Top 10 keinot syysmasennusta vastaan

Viime vuonna totuttelin ajatukseen, että käsite "syysväsymys" oli omalla kohdallani edennyt muotoon "syysmasennus". Tila oli oikeastaan jo havaittavissa toissa syksynä, mutta ainakin minä olen hiukan hidas tajuamaan tällaisia asioita, eikä syksyn ollessa päällä oikein ollut päässä edes ylimääräistä energiaa tällaisten pohdintojen tekemiseen. En tiedä voiko syysmasennuksesta, kaamosmasennuksesta, sanotaan nyt vaikka vuodenaikoihin liittyvästä masennuksesta, saada virallista diagnoosia, mutta itse olen ainakin asiasta varma ihan ilmankin. Ei tällainen normaalisti mieleltään hyvin sinut ja elämäänsä yleisesti tyytyväinen ihminen muuten alkaisi toistuvasti tiettyyn aikaan vuodesta hautoa ajatuksia siitä, että oma elämä on turhaa ja että kaikkien askareiden tekeminen, saati sitten omasta kodista poistuminen, on yhtäkkiä ihan lamaannuttavan työlästä. 

Itse en allekirjoita kaamosmasennusta, koska oma masennuskauteni menee aina ohi heti, kun joulu alkaa kunnolla lähestyä, joten kun eletään vuoden pimeimpiä viikkoja, olen jo oikeastaan kunnossa. Minä tuskailen aivan erityisesti loka- ja marraskuun kanssa. Siinä kohtaa vuotta, kun valo selvästi vähenee ja on pimeää sekä märkää. Juuri nyt on itse asiassa juuri sellainen ihoni alle menevä näkymä ikkunasta, kun ikkunan takana mollottaa täysi pimeys ja sateen ropina sekä tuulenpuuskat ovat paukuttaneet ikkunoita koko illan. Hyi hitto. 

Päätin kuitenkin syysmasennuspäätelmään päästyäni, että asiaa ei kannattanut jäädä vaan murehtimaan, vaan sen varalle pitäisi keksiä selviytymiskeinoja. Listaan tänään joitakin todistettavasti toimivia tapoja pitää mieltä joten kuten tasapainossa silloinkin, kun vuodenaika panee hanttiin. En voi puhua minkään sortin ammattilaisen auktoriteetilla tietenkään, ainoastaan hyvin analyyttisena kausimasennuksen kokijana. Olen aiemminkin kirjoittanut tänne blogiin Top 10 -listaa syksystä selviämiseen, mutta nyt puhun hieman painavammista keinoista vähän pimeämpää mörköä vastaan. 


10. Kirkasvalolamppu

Tämä on listan matalimmassa päässä, koska en itse ole ainakaan vielä hankkinut kirkasvalolamppua, joten en voi mennä takuuseen siitä, kuinka paljon se auttaa syysmasennukseen. Koska valolla ja kaamosmasennuksella kuitenkin on todistetusti yhteys ja monet ovat saaneet kirkasvalolampusta apua näihin vaivoihin, koin tarpeelliseksi mainita sen listalla. Olen itsekin harkinnut vakavasti kirkasvalolampun hankkimista, koska kaikki apu syksyn pimeydessä kelpaa. 

9. Tunnistaminen, tunnustaminen ja toiminta

Ensin täytyy tunnistaa, että väsymys ja matala mieliala johtuvat vuodenajasta. Sitten pitää tunnustaa ja hyväksyä, että tällainen asia on olemassa ja siitä voi puhua oikealla nimellään. Itselleni ainakin oli jonkinasteinen kynnys ruveta puhumaan väsymyksen sijaan masennuksesta. Hyväksymisen jälkeen viimeistään on aika aktiivisesti tehdä asialle jotain. Tällaisen ongelman kanssa ei tarvitse eikä kannata jäädä harmittelemaan, vellomaan ja säälimään itseään, vaan täytyy etsiä itselleen toimivia tapoja pysyä mahdollisimman toimintakykyisenä hankalinakin aikoina. 

8. Viihtyisyys kotona

Huomaan arvostavani omaa kotiani eniten silloin, kun ulkona on millään tavalla ikävä sää ja voin itse lymyillä suojassa pesässäni. Kun ulkona on ikävän näköistä, mielestäni auttaa paljon, että järjestää kotinsa mahdollisimman mukavaksi ja viihtyisäksi. En tarkoita ylimitoitettua siivousintoilua, vaan ihan vain sitä, että kotona näyttää kivalta, mitä ikinä se jokaisen mielestä tarkoittaakaan. Mielen ajoittaista kaaosta tasapainottaa se, että koti on järjestyksessä. Jos päässä pyörii ahdistavia ajatuksia, ei niiden joukkoon kannata ainakaan lisätä vielä sitäkin, että kotona on siivotonta eikä sotkun keskeltä ikinä löydä etsimäänsä.

7. Ruokarutiini

Ei kannata hoitaa tympeää oloa herkuttelemalla koko ajan. Mättämisestä tulee pidemmän päälle vain entistäkin apaattisempi olo ja pahimmassa tapauksessa saa vatsan ja/tai unirytmin sekaisin. Suklaa on tietysti hyvää eikä sitä tarvitse itseltään kokonaan kieltää, mutta ei kannata odottaa, että se yksikseen parantaa syksyn ärsyttävän mielialan. Tieteellinen tutkimuskin puhuu nykyään sen puolesta, että suoliston terveys vaikuttaa varsin suoraviivaisesti myös mieleen, joten kannattaa pitää suolisto tasapainossa kunnollisella ruualla, jotta mielikin jaksaa paremmin.

