Kuudentoista viikon tiiviin maraton-harjoittelun jälkeen voi tuntua vähän oudolta, kun ei olekaan mitään juoksutavoitetta. Melkein kaikki sisältö täällä blogissakin on monta kuukautta pyörinyt Helsinki City Marathonin ympärillä. Elämä kuitenkin tietysti jatkuu ensimmäisen maratonin jälkeenkin, joten tänään kerron, mihin ajattelin seuraavaksi ryhtyä.
Ensinnäkin on tärkeää palautua ihan rauhassa maratonilta. Täysi palautuminen voi viedä kuukaudenkin ainakin minulta ekakertalaiselta. Ihan heti maratonin jälkeen oli selvää, että ainakaan viikkoon ei tarvitse näillä jaloilla juosta. En olekaan tehnyt vielä yhtään lenkkiä enkä ota pultteja, ellei ensi viikollakaan tule juoksuolo. Muutenkin kaikki liikunta saa tapahtua nyt hetken aikaa hyvin matalilla sykkeillä. Kirjoitan myös palautumisesta täyden raportin blogiin, koska itseäni ainakin kiinnostaa, miten kehoni reagoi tällaiseen ihan uuteen kokemukseen, ja ehkä joku ensimmäistä maratoniaan suunnitteleva haluaisi myös tietää, millainen ekakertalaisen palautumiskokemus voi olla.
Kun alan kaivata taas liikuntaa, otan nyt loppuvuoden ajan ilon irti UniSportin ryhmäliikuntatunneista. Jotkut suosikkitunneistani ovat sen verran kovaa kamaa, etten ole viitsinyt yhdistellä niitä tavoitteelliseen juoksuharjoitteluun, kun on täytynyt pitää jalat suorituskykyisinä. Nyt saan loppuvuoden kuitenkin käydä ihan millä tunneilla huvittaa; ainakin astangajoogaan, kehonpainotreeniin ja Bodycombatiin aion rynnistää heti, kun keho tuntuu taas normaalilta. Lisäksi ajattelin kokeilla mahdollisimman montaa uutta lajia UniSportin laajasta valikoimasta. Ensinnäkin ihan vain koska se olisi hauska projekti, ja toisekseen koska olen nyt kyseisellä kuntosalilla töissä neuvomassa asiakkaita ja omakohtainen kokemus joistakin ryhmäliikuntatunneista voisi olla ihan hyödyllistä silloin, kun asiakas kaipaa apua lajin valitsemisessa.
Pimeys saa tulla, sillä minä aion lenkkeillä säihkyvästi! |
Kaikki tämä ryhmäliikuntaintoilu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lopettaisin juoksun kokonaan vuodenvaihteeseen asti. Haluan pitää juoksutuntumaa ja jonkinlaista kuntoa yllä, mutta siinä tulee olemaan hyvin rento ote nyt, kun ei ole heti uutta juoksutapahtumaa tähtäimessä ja harjoitusohjelmaa toteutettavana. Juoksen siis enemmän fiiliksen mukaan kuin mitenkään tavoitteellisesti ja kaksi lenkkiä viikossa riittää mainiosti hetkeksi aikaa; ei ole edes kovin kamalaa, jos johonkin väliin osuu yhden lenkin viikko. Aion jatkaa ulkona juoksemista, koska viimeisin raportoimani juoksumattokokeilu oli puuduttavan tylsä kokemus ja viime syksyn perusteella tiedän, että ulkona juokseminen on kyllä mahdollista melkein joka säällä!
Kaiken tämän rentoilupuheen jälkeen – arvatkaapas, mitä tein aika lailla tasan 24 tuntia ennen Helsinki City Marathonin starttia? Ilmoittauduin uuteen juoksutapahtumaan tietysti! Luvassa onkin jotain vallan erityistä. Olen varmasti maininnut täällä joskus, kuinka kovasti haaveilen osallistuvani johonkin Disney-teemapuistoissa juostavista runDisney-tapahtumista. Ihan paikan päälle en ole vielä menossa tätä unelmaa toteuttamaan, koska rahaa ei ole tarpeeksi säästettynä ja koronan vuoksi monet juoksutapahtumat ympäri maailman ovat peruuntuneet, siirtyneet tai muuttuneet virtuaalisiksi. Virtuaalijuoksu onkin nyt se taikasana: myös runDisneyä pääsee juoksemaan nyt etänä ihan omilla lenkkireiteillä! Tätä ainutlaatuista tilaisuuttahan ei voinut ohittaa, joten repäisin ja ilmoittauduin mukaan Disney-prinsessateemaiselle puolimaraton-viikonlopulle!
