Harjoittelu Helsinki City Marathonille: viikko 6

Olen mielessäni jakanut 16-viikkoisen maraton-treenikauden kolmeen osaan, joista ensimmäinen tulee päätökseen nyt, kun kuudes harjoitusviikko on paketissa. Ensimmäisellä jaksolla jokaiselle viikolle mahtui kolme lenkkiä ja suunnilleen kahdelle päivälle jotain muuta harjoittelua, mutta ensi viikosta alkaen tätä rakennetta vähän ravistellaan. Tämä viikko (tai siis viime viikko, kun postaan tämän maanantaina) oli siinä mielessä kevyt joihinkin edellisiin verrattuna, että lepopäiviä oli kaksi, reippaat vedot puuttuivat ja sunnuntaipitkis oli vain puolitoistatuntinen, mikä laski viikossa kertynyttä kilometrimäärää. Toisaalta tukiharjoittelua määrättiin tällä kertaa pidemmät jaksot kerrallaan, kun tähän asti näille treeneille oli varattu puoli tuntia aikaa. 

Välittömästi kuvan ottamisen jälkeen alkoi ukkonen, jota Foreca ei ennustanut.

Maanantai: Lepopäivä
Tiistai: 40 minuutin reippaanrauhallinen juoksulenkki, 4,6 kilometriä; 20 min venyttelyt erikseen määrätty ohjelmassa
Keskiviikko: 40 minuuttia lihaskuntoliikkeitä koko keholle
Torstai: 40 minuutin vauhtileikittelylenkki, 5,3 kilometriä
Perjantai: Lepopäivä, aamuherätykseksi Adrienen Wake Up Yoga
Lauantai: 20 min reipasta kävelyä ja 25 min lihaskuntoliikkeitä ylävartalolle
Sunnuntai: Pitkä lenkki – 1 h 30 min rauhallisesti, 9,5 kilometriä

Lisäksi venyttelyä jokaisen lenkki- ja jumppapäivän iltana.

Viikolla juostut kilometrit: 19,5 sisältäen 5-10 minuutin jäähdyttelyt jokaisen lenkin loppuun

Tällainen kannattaa lukea kellossa välillä! Nyt onkin Garmin pois käytöstä viikon tai pari.

Mikä onnistui: 
Saavutin parhaan juoksufiiliksen pitkään aikaan tiistailenkillä! Tarkoituksena oli juosta koko lenkki tasaisesti kovempaa kuin kevyillä lenkeillä, mutta rauhallisemmin kuin vedoilla, ja sellainen vauhti tuntui aivan kummallisen hyvältä! Nautin siitä, kun sai juosta pidempiä pätkiä ilman että syke nousi liian ylös, muttei tarvinnut myöskään rutistaa. Sadekaan ei haitannut loppujen lopuksi, ja oli ihanaa päästä takaisin sisälle mökkiin, kun ukkonen alkoi jyristä juuri samalla sekunnilla, kun saavutin kuistin.

Oman mökkipihan vadelmat ovat olleet tänä vuonna parempia kuin koskaan ja niitä on tullut paljon! Aivan parasta herkkua.

Mikä ärsytti: 
Säärten kunto on ollut koko ajan mietityttävä asia. Kerroin viime viikkokoonnissani, että säärten palautuminen lenkkien jälkeen on kyllä selvästi tehostunut, mutta koko ajan tunnen hiukan tasapainoilevani siinä rajalla, että jaksaako tuo yksittäinen ruumiinosa tätä rasitustasoa. Olisi ihan mukavaa, jos sääret suvaitsisivat kunnolla tottua tähän rutiiniin, mutta eipä niitä voi käskeä. 

Toinen ärsytyksenaihe ei liity suoranaisesti harjoitteluun, mutta erosin Garmin Community -ryhmästä Facebookissa oltuani jäsenenä jokusen kuukauden, koska en suoraan sanottuna jaksanut kuunnella Garminin järjestelmähäiriöstä aiheutunutta valitustulvaa. 

Mustikkaakin on tullut niin paljon, että ihan hyvällä mielellä annamme vakiojoutsenten ottaa osansa.