6. Vastustuskyky

Kannattaa mahdollisuuksien mukaan huolehtia vastustuskyvystään, koska itselläni on ainakin kokemusta useammalta syksyltä, kun sairastuminen ihan vaikka flunssaan on keikauttanut koko rutiinin moneksi viikoksi ja kuopasta on ollut vaikeaa räpiköidä ylös. Kaikkia kausiflunssia tai Sitä Yhtä Virusta ei voi tietenkään sataprosenttisesti väistellä, mutta ei haittaa huolehtia unesta, ravitsevasta ruuasta ja hygieniasta.

5. Muista, että matala fiilis menee aikanaan ohi

Kun tietää, että matala mieliala johtuu lähinnä valon puutteesta ja jostakin hienosta biologisesta selityksestä siihen liittyen, ymmärtää sen olevan tilapäistä. Ei tietenkään ehkä kauheasti lohduta ajatella, että on parempi olo sitten kuukausien päästä keväällä, mutta ainakin itselläni ihan syvimmät henkiset kuopat ovat syysmasennuskaudellakin yleensä aika nopeasti ohimeneviä. Jos illalla ulos ikkunasta pimeään tuijottaessa iskee lamaannus, muistutan itselleni, että hyvin todennäköisesti nukkumaanmeno ja seuraavaan uuteen päivään herääminen voi auttaa asiaa. Kunnon lamaannuksen iskiessä voi tuntua siltä, että se olotila pysäyttää kaiken, mutta niin ei todellisuudessa käy.

4. Huolehdi palautumisesta

Meillä on valitettavasti yleensä rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa töiden tai opiskelun määrään elämässämme. Tuli tässä kuitenkin mieleen nostaa yksi valaiseva kokemus omasta viime syksystäni. Kun voimat pääsivät vähenemään yhdessä kohtaa syksyä, tajusin tiputtaa elämästäni pois yhden yliopiston kurssin. Pelkästään tämä auttoi jaksamaan jäljelle jääneiden opintojen ja töiden kanssa niin, että sain edes ne tehtyä jouluun mennessä. Jos olisin yrittänyt väkisin vääntää alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti, olisin todennäköisesti uupunut jossain kohtaa ihan kokonaan ja opinnot olisivat pitkässä juoksussa kärsineet paljon pahemmin.

3. Rutiinit ylipäätään

Fiksuun syömiseen liittyvien rutiinien lisäksi koen, että muunkinlaiset rutiinit ovat oleellisessa osassa, kun tappelen syysmasennusta vastaan. Sen lisäksi, että vaikkapa liikunta vapauttaa niitä kuuluisia endorfiineja, tekee mielestäni hyvää ylipäätään ylläpitää järjestystä, rytmiä ja jonkinasteista (ei kuitenkaan liian puuduttavaa) toistuvuutta elämässä, kun lamaannus ja väsymys meinaa iskeä. En siis tarkoita, että puskisi väkisin väsymyksen läpi aamuherätyksiä ja lenkillelähtöä, vaan enemmänkin sitä, ettei päästä muodostumaan liiaksi tyhjiä hyödyttömiä hetkiä, joissa ehtii miettiä masentavia juttuja. Rutiinit myös vahvistavat ajatusta siitä, että huonon tuntuinen päivä pyörähtää aina lopulta uuteen aamuun, jolloin voi yrittää uusiksi mielialansa kanssa. 

2. Mukavia suunnitelmia nimenomaan pimeiden kuukausien ajalle

Rutiinien lisäksi tarvitaan syksyyn mielestäni jotain erityistä, mikä tuo vaihtelua ja antaa jotain mukavaa odotettavaa. Itselläni tällaisia suunnitelmia ovat vaikkapa ratsastusviikonloppu pahimpaan marraskuun aikaan, teatteriesitykset ja konsertit valmiiksi ostettuine lippuineen, tai vaikka ihan vain kavereiden näkeminen, koska eihän kaiken mukavan tarvitse aina maksaa rahaa. Kokonainen vuodenaika ei voi tuntua ihan niin kamalalta, kun suunnittelee nimenomaan sille ajanjaksolle jotain erityisen hauskaa. 

1. Kirjoita ne ylös 

Viime vuonna keksin ensimmäistä kertaa kirjoittaa edellisessä kappaleessa mainitut suunnitelmani ylös paperille. Kirjoitin paperille kaikki suunnitelmat teatteriesitysten nimiä myöten, kuten myös kuoroharjoitusten alkamisen ja ajatukseni jonkin ryhmäliikuntatunnin kokeilusta. Iskin lapun kiinni jääkaapin oveen. Ja niin pöljältä kuin se kuulostaakin, mukavien asioiden saattaminen konkreettiseen muotoon oikeasti auttoi: kun iski oikein kurja olo, otin tavaksi siirtää katseen heti jääkaapin oveen ja luin listan läpi muistutukseksi itselleni, että kivaakin oli tulossa, ja nimenomaan inhokkikuukausinani. Täytyykin tehdä tälle syksylle uusi lista, kun oikein pimeä syysolo iski juuri tänään.


Miten te koette syksyn – onko se raskasta aikaa vai kuulutteko niihin kummallisiin syksyinspiroitujiin, jotka tykkäävät kumisaappaista ja sateen ropinasta? Löytyykö omia keinoja kausimasennuksen selättämiseen tai saitko hyvän vinkin tältä listalta? Jaksetaan kaikki tänäkin syksynä, vaikka vähän tahtia hellittäen!

Kommentit