Kesän korkkaus mökillä ja pohdintaa peruskestävyydestä

Olin kuunvaihteessa viikonlopun vietossa mökillä ja tein kaikkea ihanaa ja kesäistä, enkä muistanut taaskaan ottaa yhtäkään kuvaa, paitsi yhtenä yönä, kun satuin heräämään kahdelta ja näkymä järvelle oli erityisen kaunis. Joudutte siis vain uskomaan sanojani, kun kerron nopeasti parista mökkiherkusta, joita tältä osin täysin kaavoihin kangistunut perheemme nautiskelee aina Näsijärven rannalle vetäytyessään. Ensinnäkin, kesä koittaa virallisesti aina sillä hetkellä, kun saan ensimmäisen suupalan iskäni savustamaa lohta, jonka kaverina on hänen isänsä reseptillä tehty kermaviilikastike. Kahvin kanssa oli tälläkin kertaa leivottu raparperipiirakkaa, josta tuli aivan mielettömän hyvää, vaikka meillä oli liian vähän voita ja niukkoja vehnäjauhoja piti jatkaa sämpyläjauhoilla. Kastoin myös talviturkkini hyisessä järvessä!

Onnettomien ruokakuvieni lisäksi tästä postauksesta jää puuttumaan kuvatodiste siitä, että sain pitkästä aikaa lenkkiseuraa. Sisko ja lankomies lähtivät nimittäin urheasti seurakseni mökkitiehölkälle, vaikka sisko oli juossut viimeksi vuosi sitten ja langosta (jota oikeasti kutsun näälämieheksi, koska se on paljon hauskempi synonyymi) en tiedä, mutta ei hän ainakaan tietääkseni kovin säännöllisesti lenkkeile. Lähdimme siis hipsimään ihan rauhallista hölkkää, varsinkin kun mökkitiellä on vastassa kaksi ylämäkeä, ennen kuin ehtii edes postilaatikoille. Vetelimme siskoni kanssa 3,6 kilometrin verran hyvin rentoa hölkkää samalla, kun näälämies kävi vähän pidemmällä tuulettumassa, ja pitkästä aikaa ranteessa mukana olleen sykemittarini käyrä näytti lopulta tältä:

En vieläkään käsitä tätä. Olen joutunut hyväksymään, että sykemittarin lukemat ovat suurin piirtein luotettavat, koska olen pariin kertaan verrannut sitä manuaalisen lukeman (eli sormi valtimolle -tyylin) kanssa. Niille, jotka eivät ole perehtyneet syketreenaushifistelyyn, selitän, että kevyellä, yli 9 min/km -vauhtisella hölkällä syke liikuskelisi oletettavasti sinisellä, ehkä vähän vihreällä alueella. Vaan minun pumppuni painelee kuin viimeistä päivää, samalla kun jaksan kuitenkin ihmetellä ääneen siskolleni sykelukemieni eriskummallisuutta ilman, että läkähdyn.

Sunnuntaina palattuani mökiltä kaupunkiin päätin sitten kokeilla, mitä minun pitäisi tehdä, jotta syke pysyisi peruskestävyysalueella eli noin 60-70 prosentissa maksimisykkeestä. Vastaus oli, että pystyn hölkkäämään noin minuutin verran peruskestävyysalueella, ennen kuin pitää hidastaa kävelyyn. Ei tullut katsottua minuutti- ja sekuntimääriä tätä vaihtelua tehdessäni, joten täytyy tyytyä arvioihin. Tein 40 minuutin lenkin pysytellen peruskestävyysalueella, ja siitä syntynyt käyrä on tällainen vuoristorata:

Pikkuinen pääni on ihan täynnä hämmentäviä kysymyksiä! Ensinnäkin, onko tällainen sykekäyttäytyminen jotenkin huolestuttavaa ja tuloksena siitä, että tein jotain väärin aloitellessani juoksua, vai onko elimistöni vaan outo, kun se juoksee mieluummin pitkiäkin matkoja kovilla sykkeillä? Ja mitä hittoa tässä sitten tekee, jos todellakin pitää ryhtyä hankkimaan peruskestävyyskuntoa, kun on jo tottunut menemään lenkkinsä juosten?

Saan näihin kysymyksiin toivottavasti vastauksia, kun käyn juoksijan tasotestissä muutaman viikon päästä. Kyllä vain, entinen liikunnanvihaaja menee vapaaehtoisesti kuntotestiin! Kyseessä on Varalan urheiluopiston tasotesti, jossa saa selville omat sykerajansa perus- ja vauhtikestävyyteen sekä käsittääkseni jotakin selvyyttä siihen, kuinka kannattaisi lähteä treenaamaan. Testissä ilmeisesti juostaan kilometrin pätkiä eri vauhdeilla ja otetaan kierrosten välissä verinäyte sormenpäästä, jolloin nähdään veren laktaattipitoisuus. En ole koskaan ollut tällaisessa testissä ja kysymyksiä itselle sopivasta treeni-intensiteetistä piisaa, joten odotan kyllä innolla! Kerron tietysti sitten tänne blogiin, mitä sain testissä tietää ja mitä siellä tapahtui.

Jos sykelukemat nyt hämmentävätkin pahan kerran, niin voin todeta ainakin yhden merkittävän positiivisen kehityksen tässä elämäntaparemontissani. Kuten mainitsin ihan postauksen alkupuolella, mökillä tuli herkuteltua viikonlopun aikana. Päätin kokeilla sellaista asennoitumista, että kun olin syönyt koko viikon siihen asti aivan hämmästyttävän fiksusti, antaisin itselleni luvan ottaa mökillä ihan rennosti ja palaisin sitten maanantaina taas arkeen ruokailurytmin ja lautasen sisällön osalta. Kävi niin, että tämä asennoituminen kannatti! Maanantaipunnitus osoitti, että olin paitsi onnistunut pysymään täysin raiteilla painonpudotusprojektini kanssa, myös parisataa grammaa tavoitteestani edellä! Paluu järkevään, ehkä hiukan monotoniseen arkiruokailuun (koska jatkan hyväksi havaittua tapaa tehdä ruokaa itse kotona, mutta olen vieläkin laiska enkä jaksa opetella kauhean montaa reseptiä) sujui täysin kivuttomasti ja olen onnistunut pudottamaan painoa tasaisesti pitkin viikkoa ilman, että on tarvinnut tuntea yhtään nälkää. Toivotaan, ettei tämä jää vain lyhyeksi vaiheeksi ja että saan taas kevennysprojektin kunnolla liikkeelle – koska, myönnetään, huhtikuun pääsykoepänttäysurakan aikana antauduin vanhalle paheelleni eli tylsyyssyömiselle. Nyt on kuitenkin jo parin viikon ajan ollut todella hyvä olo, vatsani tykkää siitä mitä syön, ja 64 kilon välitavoite lähestyy lupaavasti!

Mitä ruokia teidän kesäherkkuihin kuuluu? Onko joku muu joutunut ihmetyksen valtaan yrittäessään treenata sykerajojen mukaan? Onko teillä hyvinvointitavoitteita tälle kesälle? Nauttikaa kaikki alkaneesta kesästä ja voikaa hyvin!

Vinkkaan vielä, että blogiani voi nykyään seurata myös Facebookin kautta! Seuraamalla sivuani saatte takuuvarmasti uudet blogipäivitykset ja joskus jotain satunnaista pientä, mikä ei päädy blogiin asti.