Innostavia oivalluksia kuntosalitreenaamisesta

Kuntosaliohjelmani on nyt viimeisimmän PT-tapaamisen jäljiltä kokonaan valmis ja sovimme personal trainerin kanssa, että tiiviin aloituksen ja kattavan ohjeistuksen jälkeen teen nyt harjoittelua ja viikkorutiinia tutuksi itselleni muutaman viikon ajan ennen kuin tapaamme taas. Olen ehtinyt tässä kohtaa kolmannen PT-kerran lisäksi käydä neljä kertaa ihan itsekseni kuntosalilla tekemässä treeniohjelmaa ja tämä on herättänyt monia kiinnostavia ajatuksia, joita pyrin tässä nyt availemaan. 

PT:n ohjeistuksen mukaisesti aloitan treenin aina 10-15 minuutin lämmittelyllä. Ihanteellisimmat välineet tähän ovat soutulaite ja cross-trainer, koska ne laittavat liikkeelle myös yläkropan, johon kohdistuu neljä kuudesta liikkeestäni kuntosalilla. Olen kokeillut näiden lisäksi kuntopyörää valmistautuen henkisesti siihen, että PT haluaisi minun kokeilevan spinning-tunteja kestävyyskunnon kohottamiseen juoksun ohella. Kirjoitin joskus, että olen todennut cross-trainerien mittasuhteet vääriksi lyhyille raajoilleni, mutta UniSportin Kluuvin tiloista onkin löytynyt jopa minulle sopivan kokoinen laite. 

Tekstin sisällöstä täysin irrallinen kuva ihanalta retkeltä Seurasaareen ystävien kanssa.

Kaiken kaikkiaan olen todennut lämmittelystä sellaisen yllättävän asian, että se on koko harjoittelun tylsin osuus. Miten 15 minuuttia voi tuntua ikuisuudelta? Ja miksi juuri tämän lyhyen lämmittelyn aikana minua alkaa tympäistä toistuva, monotoninen liike, kun sama pätee juostessakin eikä se silloin häiritse yhtään? Olen juossut viime aikoina muutaman kerran juoksumatolla helteiden vuoksi eikä sekään ole tuntunut läheskään niin tuskastuttavalta kuin vaikkapa soutulaite. Toimiva ratkaisu lämmittelypitkästymiseen on kuitenkin musiikin kuuntelu ja yhden kuulokkeettoman kokeilun jälkeen olenkin todennut, että on parasta laittaa musat tuuttaamaan tarpeeksi kovalla (kuitenkin turvallisesti) omista korvanapeista, vaikka salillakin soi taustamusiikki. 


Mainitsinkin viime postauksessani, että saliohjelmaani kuuluu neljä yläkehon liikettä, joiden nimetkin olen nyt selvittänyt: soutu, rintapunnerrus, hartiaprässi ja yläveto. Näiden jatkoksi lisättiin viimeisimmällä PT-tapaamisella vielä vartalon kierto vatsalihaksille sekä jalkaprässi alavartalolle. Tavoitteena on siis minun kohdallani tehdä koko kehon treeni isoimmille lihasryhmille ja ehtiä noin tunnissa harjoitus läpi. Painojen määrä kuntosalilaitteila ensin hieman hirvitti ja edelleen hämmentää hiukkasen. Lähin kosketukseni voimatreeniin on tätä ennen ollut BodyPump, jossa painot täytyy mitoittaa sen mukaan, että tunnin aikana tullaan tekemään satoja toistoja nopealla tahdilla. Ajattelumalli on tietysti aivan toisenlainen, kun treenin aikana tehdään jokaista liikettä 12-15 toistoa ja kolme sarjaa. Yläveto tuntuu tällä hetkellä raskaimmalta, vaikka siinäkin on tapahtunut yllättävän ripeää kehitystä, kun taas jalkaprässiin aloituspaino 40 kiloa oli lopulta liian kevyt. Ei ehkä ole juoksemiseen tottuneen kohdalla yllättävää, että jalkoihin kohdistuva liike tuntuu helpoimmalta. 

Juoksemiseen, eli sykettä nostattavaan liikkumiseen, tottuneelle on myös hämmentävä kokemus, kun treenistä ei jääkään lammikoittain hikeä. Hikoilen aika tehokkaasti juostessa ja ryhmäliikuntatunneilla, mutta jos yrittäisin nyt arvioida kuntosalitreenin tehoa hikisyyden perusteella, luulisin ettei tässä tule juuri mitään tehtyä. Osittain tähän vaikuttaa varmasti kuntosalitilojen erittäin tehokas tuuletus, mikä on ollut ihanaa nyt, kun niin monessa paikassa on tukalan kuuma. Onneksi PT antoi kuntosaliohjelman ohjeistuksessa neuvot myös siihen, missä kohtaa sarjoja liikkeen täytyy alkaa tuntua raskaalta. Sen mukaan lähden sitten nostelemaan toistomääriä tämänhetkisestä kahdestatoista ja pikku hiljaa lisäämään painoja. 


Yksi asia, jota arvuuttelin PT-pakettia ostaessani, oli se, että tuntuuko mitenkään oudolta tehdä liikkeitä PT:n silmän alla, kun on niin pitkään tottunut liikkumaan itsekseen tai ryhmän mukana. Lopulta en tullut ajatelleeksi koko asiaa pätkääkään kahdella edellisellä PT-kerralla, kun PT katsoi, miten tein liikkeitä kuntosalilaitteissa. Tämä tietysti kertoo siitä, että personal trainerini on hyvä tyyppi, joka osaa luoda rennon ilmapiirin treeneihin. Huomasin kuitenkin myös sen, että kun tulee niin paljon uutta asiaa, joutuu keskittymään täysillä PT:n tekniikkaohjeiden noudattamiseen, jolloin päähän ei jää lainkaan tilaa vaivaantumiselle. 

