän nopeampi kuin hitaimmilla lenkeilläni käyttämä mummohölkkä. Hiukan se tietysti silti mietityttää, kuinka hyvin tämä vauhti pysyy puolimaratonin mittaisella matkalla ja riittääkö se loppujen lopuksi kolmen tunnin määräaikaan, joka vaaditaan hyväksyttävään suoritukseen (ja mitaliin...). Voiko käydä niin, että tällä hyvälläkin vauhdilla jaksan vain vähän yli puoleenväliin asti ja sitten hyydyn loppumatkaksi? Tai jos en osaa pitää tahtia riittävän rauhallisena ja väsyn sen takia ennen aikojani? Tasaisen tahdin ylläpitäminen on nimittäin yllättävän vaikeaa!
2. Olenko treenannut oikein?
Juoksuvauhdin pohdiskelusta päästään sykemittariin, jonka käytöstä päätin lopulta luopua jossain kohtaa treenikautta. Tuntui, että väsyin suorituksen aikana pelkästään katsomalla "liian korkeissa" (?) lukemissa huitelevaa sykelukua, joten päätin roisisti luottaa ihan vain omiin tuntemuksiini treenien aikana. Oliko se järkevää? En tiedä! En ole ainakaan onnistunut rikkomaan itseäni! Sykemittarin tarpeellisuuden lisäksi suhteellisen paljon tässä kohtaa mietityttävä kysymys on se, olenko ylipäätään onnistunut treenaamaan tarpeeksi ja järkevästi tuota puolihullua kilometrimäärää ajatellen (sovitaan, että vasta kokonainen maraton on kokohullu suoritus). Treeniohjelma minulla tietysti oli, mutta oliko se juuri minulle sopiva ja teinkö oikeat valinnat siinä kohtaa, kun polvi oli tilapäisesti vähän vähemmän juoksukuntoinen?
1. Jaksanko maaliin asti?
En ole asettanut ensimmäiselle puolimaratonilleni mitään aikatavoitetta, mutta kuten sanoin, hyväksyttävän suorituksen saa vain alle kolmessa tunnissa. Olen juossut kymmenen kilometriä tuntiin ja kolmeentoista minuuttiin, mutta sehän ei välttämättä tarkoita sitä, että suoriutuisin puolimaratonista kahdessa ja puolessa tunnissa. Olenko oikeasti riittävässä kunnossa tähän urakkaan? Onko juuri minun, tällä keholla minkä geenit ja elämäntapavalinnat ovat suoneet, realistista tavoitella noin pitkiä juoksumatkoja? Ja sitten se puoli, mitä ei ole treenilenkkien aikana juurikaan tullut haastetuksi: kestänkö henkisesti pitkät kilometrit ja väsymyksen?
No, vähän alle neljän päivän päästä saan vastauksen siihen ja muihinkin esittämiini kysymyksiin. Olo on kyllä ainakin toistaiseksi ihanan levollinen ja positiivinen, vaikka niin monta kysymystä leijuukin ilmassa. Lauantaista tulee rankka, mutta odotan sitä innolla.
Oikein mukavaa viikkoa kaikille lukijoille, jotka toivottavasti vielä löytävät tiensä blogin ääreen pitkän hiljaisuudenkin jälkeen, ja kaikille lauantaina Helsingissä juokseville tsemppiä sekä malttia näihin viimeisiin päiviin!
10. Voinko vielä pelastaa maineeni puolimaraton-bloggaajana?
Lähdetään huumorilla liikkeelle; blogin pitäminenhän ei oikeasti aiheuta minulle tässä mielessä juurikaan suorituspaineita. Olihan se tietysti vähän harmillista, että bloggaus ja sitä myötä treenikunnon ja -mielialan kirjaaminen matkan varrella hiipui koko huhtikuuksi pääsykoelukemisen takia, mutta en lähde potemaan huonon bloggaajan morkkista. Olen miettinyt jo muutamankin postausaiheen tälle viikolle ja aion kirjoittaa paljon tietysti myös itse h-hetkestä. Toivon mukaan tästä tulee vielä lukijoille lähes yhtä mielekästä kuin se, että olisi saanut seurailla treenejäni säännöllisellä tahdilla loppuun asti.
9. Miltä reittiprofiili tuntuu käytännössä?
HCR:n reittiprofiili eli matkalla tulevat korkeuserot on julkaistu tapahtuman nettisivuilla, kuten reitin karttakin. On kuitenkin reittiä ennestään tuntemattomana paha mennä sanomaan, miltä ne käyrän kuvaamat nousut ja laskut sitten tuntuvat juostessa. Isoin ylämäki taitaa tulla jo toisella kilometrillä ja siinä noustaan 20 metriin. Onko se paljon vai vähän pohjelihasten mielestä? Vakioreitilläni täällä Tampereella on Runkeeperin mukaan nousua yhteensä 149 metrin verran, ja se on ainakin enemmän.
