Tällä viikolla tuli vihdoinkin sellainen lenkkisaldo kokoon, josta voin olla tyytyväinen sekä oman olotilan että kevään pitkänmatkanjuoksut huomioonottaen. Ihan alkuviikosta olivat takareidet niin jumissa sunnuntain kahvakuulatunnin jäljiltä, että en kokenut järkeväksi lähteä juoksemaan. Jo parin aktiivisemmin liikutun vuoden jälkeen osaa jo melko varmasti sanoa, millainen lihasjumi sulaa pois ensimmäisen lenkkikilsan aikana ja milloin taas kireys tulee olemaan vain haitaksi juoksutekniikalle. Tiistai on vakiintunut yhdeksi viikon lepopäivistä, koska kuoroharjoitukset loppuvat vasta yhdeksältä illalla ja harjoituksia edeltävät tunnit kuluvat luennolla ja kurssitehtäviä ahkeroiden. Olenkohan muuten kertonut jo täällä blogissa, että pääsin vihdoin jatkamaan kuoroharrastusta? No, lyhyesti: pääsin mukaan yliopiston Hämäläis-Osakunnan kuoroon ja se on ollut erittäin tarpeellinen valopilkku melko raskaasti lähteneessä alkuvuodessa.
Keskiviikkona juoksin 45 minuutin lenkin ja vaikka meno oli hiukan raskasta ja tuli käveltyä paljon, otin puhtia siitä, että ehdin tässä ajassa taas eräälle sillalle, jonka saavutin ensimmäisen kerran vasta juuri ennen flunssaa. En päässyt juoksemaan ihan suunniteltua kierrosta, koska melkein heti sillan yli päästyäni kävi ilmi, että pitkä pätkä joen toisen rannan reittiä oli katkaistu säiden tekemien tuhojen takia. Ohjelmaan kuului juosta lopusta muutama minuutti kiihtyvällä vauhdilla, ja koska jo ennen muutaman viikon taukoa oli käynyt ilmi, että muutamankin minuutin kovempi vauhti alkaa tuntua raskaalta hyvin pian, päätin tälle päivälle riittävän kolmen minuutin loppukiihdyttely. Ehkä tästä joskus vielä päästään spurttailemaan vähän uskottavammin.
Rutiini oli päässyt viime viikkoina ruostumaan paitsi juoksussa myös Unisportin jumppiin ilmoittautumisessa, joten koska en ollut älynnyt ilmoittautua mihinkään ajoissa, jouduin epätoivoissani vääntämään itselleni perjantaina kotijumpan, jotta voisin väittää tehneeni lihaskuntoakin tällä viikolla. Se oli kyllä lopulta vähän siinä ja siinä, voiko näin sanoa. Onneksi ensi viikolle on varattuna kuntopiiri ja astanga-jooga, niin tulee tämäkin osuus hoidettua kunnolla. Olen kirjoittanut tässä tekstissä siitä, miksi jäkätän itselleni nyt jatkuvasti lihaskunnosta. Uskon, että ensimmäinen puolimaratonini olisi voinut mennä hiukan kevyemmin, jos tähänkin puoleen olisi panostettu säännöllisemmin.
Viikonloppuna oli luvassa mökkeilyä ystävien kanssa, mutta tässä kohtaa harrastusta lenkkikamojen pakkaaminen reissuun mukaan tuntuu jo itsestäänselvältä – siinäkin kohtaa, kun sääennuste tylyttää eriasteisesti jatkuvaa sadetta ja kovaa tuulta ihan koko lauantaipäivälle. En kuitenkaan lopulta uhrannut turhaan noin kolmasosaa laukkutilastani, koska kyyläiltyäni ikkunasta ulos koko lauantaiaamun totesin, että ehkä juuri nyt sataa ja tuulee vähän vähemmän kuin jossain muussa kohtaa päivää, ja hoputin itseni ulos. Nyt oli myös Garmin mukana ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon, koska eräs ihana ystäväni sai tuotua sen Tampereelta.