Mikä oli uutta: 
Garmin-häiriöstä pääsemmekin siihen, että jouduin tällä viikolla (ja varmaan vielä jonkin aikaa eteenpäin) seurailemaan lenkkejäni vähän uudenlaisella tavalla. Tai oikeastaan palasin vanhaan. Erittäin sujuva kommunikointini Garmin-tukikeskuksen kanssa johti lopulta siihen, että sain lähettää kelloni ilmaiseksi huoltoon, jotta selviäisi ja toivon mukaan korjaantuisi syy epätarkkaan sykemittaukseen. Toisin kuin ilmeisesti monet Garmin Community -ryhmän jäsenet, en koe suurta tuskaa siitä, etten voi seurata sykettäni, kaikkia tilastojani ja harjoittelustatustani koko ajan, mutta haluan kuitenkin tietää kuinka pitkiä lenkkejä juoksen ja millä vauhdeilla, joten latasin uudestaan Runkeeper-sovelluksen kännykkääni. Käytin Runkeeperiä silloin, kun siirryin juoksumatolta lenkkeilemään ulos mutta en ollut ajatellut vielä urheilukellon hankkimista. Tästä vaiheesta tuntuu olevan kovin pitkä aika ja Runkeeperin käyttö herättää suorastaan nostalgisia tunteita, mutta oikeasti olen juossut urheilukellon kanssa vasta reilusti alle kaksi vuotta, ehkä lähempänä yhtä. 

Muita huomioita: 
Olen harrastanut joogaa pidempään kuin juoksua ja näin ollen muun muassa lapsen lepoasento eli balasana on ollut tuttu ja tuntunutkin varsin mukavalta, mutta nyt äskettäin tajusin ehkä ensimmäistä kertaa kunnolla, miksi se on olemassa. Onko kukaan koskaan kokeillut olla lapsen lepoasennossa niin kauan, että se alkaa tuntua ihan uskomattoman palauttavalta reisi- ja pakaralihaksissa ja venyttää rauhallisesti yläselkää? Tämä oli ainakin minulle ihan oikeasti löytö. 


Ensi viikolla on odotettavissa kolmen tunnin sunnuntailenkki. Olen viimeksi juossut vastaavan ajan vuoden 2019 Helsinki City Runilla (ensimmäisellä ja toistaiseksi ainoalla puolimaratonillani), mutta tällä kertaa tulee varmasti juostua rauhallisempaa tahtia vähemmän kilometrejä. Seuraava treeniohjelman jakso kestää neljä viikkoa ja se tulee sisältämään joillekin viikoille neljä lenkkiä (jos sääreni sen sallivat, mikä vähän kyllä mietityttää), lyhyttä kehonpainotreeniä heti joidenkin lenkkien jälkeen ja joogaa osalle maanantaipäivistä. Olen kyllä sisällyttänyt harjoitteluun joogaa tähänkin mennessä, kuten olette huomanneet, mutta nyt se alkaa ihan lukea ohjelmassakin. Tämä jakso päättyy elokuun loppupuolella puolimaratoniin. Pitäisikin päättää, mitä teen kyseisen puolimaratonin suhteen. En ole vielä ilmoittautunut mihinkään tapahtumaan, koska koronatilanteesta ja omasta sijainnistani ei ollut varmuutta, mutta puolimaratonin voisi juosta myös ihan vain pitkänä lenkkinä omilla tutuilla lenkkireiteillä. Toisaalta juoksutapahtumassa olisi joitakin ihan hyviä etuja: reittihuolto, valmiiksi mietitty ja mitattu reitti ja todennäköisesti vähemmän mäkiä ja liikennevaloissa odottelua kuin omilla reiteillä. Helsinki Marathon olisi myös treeniohjelmani kannalta juuri oikealla viikolla ja siellä matkavalikoimaan kuuluu puolimaraton.

Onko täällä Helsinki Marathonille tai muihin tuleviin juoksutapahtumiin menijöitä? Montako lenkkiä viikossa toimii teillä parhaiten ja mitä teette juoksemisen lisäksi? Miten kesäliikkuminen on tähän mennessä sujunut? Voikaa kaikki hyvin ja nauttikaa loppukesästä!

Kommentit