Kuntosaliohjelmani lisäksi avaan hiukan sitä, miltä viikkoni PT:n suositusten mukaisesti tällä hetkellä näyttää. Sain vaikuttaa treeniviikkoni sisältöön paljon itse; kerroin, että haluan juosta, joogata kerran viikossa ja pitää kaksi lepopäivää, ja nämä toiveet mahtuivat viikkorytmiin oikein mukavasti. Ihanteellisessa tapauksessa viikkoon kuuluu toistaiseksi kaksi kevyttä juoksulenkkiä, kaksi kuntosalitreeniä yllä kuvatun ohjelman mukaisesti, yksi joogatunti ja kaksi vapaapäivää. Rytmitys on tuntunut todella hyvältä viimeisten kahden viikon aikana, mitä olen ehtinyt sitä noudattaa. Voimaharjoittelu ei ollut keholleni niin suuri järkytys kuin pelkäsin ja todistetusti joogatunnille meneminen kuntosalia seuraavana päivänä ei tuota suurta tuskaa. En tee aina tietynlaista treeniä tiettynä viikonpäivänä, koska työvuorojeni ajoitus vaihtelee paljon ja toimii paremmin sovittaa liikunnat työvuorojen mukaan. On esimerkiksi todella kätevää, kun voi mennä treenaamaan kuntosalille suoraan työvuoron jälkeen. Tuntuu myös erityisen hyvältä saada kunnon liikettä juuri niihin kehonosiin, jotka ovat jumiutumisuhan alla vastaanottotiskin äärellä istuessa!


Istumisesta puheen ollen, olen pyrkinyt vähentämään sitä työvuoroissa siitä lähtien, kun ryhdyin tähän personal training -projektiin. Liikuntakeskuksen työtehtäviin toki kuuluu joka tapauksessa muutakin kuin tietokoneen ääressä kököttämistä, koska välillä täytyy laittaa pyykkikone päälle, viedä roskia ja tarkistaa, että kuntosalin puolella riittää pesuainetta laitteiden pyyhkimiseen. Nyt olen kuitenkin puuhastellut työvuorojen aikana entistäkin aktiivisemmin ja pidän tarkemmin silmällä sitä, etten jämähdä tiskille pitkäksi aikaa – tietysti huomioiden sen, että myös asiakkaat tulevat palvelluiksi, mikäli heillä on asiakasneuvojan tiskille asiaa. 

Kaiken kaikkiaan PT:n suunnittelema treeni sekä kuntosaliohjelman sisällön että viikkorytmin suhteen vaikuttaisi sopivan minulle erinomaisesti, koska minulla on riittänyt valtavasti energiaa parin viime viikon aikana ja keho tuntuu saavan tasapainoisesti liikettä ja palautumista. On myös ollut todella helppoa noudattaa järkevää ruokavaliota. Ruokavaliota käsittelemme myös personal trainerin kanssa vielä tämän kesän aikana, joten voitte odottaa juttua siitäkin pian. 

Miksipä en laittaisi kuvaa teestä, kun en viitsi juuri koskaan kuvata kuntosalilla. 

Ensimmäisestä PT-harjoittelukerrastani voi lukea täältä ja tästä voi lukea raporttia toisesta harjoittelukerrasta. 

Miten teillä on sujunut aktiivisuuden ylläpitäminen korkeissa lämpötiloissa? Oletteko asettaneet tavoitteita kunnon kasvattamiseen? 

Kommentit

  1. Ihan sama juttu tuon lämmittelyn kanssa! Jo 5 minuuttia esim. soutulaitteella tuntuu aivan ikuisuudelta ja joku 15 minuuttia jo lähes mahdottomalta. Täytyy myöntää, että salilla käydessäni (joskus ennen koronaa) lämmittelyt on tullut aika usein skipattua tai kuitattua maksimissaan muutaman minuutin liikkuvuusharjoituksilla.

    Kiva lukea näitä sinun PT-kokemuksiasi! :) Itselläni on varsinkin näillä helteillä varsinaiset treenit jääneet aika heikolle, enkä ole jaksanut käydä juoksemassa ollenkaan muutamaan viikkoon. Intoa kuitenkin treeneihin ja luen mielelläni näitä juttuja jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista! Mukavaa kuulla, että joku muukin pitkästyy lämmitellessä, ja että näitä PT-postauksia on kiva lukea. :) Helle asettaa kyllä haasteita jaksamiselle, mutta toisaalta kuntosalilla on paljon viileämpää kuin kotonani, joten sinne on tullut siksikin lähdettyä ihan mielellään. :D

      Poista
  2. Olen myös harkinnut kuntosaliharjoittelun aloittamista, joten oli mielenkiintoista lukea ohjelmastasi. Firmassa, jossa ystäväni työskentelee, on harkittu yrityssalin perustamista yrityksen tiloihin. Se säästäisi paljon aikaa, jos ei tarvitse erikseen lähteä enää salille työpäivän jälkeen, vaan voisi siirtyä suoraan kuntoilemaan. https://omasali.fi/yrityksen-kuntosali/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti