Tästä tulikin sitten sellainen viikko, että tavallaan muutin kahdesti. Maanantaina 10. päivä palasin Helsinkiin oleskeltuani paria päivää vaille viisi kuukautta putkeen koronapaossa vanhempien mökillä, joten siirreltävää tavaraa tuntui olevan jotakuinkin puolen omaisuuden verran. Asetuttuani takaisin Pukinmäkeen ryhdyin heti valmistelemaan muuttoa uuteen kotiini Lassilaan: tavarat siis nyssäköihin jälleen ja kaikki tarvittavat ilmoitukset eri suuntiin. Lopulta kävi niin, että muuttoni aikaistui ex tempore kahdella päivällä, ja muutin Lassilaan jo saman viikon sunnuntaina. Kuulostaa aika hullulta, kun sen kirjoittaa näin. Onneksi kyseessä oli jo elämäni kolmastoista muutto, joten voin ehkä vähän kehuskella olevani aika taitava tässä prosessissa lyhyelläkin varoitusajalla. Tällä samaisella viikolla myöskin tein ensimmäisen perehdytysvuoroni uudessa työpaikassa ja ilmoittauduin ensimmäisille syyslukukauden kursseille (odottelen vieläkin tietoa siitä, miten opetus tullaan toteuttamaan). Tämä hyvin tapahtumarikas viikko osoitti sen, että treeniohjelman voi saada sopimaan haastaviinkin tilanteisiin. Ainoastaan sunnuntain 80-minuuttinen rauhallinen lenkki tippui pois ja se kävi aivan yllättäen, kun sain vasta samana päivänä tietää, että peräkärry olikin jo matkalla hakemaan huonekalujani uuteen kotiin.
Tiistai: 30 minuutin kevyt lenkki, 3,7 kilometriä
Keskiviikko: 20 Minute Zumba Fitness; Kyra Pron 10 Minute Home Back Workout ja Grow Your Booty Workout
Torstai: 45 minuutin vauhtileikittelylenkki, 5,8 kilometriä
Perjantai: Lepopäivä
Lauantai: Puolituntinen Easy Beginner Shadow Boxing Workout
Sunnuntai: Suunniteltu pitkä lenkki jäi yllättäen kahdella päivällä aikaistuneen muuton alle, mutta kyllä laatikoiden ja nyssäköiden kantaminen portaissa kävi myös urheilusuorituksesta
Lisäksi venyttelyä jokaisen lenkki- ja jumppapäivän iltana.
Viimeinen kuva soluluukusta! |
Viikolla juostut kilometrit: 9,5 sisältäen 5-10 minuutin jäähdyttelyt jokaisen lenkin loppuun
Mikä onnistui: Pumppuni huomasi heti, että oltiin päästy mäkiseltä mökkitieltä Vantaa-joen tasaiselle varrelle. Ero sykemittarin luvuissa oli aika mittava ja kun maaston muutoksen yhdisti siihen kestävyyden kasvuun, jonka olen ollut huomaavinani viimeisten parin viikon aikana, olikin aika mahtavaa huomata, kuinka hyvin nyt jaksoi painella. Onnistuin myös sisällyttämään tubettaja April Laurenin hyvinvointibingohaasteen järkevästi treeniohjelmaani.
Mikä ärsytti: Olisin hirveästi halunnut päästä lenkkeilemään suosikkireittini Vanhankaupunginlahdella vielä viimeistä kertaa sunnuntaina, mutta yllätysmuuttohan sitten sotki suunnitelmat. Pääsinpähän kuitenkin muuttamaan solusta omaan rauhaan pikkukaksioon, joten tässä sählingissä jäätiin kuitenkin vahvasti voiton puolelle.
...Ja viimeisiä lenkkejä Vantaa-joella! |
Mikä oli uutta: Treenin sovittaminen päivään työvuoron ehdoilla ei ollut varsinaisesti uutta, mutta olen viimeksi joutunut tekemään niin ollessani joulukausitöissä viime marras-joulukuussa. Edellisestä zumba-kerrasta saattaa hyvinkin olla 10 vuotta aikaa ja varjonyrkkeily oli ihan uutta ellei Bodycombatia lasketa. Näiden eri lajien kokeileminen kuuluu ylempänä mainittuun bingohaasteeseen ja ne ovat mahtuneet ihan mukavasti osaksi tukiharjoitteluani 20-30 minuutin pätkinä. Youtubesta onneksi löytyy treeniä näköjään mihin tahansa tarpeeseen!
Muita huomioita: Pääsin perjantaina hierontaan UniSportille ja ehdittyäni hoitaa siihen mennessä jo kaikenlaisia asioita tuntui kyllä taivaalliselta päästä vain lojumaan penkille antaen jonkun muun keskittyä minuun. Käsittely tuntui tällä kertaa yllättävän lempeältä eivätkä kintut tuntuneet ihan täysin uudelleen kootulta palapeliltä jälkeen päin, joten en osaa sanoa, oliko minulla nyt vähemmän jumeja vai eivätkö tämänkertaisen hierojan otteet ihan osuneet maaliin. Onhan minulla todettu aika vaikeasti hierottava lihastyyppi. En siis epäile kyseisen hierojan ammattitaitoa laisinkaan, mutta kai hierojissakin voi olla eroja siinä, että kenen käsittely toimii kenellekin?
Tästä humanistiopiskelijan arki taas alkaa. Yritän ehtiä hyvään alkuun kirjallisuushistorian tenttikirjojen kanssa ennen kuin muutkin kurssit tulevat mukaan. |
Onko joku muu päätynyt kokeilemaan eriskummallisia Youtube-treenejä korona-aikana? Onko jollakulla vakkarihierojaa ja miltä se teidän mielestänne tuntuu, kun on osunut juuri oikean hierojan käsiin?
Kommentit
Lähetä kommentti