8. Millaisessa säässä juostaan?
Säätila on tietysti se vihoviimeinen asia, johon tavallinen pieni ihminen voi mitenkään vaikuttaa, joten pultteja tästä ei kannata ottaa. Vaikuttaa se kuitenkin juoksupäivän vaatetukseen ja mahdollisiin haittailmiöihin juoksun aikana. Tässä kohtaa reippaasti yli 10 mutta alle 20 asteen ennuste vaikuttaa erinomaiselta, shortsifani pääsisi juoksemaan shortseilla! Ylimmäisin toiveeni säätilan suhteen on kuitenkin se, ettei sataisi. Juoksin viime perjantain lenkkini sateessa ja siinä kävi ilmi paitsi vaatteiden liimautuminen ällöttävästi ihoon kiinni, myös se, että edes lippis ei pidä ärsyttäviä vesipisaroita poissa silmälasien linsseistä. Kun siinä sitten jatkaa hikoilua, joutuu pian tihrustamaan huuruisten lasien läpi. Sateinen ilma on kyllä ihanan raikasta hengittää, mutta silti se on viimeinen asia, mitä toivoisin yli kaksi tuntia (minun tapauksessani) kestävälle juoksulenkille.
7. Missaanko paljon tunnelmasta, jos kuuntelen musiikkia juoksun ajan?
Vajaan kolmen tunnin mittainen lenkkisoittolistojeni Leviathan on muutamaa biisiä vaille valmis, ja ajattelin kyllä käyttää sitä puolimaratonilla alkuperäisen suunnitelmani mukaan. Motivoivat laulunsanat ja hyvä biitti vauhdittavat askelta silloinkin, kun alkaa väsyttää, ja tärkeästä lenkkirutiinista luopuminen kaikkien aikojen raskaimmalla juoksullani tuntuisi suunnilleen yhtä fiksulta, kuin jos ostaisin uudet lenkkarit kisapäivän exposta ja lähtisin kirmaamaan niillä. Silti, jääkö minulta osa reitin tunnelmasta kokematta, jos jättiluurini tuuttaavat Don't Stop Me Now'ta korvaan?
6. Onnistunko syömään oikein juoksupäivänä?
En kärsinyt vähääkään mahanpuruista tai energiavajeesta kummallakaan kymmenen kilsan juoksullani, joten uskoisin, että tiedän jo jonkin verran siitä, millainen syöminen minulle sopii pitkän matkan ollessa edessä. Aion syödä järkevästi koko viikon puolimaratonille asti ja välttää erityisesti kovia rasvoja, jotka todistetusti sulavat huonosti. Puolimaraton tietysti vaatii ravitsemukselta huomattavasti vähemmän kuin kokonainen, joten paineita ei varsinaisesti tarvitse ottaa, mutta on tietysti mukava lähteä juoksemaan ilman, että maha on turvoksissa tai vääntelehtii. HCR-päivän aamiaisella keskityn hyvin sulaviin hiilareihin vetämättä kuitenkaan övereitä, ja tietysti huolehdin juomisesta, paitsi viimeisellä tunnilla ennen lähtöä ei kannata enää kamalasti kitata. Käsittääkseni on kuitenkin aika mahdotonta ravita itseään riittävästi etukäteen yli tunnin mittaiseen liikuntasuoritukseen, joten matkan varrelle otan myös jotain mukaan. En ole hirveästi harjoitellut lenkin aikana syömistä, mutta toivoakseni tästä ei aiheudu ongelmaa, kun mutustelen vain vähän ja jotain varmasti vatsalleni sopivaa. Ei siis mitään uusia kokeiluja tässäkään kategoriassa.
5. Oliko tosi huono juttu jättää lihaskuntotreeni vähälle?
Huhtikuun treenitahtiini vaikuttivat hyvin paljon paitsi järjestelmällinen pääsykoepänttäys, myös vähäksi aikaa kipeytynyt polvi (urheiluhieroja veikkasi syyksi jumiutunutta etureisilihasta ja koska vaiva on ollut tipotiessään hieronnan jälkeen, hän saattoi hyvinkin olla oikeassa eikä polvi ole ainakaan vaivannut enää viime lenkeillä, jes!) ja viikon lenkkien määrää sekä pituutta joutui välillä miettimään uusiksi. Kovin montaa lenkkiä ei tarvinnut polven takia jättää väliin, mutta kun aikaa oli rajallisesti, karsinnan uhri oli valitettavasti lihaskuntotreeni. En todellakaan ole käynyt joka viikko BodyPumpissa, kuten aluksi suunnittelin. Sen näkee sitten ehkä reitin varrella, muodostuiko treenini liian yksipuolisen juoksupainotteiseksi ja onko siitä jotain haittaa.
