En kerta kaikkiaan voi vastustaa tilaisuutta blogata ylläolevalla otsikolla, joten postausta tulee tänäänkin, vaikka todennäköisesti heti huomenna kyllä kokoilen kulunutta viikkoa. Tänään siis aiheena lähestyvä Naisten Kymppi ja ajatuksia Kympin Naisten valmennusryhmän kokemuksista tähän mennessä. Tähän väliin sopii mielestäni myös vihdoinkin huomioida HCR, jonka juoksen viikko Naisten Kympin jälkeen. Huomaan, että blogipäivitykseni ja Instagramin hashtagini ovat painottuneet hyvin paljon Naisten Kympille, sillä olenhan osa juuri kyseiseen tapahtumaan liittyvää some-projektia, mutta tottakai kaikki Naisten Kympille suuntautuva treeni palvelee myös Helsinki City Runin puolimaratonia. Puhutaan siis siitäkin tänään.
Juoksutapahtumaa edeltää paitsi tietysti harjoittelu, myös kaikki ne kutkuttavat infonmuruset, joita tapahtumanjärjestäjien taholta itse päivää odotellessa. Naisten Kympin esiintyjiksi on tähän mennessä ilmoitettu Banda Caribe sekä Aikakone, ja pari viikkoa sitten saimme tietää reitit kympille ja lyhyemmälle LadieSmilelle. Ilmeisesti kympin reitille ei tullut juuri muutoksia viime vuosista, ja mailin mittainen LadieSmile onkin ihan uusi lisä tapahtumaan. Seuraavaksi lähden kyttäämään tietoa siitä, minkä värinen tapahtumapaita saadaan tälle vuodelle!
Olen treenannut vuodenvaihteesta lähtien Kympin Naisten valmentajan Kirsi Valastin suunnitteleman juoksuohjelman mukaan (löytyy hänen kirjastaan #hyväjuoksu – Juoksemisen ilo) ja verrattuna viimevuotiseen HCR-treeniini vauhti on ollut paljon vähäisempi ja kävelypausseja tulee pidettyä enemmän. Luulenpa hyvinkin, että juuri tämän takia nyt ei ole ollut särkyjä. Viime vuoden puolella oli hetken aikaa sääret kipeinä, mutta sekin parani lenkkarien ja sitä myötä iskunvaimennuksen päivityksellä. Motivaatiokuopasta ylös räpiköityä virtaa on nyt tuntunut olevan ihan loputtomiin ja uskon, että saan oikeasti kohotettua kuntoani kevään juoksuja varten siinä määrin, että tunnen eron ja pystyn menemään hyvillä fiiliksillä lähtöviivalle. Energian määrä taitaa tulla läpi näihin blogiteksteihinkin – tuntuu, että tätä tekstiä vain tulee ja tulee ja tulee ja kohta tämäkin postaus on liian pitkä!
Kympin Naisten valmennusryhmällä on ollut yhdet yhteistreenit tähän mennessä, mutta valitettavasti jouduin jäämään silloin pois flunssan takia. Meillä on kuitenkin oikein upea oma Facebook-ryhmä, jonne tohtii hyvin matalalla kynnyksellä jakaa sen päivän lenkkifiiliksiään miettimättä sitä, että mahtaakohan ketään kiinnostaa. Vaikken varsinaisesti koe tarvitsevani ryhmätsemppiä saadakseni itseni liikkeelle, on Kympin Naiset silti antanut todella paljon kuluneille kuukausille. Varsinaiset lenkit olen kuitenkin juossut yksin, kuten tavallisesti, sillä Naisten Kympin järjestämät yhteislenkit eivät ole koskaan osuneet sopivalle päivälle ja jos ne jatkuvat tiistaipäivinä kuten tähän asti, tulen olemaan aina silloin kuoroharjoituksissa. Se ei kuitenkaan haittaa – olen täysin avoin ajatukselle yhteislenkeistä joskus, mutta en ole kovin intohimoinen niiden suhteen.
Helsinki City Run koittaa viikko Naisten Kympin jälkeen, ja siitä tulee elämäni toinen puolimaraton. En ole ainakaan toistaiseksi kovin huolissani näiden juoksujen lähekkäisyydestä; tulen toki ottamaan lähestyvän puolimaratonin huomioon siinä mielessä, että en ajatellut mitenkään suoritusmielessä rutistaa Kymppiä vaan nautiskella seurasta ja tunnelmasta. Se sopii mielestäni hyvin siihen vaikutelmaan, jonka olen Naisten Kympin ideologiasta saanut. Palautuminen aikaisemmilta kympin juoksuiltani on sujunut nopeasti, joten eiköhän HCR:lle päästä ihan hyvillä jaloilla. Viimevuotiseen verrattuna reittiin on tullut muutoksia: jotkut pahimmat mäet on pyritty välttämään ja jopa reitin suunta käännettiin toisin päin. Onneksi matkalla kierretään kuitenkin pääosin samat alueet kuin viime vuonna, sillä nautin kovasti sekä merimaisemista että kaupungin vilinässä juostavista osuuksista. Juomapisteitä on järjestetty yksi lisää, niitä tulee nyt viisi puolimaratonin varrelle. Siitä ei varmasti ole haittaa.
Tässä näitä päällimmäisiä tunnelmia tässä kohtaa, päivittelen varmasti sitä mukaa, kun tapahtumat lähestyvät. Jo ennen Naisten Kymppiä olen itse asiassa menossa Helsinki10:lle, jossa voisi ehkä uskaltaa kokeilla aikaisemman kymppiennätyksen alittamista. Huomenna menen mukaan Naisten Kympin ständille GoExpo-messuille, jos satutte olemaan siellä niin tulkaa ilman muuta moikkaamaan osastolle 6f89!
Onko jollain muullakin jo ajatukset kovasti kohti kevättä ja juoksutapahtumia? Onko joku tulossa Naisten Kympille, HCR:lle tai jollekin muulle Helsinki City Running Dayn matkalle?

Reittikuva Naisten Kympin sivuilta |

Reittikuva Helsinki City Running Dayn Facebook-sivulta |
Tässä näitä päällimmäisiä tunnelmia tässä kohtaa, päivittelen varmasti sitä mukaa, kun tapahtumat lähestyvät. Jo ennen Naisten Kymppiä olen itse asiassa menossa Helsinki10:lle, jossa voisi ehkä uskaltaa kokeilla aikaisemman kymppiennätyksen alittamista. Huomenna menen mukaan Naisten Kympin ständille GoExpo-messuille, jos satutte olemaan siellä niin tulkaa ilman muuta moikkaamaan osastolle 6f89!
Onko jollain muullakin jo ajatukset kovasti kohti kevättä ja juoksutapahtumia? Onko joku tulossa Naisten Kympille, HCR:lle tai jollekin muulle Helsinki City Running Dayn matkalle?
En ole osallistumassa mihinkään juoksutapahtumiin, mutta kiva lukea näitä kuulumisia ja fiiliksiä :)
VastaaPoista