Lauantailenkki uusissa maisemissa olikin sellainen tunteiden vuoristorata, ettei sellaista ole pitkään aikaan tullut vastaan. Suoraan kasvoihin iskevä puhuri oli aivan harvinaislaatuisen lannistava ja sääret tuntuivat kireiltä ja raskailta. Itse asiassa käännyin takaisin jo etuajassa ja ajattelin, että päivän voitto olisi tänään se, että räpelsin edes parikymmentä minuuttia täällä myrskyssä. Selkään puhaltava tuuli oli kuitenkin merkittävästi vähemmän häiritsevä kuin naamaa piiskaava, ja huomasin säärten tuntuvan jo ihan hyödyllisiltä ruumiinosilta. Siispä kun määränpäänäni oleva talo tuli vastaan, jolkottelinkin ohi ja jopa tein ne kolme sadan metrin lennokasta vetoa, jotka olin aikonut lusmuilla pois. Olen huomannut reippaampien vauhtien usein nostattavan mieltä, vaikka se raskasta onkin, ja nyt iski niin mieletön hyvänolonpiikki vetojen jälkeen, että uskoisinpa taas ensimmäistä kertaa kuukausiin tietäväni, miltä tuntuu "runner's high". Pizza ja saunakin olivat parhaimmillaan henkistä kanttia vaatineen juoksun jälkeen.
Tänään palasin mökkeilyltä kotiin eikä tuntunut oikeastaan yhtään raskaalta lähteä toisena peräkkäisenä päivänä juoksemaan, varsinkin kun ilma oli kuiva ja aurinkokin vähän paistoi. 70 minuutissa taittui rauhallisella juoksu-kävely -tahdilla 7,3 kilometriä ja pääsin kokeilemaan yhden reitin, johon lenkkiaika ei ole aikaisemmin riittänyt. Keskiviikkonakin oli lenkillä hidasteena koko reitin levyinen vesilätäkkö, mutta nyt oli Vantaa-joki päässyt tulvimaan oikein kunnolla ja lenkkeilijän tie oli monelta metriltä yhtäkkiä täysin vedenpaisumuksen vallassa. Sai harjoitella pitkisjuoksun lisäksi vähän kanttia ja askeleiden sovittamista, kun piti kiertää vesieste hyvin kaltevaa ja mutaista reunaa pitkin. En edes muista, milloin olisin viimeksi käynyt yli tunnin mittaisella lenkillä, mutta katselen kyllä mielissäni näitä kasvavia kilometrimääriä, vaikka hitaasti etenenkin.
Ensi viikolla on luvassa ihan täysipainoinen harjoitusviikko nyt, kun tietää varmasti kropan olevan kasassa flunssan ja tauon jälkeen. Siirryn myös pikkuhiljaa uuteen, vaikkakin monelta keväältä jo tuttuun ruokavalioon, kun jätän siitepölykauden ajaksi maidon, vehnän ja sokerin pois. Kirjoittelen tästä lisää lähiaikoina, jotta uudetkin lukijat pääsevät kärryille ruokavaliomuutokseni syistä, mutta täysi siirtyminen tapahtuu vasta sitten, kun olen syönyt yhden kaappiin jääneen vehnäpitoisen myslipaketin pois. Tämän talvettoman talven takia leppä nimittäin kukkii jo, joten allergikko ryhtyy ajoissa toimenpiteisiin.
Onko jollain muullakin ollut jokseenkin haasteikas lenkkeilyviikko? Montako lenkkiä on mahtunut myrskyjen ja vedenpaisumusten lomaan?
Keskiviikkona juoksin 45 minuutin lenkin ja vaikka meno oli hiukan raskasta ja tuli käveltyä paljon, otin puhtia siitä, että ehdin tässä ajassa taas eräälle sillalle, jonka saavutin ensimmäisen kerran vasta juuri ennen flunssaa. En päässyt juoksemaan ihan suunniteltua kierrosta, koska melkein heti sillan yli päästyäni kävi ilmi, että pitkä pätkä joen toisen rannan reittiä oli katkaistu säiden tekemien tuhojen takia. Ohjelmaan kuului juosta lopusta muutama minuutti kiihtyvällä vauhdilla, ja koska jo ennen muutaman viikon taukoa oli käynyt ilmi, että muutamankin minuutin kovempi vauhti alkaa tuntua raskaalta hyvin pian, päätin tälle päivälle riittävän kolmen minuutin loppukiihdyttely. Ehkä tästä joskus vielä päästään spurttailemaan vähän uskottavammin.
Rutiini oli päässyt viime viikkoina ruostumaan paitsi juoksussa myös Unisportin jumppiin ilmoittautumisessa, joten koska en ollut älynnyt ilmoittautua mihinkään ajoissa, jouduin epätoivoissani vääntämään itselleni perjantaina kotijumpan, jotta voisin väittää tehneeni lihaskuntoakin tällä viikolla. Se oli kyllä lopulta vähän siinä ja siinä, voiko näin sanoa. Onneksi ensi viikolle on varattuna kuntopiiri ja astanga-jooga, niin tulee tämäkin osuus hoidettua kunnolla. Olen kirjoittanut tässä tekstissä siitä, miksi jäkätän itselleni nyt jatkuvasti lihaskunnosta. Uskon, että ensimmäinen puolimaratonini olisi voinut mennä hiukan kevyemmin, jos tähänkin puoleen olisi panostettu säännöllisemmin.
