Miten meni marraskuu?

Huomaan, että blogipostauksen aikaansaamista hankaloittaa tällä kertaa aiheen rajauksettomuus. Kuluneen kuukauden aikana on tapahtunut paljon asioita, joista haluan kertoa, mutta niitä ei sido yhteen mikään muu kuin marraskuu, ja tämä hiertää kirjoitusperfektionismiäni. Lähdetään silti yrittämään.

Marraskuun tärkein asia tapahtui vasta ihan loppupuolella, tällä viikolla. Sain onnistuneen päätöksen joulusesongin työnhakuuni ja aloitin pikaisen kassakoulutuksen jälkeen työt Helsingin keskustan Stockmannin asiakaspalvelupisteellä. Työnkuvaan kuuluu melkein kaikkien mahdollisten eri lippuvarausjärjestelmien käyttöä, kanta-asiakasasioiden hoitamista, postia, ja ihan mitä vain, mitä asiakkaat sattuvat kysymään. Opittavia järjestelmiä on valtava määrä ja sen lisäksi eteen voi tulla tilanteita, joihin ei kerta kaikkiaan voi varautua etukäteen, mutta kukaan ei onneksi ole olettanut uusien kausiapulaisten oppivan kaikkea heti ja tuen sekä avun määrä on ollut rohkaisevaa. Asiakaspalvelutyöstä kerrotaan aina hurjia juttuja ja varmasti ihan syystäkin, mutta ainakin vielä tässä kohtaa olen tykännyt erityisen paljon myydä ihmisille lippuja konsertteihin, oopperaan sun muihin tapahtumiin, koska he ovat yleensä todella iloisia saadessaan liput käsiinsä.

Työvuorojen määrä on onneksi pysynyt vielä maltillisena, mutta saan varautua siihen, että yliopiston kurssitehtävien suorittamiselle jää ainakin puolet vähemmän aikaa kuin mitä oli ennen töitä. Opiskeluhommien kanssa ajan tasalla pysyminen kun ei ole ollut tähänkään mennessä varsinaisesti mitään löysäilyä. Onneksi lukuvuosi ehtii loppua ennen kuin välipäivien myyntirynnistykset alkavat, ja työsuhteeni päättyy loppiaisena. Pyrin kuitenkin aina pitämään tiukan realismin mukana siinä, mihin kaikkeen voin olettaa venyväni, joten aiemmista suunnitelmistani huolimatta en aio pitää täällä blogissa joulukalenteria. En ehtinyt keksiä mitään 25 päivän ajan innostavaa ideaa tai kirjoittaa yhtäkään postausta varastoon, joten se aika, mitä joulukalenterin kirjoittamiseen olisi kulunut, tulee käytettyä tulevan kuukauden ajan hengähtämiseen töiden ja opiskelun välissä sekä itselleni hyvin tärkeään joulutunnelmaan virittäytymiseen.

Aion kuitenkin itse osallistua ainakin yhteen haastemuotoiseen joulukalenteriin. Tein jo viime joulukuussa Helsinki City Running Dayn Facebook-sivun jouluista lihaskuntohaastetta, jossa joka päivä kalenterin luukusta tulee joku helposti ja ilman välineitä toteutettava lihaskuntoliike. Nyt kun seuraan lisäksi Naisten Kympin Facebook-sivua, on käynyt ilmi, että sieltäkin on tulossa vastaavanlainen joulukalenterihaaste. Täytyy katsoa, onko näiden kesken yhteneväisyyttä vai meneekö ihan liiaksi huhkimiseksi, jos yrittää tehdä molempia.

Lisäksi on tällä aikuisellakin ihmisellä pakko olla ihan perinteinen joulukalenteri, josta voi availla luukkuja ilman hikoilua. Minun versioni tästä on teejoulukalenteri, ja onneksi vaivauduin etsimään käsiini Forsmanin kalenterin, vaikka pari muuta vastaavanlaista olisi ollut helpommin saatavilla. Huonoistakin kuvista ehkä näkyy, kuinka ihanasti Forsmanin teejoulukalenteri on kuvitettu, ja sitä uskomatonta tuoksua, joka leviää laatikostakin ulos asti, ei valitettavasti edes pysty vangitsemaan kuvaan. Kalenteri on myös Reilun kaupan tuote ja lahjoittaa osan tuotostaan WWF:lle, mitkä ovat molemmat ehdotonta plussaa. Joulukuun saapuminen on vielä entistäkin mahtavampi juttu, kun pääsen ensi kertaa availemaan kalenterinluukkua huomenna!

Palataan kuitenkin vielä vähäsen marraskuuhun – sanoinhan, että tästä postauksesta tulee oikea loogisen etenemisen mallikappale. Haluan nimittäin päästä kehuskelemaan sillä, että heti kun marraskuun alkupuolella riesana ollut flunssa talttui, onnistuin pysymään päätöksessäni olla aktiivinen kiireistä ja väsyttävästä pimeydestä huolimatta. Liikuntaa kertyi marraskuun aikana yhteensä kymmenisen tuntia, puoleentoista viikkoon kun en pystynyt tekemään juuri mitään. Tästä on hyvin pieni osa lenkkeilyä, mutta olen saanut pidettyä lihaskuntotreeniä säännöllisesti ja monipuolisesti mukana, mikä oli ensisijainen projektini syksylle ja talvelle. Mainitsin jo jossakin postauksessa aloittaneeni Unisportilla kuntopiirissä ja astangajoogassa käymisen, ja lisäksi tein uuden, hauskan löydön. Kehonpainotreeni ei ehkä kuulosta kaikista riemukkaimmalta jutulta, mutta itse kuvailisin tätä myöskin Unisportilta löytyvää tuntimallia sanoilla "aikuisille suunnattu lasten temppukoulu". Tunnilla kehitetään kehonhallintaa parilla kiinnostavalla ja haastavalla liikkeellä, joita lähdetään rakentamaan vaihe vaiheelta. Esimerkiksi niillä parilla tunnilla, joita olen ehtinyt käydä, on työstetty sissikyykkyä ja päälläseisontaa. Innostuin varsinkin jälkimmäisestä ja vaikken ole vielä tunneilla ehtinyt oppia kokonaan päälläseisontaa, olen vakaasti päättänyt yltää siihen vielä joskus.

Muuta kuin juoksutreeniä on siis ollut ohjelmassa parhaimmillaan kolmesti viikossa, ja täytyy ihmeekseni sanoa, että se alkaa näkyä ja tuntua kehossa yllättävän paljon. Huomasin muutoksen ihan yhtäkkiä tällä viikolla astanga-joogatunnilla. Kuinka ihmeellistä olikaan nähdä jumppasalin peilistä, että ainakin reisiin oli tullut lisää lihasta, ja suorastaan tuntea se lisääntynyt voima asanoita pitäessä! Uusi, vahva olo on tosiaan erityisesti alaraajoissa, mutta voihan sitä kehitystä olla tapahtunut yläkropassakin. Omia hartioitaan ja selkäänsä on vähän vaikeampi nähdä kuin reisiä, eikä kämpässäni ole kokovartalopeiliä. Voiman lisäksi on ollut todella rohkaisevaa huomata, että löysien ylipronaationilkkojeni säännöllinen jumppaus alkaa tuottaa tulosta. Joogatunnilla tulee usein tasapainoiltua yhdellä jalalla ja kehonpainotreenissä taas on tehty askelkyykkyjä ja muita liikkeitä paljon päkiöiden päällä eikä voi tulla muuhun tulokseen, kuin että jalkojen tutina on vähentynyt. Tekemääni nilkkajumppaa löytyy tästä postauksesta ja tästä videosta, kokoilen vaihtelevia yhdistelmiä näistä molemmista.

Mainitsin viime postauksessani, että toivoin pääseväni lahjoittamaan munasolujani lapsettomuusklinikan kautta. Projekti kestikin sitten omalla kohdallani vain vajaan viikon, sillä valitettavasti en niin sanotusti päässyt jatkoon. Ensimmäisellä käynnilläni Ovumia Fertinovalla minulta kysyttiin lähisuvussa mahdollisesti esiintyvistä perinnöllisistä sairauksista ja minulle tehtiin gynekologinen tutkimus sekä verikoe. Minulla ei todettu luovuttamista estäviä sukurasitteita, mutta e-pillereiden käyttö saattaisi vaikuttaa prosessiin jonkin verran, riippuen siitä, mitä verikoe sanoisi. Verikokeen tarkoituksena oli paitsi sulkea pois joitakin sairauksia (HIV, hepatiitti, tippuri ym.) myös selvittää AMH-arvoni, joka yksinkertaistetusti sanottuna kertoo hedelmällisyyden tasosta. Toissapäivänä sain tietää, että AMH-arvoni on liian matala, jotta sopisin munasolunluovuttajaksi.

Arvoni ei ollut lääkärin mukaan sillä tasolla, että minun tarvitsisi vielä olla huolissani omista mahdollisuuksistani tulla raskaaksi, mikäli sellainen olisi itselläni mietinnässä. Sain kuitenkin kuulla, että mikäli haluaisin tulla raskaaksi ilman suurempia vaikeuksia, minun ei kannattaisi lykätä sitä kovin myöhälle. AMH-arvo nimittäin laskee iän myötä. Onneksi tällainen tieto sattui osumaan tällä kertaa juuri minun kohdalleni, koska se ei tule aiheuttamaan mitään paniikkia. En ole koskaan halunnut omia lapsia, vaikka pidän kovasti siskontyttärestäni ja ystävieni jälkikasvusta. Omat kriteerini lasten hankkimiselle ovat olleet joka tapauksessa vakaa talous sekä parisuhde, johon voin luottaa tarpeeksi ottaakseni jälkikasvun kaltaisen loppuelämän sitoumuksen harteilleni – kun ainakaan ensiksi mainittu ehto ei ole toteutumassa lähivuosina ja toistaiseksi olen erittäin sinkku, voi melko varmasti sanoa, että sopiva kohta elämässäni hypoteettisimmallekaan lasten hankkimiselle tulisi laskevan AMH-arvoni kannalta hyvin arveluttavaan vaiheeseen. Voin siis melko varmasti sanoa, että tulen pysymään lapsettomana, mutta onneksi vähintään yhtä paljon omasta tahdostani kuin olosuhteiden pakosta.