Helsinki10 on alle viikon päästä!

Edellinen raporttini harjoittelusta kohti Helsinki10-tapahtumaa päättyi Runna-sovelluksessa tehdyn harjoitusohjelmani viidenteen viikkoon, joka oli tarkoituksella huomattavasti edeltäviä viikkoja kevyempi. Tai no, intervalliharjoituksen paikalla ollut testijuoksu oli ehkä elämäni raskain juoksu koskaan, mutta viikon kilometrit tippuivat reilusti. 

Palautteluviikko taisi tehdä tehtävänsä, koska heti seuraavan viikon pyramidi-intervallit menivät aivan uskomattoman kevyesti siihen nähden, kuinka kovannäköisiä vauhteja harjoitusohjelma minulta pyysi. Jopa Garminin usein kovin nyrpeää palautetta antavan harjoitusstatuksen mielestä olin huippukunnossa! Muutenkin tuo kyseinen osa monimutkaista Garmin-dataa on näyttänyt tuottavaa hämmästyttävän pitkän pätkän putkeen. Viime kesänä puolimaratonille harjoitellessa statukseni seilasi ylläpitävän, tuottamattoman ja ylirasittuneen väliä, vaikka sitten lopulta juoksin omaan tasooni nähden todella hyvän puolimaratonin. En siis anna hirveästi painoarvoa Garminin harjoittelustatuksen mielipiteille, mutta tällaisen iloisen yllätyksen olen nyt viime aikoina saanut. 

Näin pitkä pätkä pirteän vihreää "tuottavaa" ja pieni violetti pätkä "huippua", maailmankirjat ovat sekaisin!

Ehdin hetkeksi aikaa innostua siitä, että työmatkojen juokseminen oli taas mahdollista, kun paksut talvitakit väistyivät keväisen lämmön tieltä. Juoksin yhden työmatkan Kumpulasta kotiin niin, että aurinko jopa oikeasti lämmitti - ja sitten koitti takatalvi ja sain olla tyytyväinen, että olin ehtinyt viedä talvivarastoon vain talvikengät enkä vielä niitä toppatakkeja. Meinasin aivan täysin menettää hermoni ujeltavaan ja jääkylmään tuuleen, joka riepotteli Helsingin seutua ainakin viikon verran putkeen ja tuntui aina puhaltavan suoraan päin kasvojani, vaikka olisin vaihtanut lenkin aikana suuntaa kuinka monta kertaa. Tämä on kyllä ehkä elämäni suurin mysteeri.

Usein osaan siirrellä tarpeen mukaan harjoituksia Runnan tekemässä viikko-ohjelmassa päivältä toiselle tarpeen mukaan, mutta nyt tajusin vasta harjoitteluni ehdittyä seitsemänteen viikkoon, että voisin yhdellä muutoksella helpottaa merkittävästi tiistaipäiviäni. Älysin lopulta vaihtaa maanantain kuntosalitreenin ja tiistain intervallijuoksun paikkoja päikseen niin, ettei tarvinnutkaan enää juoksennella intervalleja luennon ja kuoroharjoitusten välissä kaupungin keskustassa. Kyllä tunsin itseni fiksuksi...

Seitsemäs ja kahdeksas viikko olivat harjoitusohjelman huippuviikot, jolloin lauantain pitkät lenkit kipusivat 10 ja 12 kilometriin. Olin juuri ehtinyt innostua siitä, että lihasten palautuminen tuntui olevan hämmästyttävän kohdillaan ja vaikka lihasten jumisuus ja seuraavan päivän juoksukunto oli jonakin iltana huolettanut, niin olin aina vetreytynyt seuraavaan harjoitukseen mennessä ihan juoksukuntoon. 

Sitten vastentahtoinen tuttavuuteni nimeltään vasemman nivusen vaiva päätti ilmestyä jälleen kuvioihin ja tuoda kavereitakin kuokkavieraiksi. 

Jostain syystä annoin eläkeikää kolkutteleville pinkeille Brooks Ghosteilleni vielä mahdollisuuden 10 kilsan pitkällä lenkillä. Tästä sain vaivan palkaksi sekä pieniä tuntemuksia vasemmassa nivusessa että vähän isompaa juilia vasemmassa polvessa viimeisen kilsan ajan. Huomautettakoon, että meikäläisen polvet ovat aina olleet huomattavan kunnollista kamaa; en osaa samaistua yhdenkään juoksijan polvivaivoihin. Siispä pinkit Brooksit siirrettiin sivuun Garmin Connectin varusteseurannastani ja sitä myötä juoksulenkeiltäni. Kyllä ne palvelivatkin, ostin ne vuoden 2022 Helsinki City Running Dayn exposta! Kilometrejä niille kertyi kaikkiaan 648,85.