4. Rupeaako lonkka kipeäksi kuudennella kilometrillä?
Olenkin maininnut muutamaan kertaan ihanan, yliliikkuvan vasemman lonkkani, jonka lempiajanvietettä on itsekseen muljahtelu. Muistaakseni ensimmäisen vauhtikestävyyslenkkini jälkeen se päätti alkaa valittaa tulemalla kipeäksi suunnilleen kuuden kilometrin kohdalla muutamalla seuraavalla lenkillä. Piikkipallo, jota käytän jalkapohjien hieromiseen, on onneksi osoittautunut hyvin tehokkaaksi myös lonkan kanssa, ja muutama viime lenkki on ollut lonkankin osalta täysin kivuton. Tosin ne lenkit ovat olleet huomattavasti lyhyempiä kuin 21 kilometriä, joten tässäkään ei auta muu kuin odotella mitä koitos tuo tullessaan, ja tehdä lonkan hyväksi minkä voi hyvin maltillisella venyttelyllä, piikkipallon pyörittämisellä ja hyvällä alkulämmittelyllä ennen lähtöä.
3. Miten pidän sopivan juoksuvauhdin?
Olen uskoakseni onnistunut löytämään itselleni helpon ja luontevan juoksuvauhdin, joka on kuitenkin vähän nopeampi kuin hitaimmilla lenkeilläni käyttämä mummohölkkä. Hiukan se tietysti silti mietityttää, kuinka hyvin tämä vauhti pysyy puolimaratonin mittaisella matkalla ja riittääkö se loppujen lopuksi kolmen tunnin määräaikaan, joka vaaditaan hyväksyttävään suoritukseen (ja mitaliin...). Voiko käydä niin, että tällä hyvälläkin vauhdilla jaksan vain vähän yli puoleenväliin asti ja sitten hyydyn loppumatkaksi? Tai jos en osaa pitää tahtia riittävän rauhallisena ja väsyn sen takia ennen aikojani? Tasaisen tahdin ylläpitäminen on nimittäin yllättävän vaikeaa!
2. Olenko treenannut oikein?
Juoksuvauhdin pohdiskelusta päästään sykemittariin, jonka käytöstä päätin lopulta luopua jossain kohtaa treenikautta. Tuntui, että väsyin suorituksen aikana pelkästään katsomalla "liian korkeissa" (?) lukemissa huitelevaa sykelukua, joten päätin roisisti luottaa ihan vain omiin tuntemuksiini treenien aikana. Oliko se järkevää? En tiedä! En ole ainakaan onnistunut rikkomaan itseäni! Sykemittarin tarpeellisuuden lisäksi suhteellisen paljon tässä kohtaa mietityttävä kysymys on se, olenko ylipäätään onnistunut treenaamaan tarpeeksi ja järkevästi tuota puolihullua kilometrimäärää ajatellen (sovitaan, että vasta kokonainen maraton on kokohullu suoritus). Treeniohjelma minulla tietysti oli, mutta oliko se juuri minulle sopiva ja teinkö oikeat valinnat siinä kohtaa, kun polvi oli tilapäisesti vähän vähemmän juoksukuntoinen?
1. Jaksanko maaliin asti?
En ole asettanut ensimmäiselle puolimaratonilleni mitään aikatavoitetta, mutta kuten sanoin, hyväksyttävän suorituksen saa vain alle kolmessa tunnissa. Olen juossut kymmenen kilometriä tuntiin ja kolmeentoista minuuttiin, mutta sehän ei välttämättä tarkoita sitä, että suoriutuisin puolimaratonista kahdessa ja puolessa tunnissa. Olenko oikeasti riittävässä kunnossa tähän urakkaan? Onko juuri minun, tällä keholla minkä geenit ja elämäntapavalinnat ovat suoneet, realistista tavoitella noin pitkiä juoksumatkoja? Ja sitten se puoli, mitä ei ole treenilenkkien aikana juurikaan tullut haastetuksi: kestänkö henkisesti pitkät kilometrit ja väsymyksen?
No, vähän alle neljän päivän päästä saan vastauksen siihen ja muihinkin esittämiini kysymyksiin. Olo on kyllä ainakin toistaiseksi ihanan levollinen ja positiivinen, vaikka niin monta kysymystä leijuukin ilmassa. Lauantaista tulee rankka, mutta odotan sitä innolla.
Oikein mukavaa viikkoa kaikille lukijoille, jotka toivottavasti vielä löytävät tiensä blogin ääreen pitkän hiljaisuudenkin jälkeen, ja kaikille lauantaina Helsingissä juokseville tsemppiä sekä malttia näihin viimeisiin päiviin!
Kommentit
Lähetä kommentti