Hei taas! Pistetään vähän viime viikkoa pakettiin ja nyt onkin sen tavallisen treeniraportoinnin lisäksi vähän muutakin sisältöä luvassa, koska viikkoon mahtui varsin epäarkinen sunnuntaipäivä ja muutama omaan kehoon liittyvä kehityssuunta, joita on syytä lähteä seurailemaan.
Oltuani ensin kipeänä ja sitten liian myöhään liikkeellä ilmoittautumisten kanssa pääsin vihdoinkin pitkästä aikaa maanantain kuntopiiriin Unisportille. Kyseisellä tunnilla on niin innokas fanikunta, että vaikka sinne otetaan peräti 60 osallistujaa, ei ole juuri mitään toivoa mahtua mukaan ellei ole nopeana varaamassa ihan heti edellisen tunnin päätyttyä. Menin maltilla, koska kyseessä oli taas ensimmäinen lihasrääkki pitkään aikaan, mutta siihenkin nähden tunti oli lopputuloksena yllättävän ei-kuolettava.
Keskiviikkoilta oli malliesimerkki siitä, kuinka joskus joutuu ihan todella tasapainottelemaan opiskeluvelvollisuuksien ja lenkkihimon välillä. Lenkille kyllä ehdin ja ihan suunnitelmien mukaan meni 40 minuuttia kevyesti ja sitten kolme kahden minuutin reipasta pätkää, mutta lenkinjälkeinen kehonhuolto jäi vähemmälle, koska erään kurssin ryhmätyöesittely oli aivan pakko saada valmiiksi. En ole ehkä aiemmissa viikkokoonneissa maininnut kehonhuoltoa kovin montaa kertaa, mutta sanottakoon nyt, että lenkki- ja jumppapäivien iltoihin kuuluvat aina lähes rituaalinomaiset venyttelyt, säärten ja pohkeiden hieronta ja lättänien jalkapohjieni huolto. Teki oikein pahaa jättää huollot väliin varsinkin, kun Garmin kirkui harjoittelutehon menneen punaiselle ylirasituksen puolelle. Seuraava päivä kuitenkin osoitti, että yhden illan huolimattomuus ei aiheuta mitään aivan kamalaa, ja pääsin astanga-joogailemaan suhteellisen normaalin tuntuisella kropalla. En kuitenkaan missään tapauksessa lähde tekemään iltarutiinien skippauksesta tapaa.
Lenkkeilin peräkkäisinä päivinä perjantaina ja lauantaina, mutta otin tämän huomioon pitämällä tahdin hyvin rauhallisena, mitä treeniohjelmakin pyysi. Perjantaina taitoin vähän vajaat 5,5 kilometriä 55 minuutissa ja kokeilin lenkkibiisinä Youtube-kanava The Running Channelin tilaamaa kappaletta, joka oli sävelletty erityisesti juoksemiseen sopivaksi. Kanavan eräällä videolla selvitettiin, millaiset musiikin ominaisuudet vaikuttavat suorituskykyyn ja kuinka paljon. Tieteellinen musiikintutkimus tästä näkökulmasta oli mielestäni hirveän kiinnostava aihe, kannattaa katsoa video täältä. Kyseisen videon ansiosta älysin myös ensimmäistä kertaa kokeilla lenkillä Beyoncén mahtavaa power-biisiä Run The World (Girls), ja sehän toimi hyvin! Lauantain pisimmällä lenkillä taas oli kokeilussa urheilujuoma pullovyössä juoksun aikana, koska puolimaratonia ajatellen on hyvä harjoitella tankkausta ja unohdin tämän melkein kokonaan viime vuonna HCR:lle treenatessani. 75 minuutin rauhallisen juoksu-kävelyn päälle tuli vielä kaksi 60 metrin reippaampaa vetoa ja kilometrejä kertyi 7,4.
Sunnuntaina sain pähkäillä sitä, kuinka lähes seitsemän tunnin yhtämittainen seisoskelu kauhistuttaa kehoa paljon enemmän kuin raskainkaan koskaan tekemäni treeni. Oli nimittäin GoExpo-messupäivä, ja olin lupautunut hommiin Naisten Kympin ja Helsinki City Running Dayn yhteiselle ständille. Sunnuntai taisi olla jo vähän hiljaisempi päivä koko viikonlopun kestäneillä messuilla, mutta lapsia ja varhaisteinejä kävi välillä jonoksi asti pyörittämässä onnenpyörää, josta saattoi voittaa alennuksia Helsini City 5:lle ja juoksukouluun, mutta myös sponsoribrändien sipsipusseja ja välipalapatukoita. Ihan itse tapahtumistakin kiinnostuneita ihmisiä kävi myös, tosin huomattavasti enemmän HCRD:n kuin Naisten Kympin puolella. Se on toki ymmärrettävää, kun kyseessä on hyvin sporttiset messut ja kävijäkunta on sen mukaista.