Vanhat ja uudet Brooks Ghostit, taitavat jopa molemmat olla mallia 14.

Kaikista raskaimmalle kahdeksannelle harjoitusviikolle mahtui kuulkaa sitten varsinainen draaman kaari. Lähdin liikkeelle siitä tilanteesta, että vasen etureiteni (tietysti vasen, se on aina vasen mitä ikinä se sitten onkin) oli yhtäkkiä täydessä umpisolmussa. Kävin vakituisella hierojallani, joka hänkin pudisteli päätään aikaansaannokselleni ja joutui kuulemaan juttuni siitä, kuinka vasemman alaraajani nivunen, polvi, sääri ja nyt etureisi olivat päättäneet lakkoilla kaikki samaan aikaan ja vuorotellen. 

Hieronnan jälkeisenä päivänä oli ohjelmassa kevyt lenkki testaten uusia Brookseja, jotka olin saanut joululahjaksi juurikin vanhojen pinkkien poistumista ounastellen. Lähdin kammottavan kehotietoisena hiipimään hölkälle tunnustellen vainoharhaisesti vasemman alaraajan fiiliksiä. Tuloksena täysin kivuton lenkki, jessss. Lähdin vähän luottavaisemmin mielin suunnittelemaan jotakin hauskaa uutta reittiä tuolle myyttiselle 12 kilsan pitkikselle, koko ohjelman pisimmälle lenkille, joka oli vuorossa parin päivän päästä. 

Tästä kyseisestä lauantaipäivästä sikisi pikseleittäin suomalaisten juoksuharrastajien some-postauksia, koska mielialahäiriöisempää säätilaa harvoin näkee. Lauantaiaamuna maassa oli lunta ja taivaalta satoi lisää. Sääennuste kuitenkin piti lupauksensa ja suunniteltuun lähtöaikaani iltapäiväneljään mennessä aurinko paistoi ihan kuin mitään takatalvinyrjähdystä ei olisi koskaan tapahtunut, ja testikäytössäni ollut Dress My Run -sivusto vakuutteli minulle, että tänään olisi vuoden ekan shortsilenkin paikka. Dress My Run olikin oikeassa ja tämä palelemista aina turhaan pelkäävä juoksija väärässä, sillä pääsin juoksemaan mitä kauneimman, sopivasti lämpimimmän ja rennoimman tuntuisan 12-kilsaisen lauantailenkin. Tuuli ei paiskinut naamaani eikä yksikään vasemman alaraajani lihas valittanut yhtään mistään. Juoksu vain kulki kuin juna, välillä hidastuen kävelyyn Keskuspuiston mäissä, mutta olin vain aivan hirveän iloinen ja 12 kilometriä oli yllättävän nopeasti juostu. Enää keventelyt kohti kisapäivää jäljellä. 

Lauantaipitkiksen varustus Dress My Runin ohjeistamana; tosin säärystmet, nenäliinat ja pullovyö ovat itse lisäämiäni.

Tähän viimeisimpään viikkoon on mahtunut hyvin tiukat mutta siksi itseluottamusta herättävät 400 metrin vedot, rento kevyt lenkki jonka aikana otin Runnan vinkistä vaarin ja kävin tutustumassa pieneen pätkään tulevan Helsinki10:n reittiä, sekä eilinen kahdeksan kilometrin pitkis, jonka sai juosta enimmäkseen rennolla vauhdilla, mutta keskellä piti puristaa yksi kovavauhtisempi kilometri. Onpa outoa, että Helsinki10 on nyt alle viikon päässä – huomenna maanantaina voi jo sanoa, että se juostaan tällä viikolla. 

Harjoittelu on sujunut niin hyvin, ettei voi muuta kuin odotella kymppiä hyvillä mielin, vaikka ennen myöhäisillan lähtöä päivään tuleekin mahtumaan eräs toinenkin tapahtuma... siitä lisää sitten kisaraportissa, jolloin näemme, tulinko sabotoineeksi juoksuani. Tällä hetkellä Runnan kaavailema 70 minuutin kymppi tai jopa sen alitus vaikuttaa kuitenkin yllättävän mahdolliselta!

Söpö pääsiäispupu Sisu!