Viikonloppuna oli luvassa mökkeilyä ystävien kanssa, mutta tässä kohtaa harrastusta lenkkikamojen pakkaaminen reissuun mukaan tuntuu jo itsestäänselvältä – siinäkin kohtaa, kun sääennuste tylyttää eriasteisesti jatkuvaa sadetta ja kovaa tuulta ihan koko lauantaipäivälle. En kuitenkaan lopulta uhrannut turhaan noin kolmasosaa laukkutilastani, koska kyyläiltyäni ikkunasta ulos koko lauantaiaamun totesin, että ehkä juuri nyt sataa ja tuulee vähän vähemmän kuin jossain muussa kohtaa päivää, ja hoputin itseni ulos. Nyt oli myös Garmin mukana ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon, koska eräs ihana ystäväni sai tuotua sen Tampereelta.
Lauantailenkki uusissa maisemissa olikin sellainen tunteiden vuoristorata, ettei sellaista ole pitkään aikaan tullut vastaan. Suoraan kasvoihin iskevä puhuri oli aivan harvinaislaatuisen lannistava ja sääret tuntuivat kireiltä ja raskailta. Itse asiassa käännyin takaisin jo etuajassa ja ajattelin, että päivän voitto olisi tänään se, että räpelsin edes parikymmentä minuuttia täällä myrskyssä. Selkään puhaltava tuuli oli kuitenkin merkittävästi vähemmän häiritsevä kuin naamaa piiskaava, ja huomasin säärten tuntuvan jo ihan hyödyllisiltä ruumiinosilta. Siispä kun määränpäänäni oleva talo tuli vastaan, jolkottelinkin ohi ja jopa tein ne kolme sadan metrin lennokasta vetoa, jotka olin aikonut lusmuilla pois. Olen huomannut reippaampien vauhtien usein nostattavan mieltä, vaikka se raskasta onkin, ja nyt iski niin mieletön hyvänolonpiikki vetojen jälkeen, että uskoisinpa taas ensimmäistä kertaa kuukausiin tietäväni, miltä tuntuu "runner's high". Pizza ja saunakin olivat parhaimmillaan henkistä kanttia vaatineen juoksun jälkeen.
Tänään palasin mökkeilyltä kotiin eikä tuntunut oikeastaan yhtään raskaalta lähteä toisena peräkkäisenä päivänä juoksemaan, varsinkin kun ilma oli kuiva ja aurinkokin vähän paistoi. 70 minuutissa taittui rauhallisella juoksu-kävely -tahdilla 7,3 kilometriä ja pääsin kokeilemaan yhden reitin, johon lenkkiaika ei ole aikaisemmin riittänyt. Keskiviikkonakin oli lenkillä hidasteena koko reitin levyinen vesilätäkkö, mutta nyt oli Vantaa-joki päässyt tulvimaan oikein kunnolla ja lenkkeilijän tie oli monelta metriltä yhtäkkiä täysin vedenpaisumuksen vallassa. Sai harjoitella pitkisjuoksun lisäksi vähän kanttia ja askeleiden sovittamista, kun piti kiertää vesieste hyvin kaltevaa ja mutaista reunaa pitkin. En edes muista, milloin olisin viimeksi käynyt yli tunnin mittaisella lenkillä, mutta katselen kyllä mielissäni näitä kasvavia kilometrimääriä, vaikka hitaasti etenenkin.
Ensi viikolla on luvassa ihan täysipainoinen harjoitusviikko nyt, kun tietää varmasti kropan olevan kasassa flunssan ja tauon jälkeen. Siirryn myös pikkuhiljaa uuteen, vaikkakin monelta keväältä jo tuttuun ruokavalioon, kun jätän siitepölykauden ajaksi maidon, vehnän ja sokerin pois. Kirjoittelen tästä lisää lähiaikoina, jotta uudetkin lukijat pääsevät kärryille ruokavaliomuutokseni syistä, mutta täysi siirtyminen tapahtuu vasta sitten, kun olen syönyt yhden kaappiin jääneen vehnäpitoisen myslipaketin pois. Tämän talvettoman talven takia leppä nimittäin kukkii jo, joten allergikko ryhtyy ajoissa toimenpiteisiin.
Onko jollain muullakin ollut jokseenkin haasteikas lenkkeilyviikko? Montako lenkkiä on mahtunut myrskyjen ja vedenpaisumusten lomaan?
Kommentit
Lähetä kommentti