Sitten niihin koko viikon kattaviin huomioihin. Tajusin juuri kuluneella viikolla, että saan olla ihan jatkuvasti leikkaamassa kynsiäni ja lisäksi niistä on tullut niin vahvat, että kynsisakset meinaavat jäädä kakkosiksi. Kiinnitin seuraavaksi huomiota hiuksiini, koska nehän koostuvat periaatteessa samasta keratiinista kuin kynnetkin, ja kappas kun ne ovat kasvaneet nopeasti siitä, kun niitä viime vuoden lopulla aika reilulla kädellä leikattiin! Luulisin, että tämä kova hiusten ja kynsien kasvu lähti liikkeelle kuukausi tai pari sitten, ja sillä on ehkä yhteys samoihin aikoihin hankkimani kalsium- ja magnesiumpurkin kanssa. Purkin ensisijainen tarkoitus on varmistaa maitotuotteita syömättömän ihmisen kalsiuminsaanti ja vaikuttaa sillä magnesiumilla lihassärkyihin, mutta mikäs siinä, keratiiniset osatkin saavat tästä lisäenergiaa.
Tästä päästäänkin ruokavalioon liittyviin asioihin. Ensinnäkin tajusin, että talvettoman talven takia leppä kukkii jo, joten siitepölyallergiaoireiden karkottamiseksi ryhdyn taas vehnättömälle, maidottomalle ja sokerittomalle ruokavaliolle lepän ja koivun kukintakauden ajaksi. Tulen kirjoittelemaan tähän muutokseen sopeutumisesta tänä keväänä enemmänkin, viimevuotista postaustani aiheesta voi lukea täältä. Nyt on kaapista syöty loppuun kaikki ruokavalioon sopimattomat asiat, joten pääsen aloittamaan tämän viikon aikana ihan täysipainoisesti.
Toinen ruokaan liittyvä asia, mihin minun täytyy alkaa kiinnittää huomiota, on yksinkertaisesti kalorien määrä. Siihenkin nähden että pyrin pudottamaan painoa, söin kuluneella viikolla selvästi liian vähän ihan vahingossa. Yksi vaikuttava tekijä olivat pari pitkää päivää yliopistolla ja muissa menoissa, jolloin en aina pystynyt ajoittamaan syömistä järkevästi ja tuloksena oli tietysti huutava nälkä. Tämän pystyn korjaamaan tällä viikolla, kun yliopiston opetuksettoman viikon aikana ei ole juuri mitään aikataulutettuja menoja, ja ensi viikolla opintoihin palatessani lukujärjestys muuttuu vähän helpommaksi. Lisäksi vaikuttaa siltä, että aineenvaihduntani tai joku sellainen on ehkä lähtenyt viime aikoina vähän uudella tahdilla liikkeelle enkä tajunnut heti säätää ruokamääriäni sen mukaan. Tarkoitukseni ei todellakaan ole olla nälässä ja laihtua mahdollisimman nopeasti. Viime viikolla paino tippui aika mittavan kahden kilon verran, mitä on kyllä tapahtunut ennenkin silloin, kun painoa on kertynyt reippaasti liikaa ja olen ryhtynyt toimenpiteisiin fiksulla ruokavaliolla, mutta se ei todellakaan ole tavoitteeni tuleville viikoille ja kuukausille. Ensi viikolla ja siitä eteenpäinkin pidän siis huolen siitä, että syön päivän aikana tarpeeksi säännöllisen lenkkirutiinini huomioiden, ettei iltaisin tarvitse olla yllättäen nälässä.
Äskettäin julkistettiin Helsinki10:n mitali ja se on violetti, ihanaa! Juoksen tosiaan vuoden ensimmäisen kympin matkan jo muutamaa viikkoa ennen Naisten Kymppiä, 25.4. Luvassa on myös toinen We Run Helsinki -tapahtuma, Helsinki Half Marathon – koska viime vuonna jäi HCR:n jälkeen sellainen olo, että pääsisinpä puolikkaalle pian uudestaan, ja palautuminen kävi sen verran mukavasti, että pystyn varmaankin juoksemaan toisen puolimaratonin kolmen viikon kuluttua HCR:stä. Sittenhän sen näkee.
Käytin liikuntaan tällä viikolla yhteensä 5 tuntia ja 15 minuuttia, ja lenkkikilsoja tuli kaikkiaan 18,3.
Käykö teille usein niin, että syömisen ajoittaminen menee ihan pieleen? Oliko joku GoExpo-messuilla? Miten on hiusten ja kynsien vointi?

Kuva on Helsinki10:n Facebook-sivulta. |
Käytin liikuntaan tällä viikolla yhteensä 5 tuntia ja 15 minuuttia, ja lenkkikilsoja tuli kaikkiaan 18,3.
Käykö teille usein niin, että syömisen ajoittaminen menee ihan pieleen? Oliko joku GoExpo-messuilla? Miten on hiusten ja kynsien vointi?
Kommentit
Lähetä kommentti