Jos Princess Half Marathon Weekend järjestettäisiin paikan päällä Floridan Walt Disney Worldissa, siellä juostaisiin viiden kilometrin, kymmenen kilometrin ja puolimaratonin mittaiset matkat saman viikonlopun aikana helmikuun 19.-21. päivinä. Koska virtuaalisuus antaa vapauden juosta paitsi missä, myös milloin tahansa, todennäköisesti en välttämättä juokse tapahtumaa juuri helmikuussa, kun Suomesta löytyy parempiakin kuukausia pitkien matkojen juoksemiseen. Joka tapauksessa joskus ensi vuoden alkupuolella tulen intoilemaan kolminkertaisesti Disney-juoksemisesta, koska fanaatikkona ilmoittauduin tietysti kaikille kolmelle matkalle. Kympin ja puolimaratonin yhteissuorituksesta saa vielä päälle Fairy Tale Challenge -mitalin, joten oikein hieno sarja tulee kerättyä. Aikuinen nainen on täällä jo etukäteen aivan mahdottoman innoissaan, suunnittelee pukeutumista Disney-hahmoiksi näille juoksuille eikä suostu näkemään siinä mitään älytöntä, että maksoi tukun rahaa käytännössä vain saadakseen todella hienoja mitaleja.
Näiden uusien suunnitelmien lisäksi tietysti Kympin Naisten projekti pyörii edelleen ja Naisten Kymppi pääsee toivottavasti kauan odotettuun huipentumaansa toukokuussa. Minulla on myös Helsinki10:n ja Helsinki Half Marathonin osallistumiset siirrettynä ensi vuodelle, koska koronan vuoksi tämänvuotiset päivät osuivat lopulta HCM:n kannalta vähän hankalaan aikaan. Jonkun rajan pidän kuitenkin tässä juoksutulevaisuuden suunnittelussa, koska liian pitkälle ja yli-innokkaasti suunnittelukaan ei ole aina hyvästä. Pitää malttaa myös vähän katsoa, miten kunto tästä kehittyy ja mitä kaikkea muuta ensi vuodelle tulee. Siispä en ole vielä päättänyt, milloin kokeilen uudelleen maratonia, enkä aiokaan päättää vielä pitkään aikaan. Nyt on jo monta rautaa tulessa ei pelkästään juoksuissa vaan muillakin elämänalueilla, joten en halua suunnitella ihan koko elämääni etukäteen pitkälle ensi vuoteen asti.
Miten te aiotte liikkua tämän omituiseksi käyneen vuoden loppusuoralla? Onko jollain muullakin päässyt jo ensi vuoden juoksukalenteri täyttymään ihan huomaamatta? Entä onko joku ottanut osaa koronan tuomaan virtuaalijuoksukisabuumiin?
Oi, jos pystyisin juoksemaan helmikuussa niin haluaisin osallistua tuohon Disney-juoksuun! :) Mutta koska jalkani leikataan ylihuomenna, menee keppien kanssa kinkkaamiseksi ainakin joulukuun puoliväliin. Sitten kuntouttamaan, eli lempilajini bodycombat lienee pois valikoimasta vielä pitkän aikaa. Pidän paljon myös astangajoogasta, joten hyvät lajit olet valinnut itsellesi :)
VastaaPoistaTsemppiä leikkaukseen ja kuntouttamiseen!
PoistaSe on kiva että heti on uusia haasteita odottamassa :) Itselläni on usein juoksuharrastus tyssännyt juuri talveen, kun on liian liukasta juoksemiselle ulkona. Olisi kyllä kiva mennä ensi kesänä juoksemaan joku lenkki, esim. 10 kilometriä.
VastaaPoista