Naisten Kympin naamiaiset

Rehellisesti sanottuna, kiinnostuin Naisten Kympistä parin vuoden tauon jälkeen, kun tämänvuotinen tapahtumapaita julkaistiin somessa ja ihastuin korviani myöten sekä sen tummanviolettiin lempiväriini että Masquerade-teemaan. Minun on hyvin helppoa kiinnostua juoksutapahtumista, joihin saa myös teemapukeutua. 

Lopullinen päätös osallistumisesta syntyi, kun tein Helsinki10:n jälkeen Runna-sovelluksella harjoitusohjelmani kohti Helsinki Marathonia ja sen kolmannen viikon pitkä lenkki sattui olemaan 10 kilometrin lenkki rennosti ilman vauhtitavoitteita. Tämän harjoituslenkin päivämäärä sattui samalle päivälle kuin Naisten Kymppi. 

Naisten Kympin viikko lähtikin sitten sillä tavalla upeasti liikkeelle, että maanantaina heräsin aivan selvästi flunssaisena enkä pelkästään siitepölyallergisena, ne oireet ovat pysyneet tänä vuonna hyvin kurissa. Täytyy myöntää, että mieliala heitteli aika dramaattisesti, kun kuoroni kevätkonsertti jäi siltä seisomalta väliin ja sitten laskeskelin, voisinko millään ehtiä parantua Naisten Kympille. 

Flunssa ymmärsi onneksi edetä nopeaa tahtia ja kun olin käynyt vähän kuulostelemassa juoksuoloja perjantaina taluttaen siskontyttären ponia hänen ratsastustunnillaan – myös ravissa – uskalsin lähteä vielä ratsastustunnin jälkeen keskustaan hakemaan Naisten Kympin tapahtuma-alueelta osallistujapakettini. En tiedä, onko ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaista vetäistä flunssalevon jälkeen ensimmäisenä lenkkinä kymmenen kilometriä, mutta olo oli hyvä ja kroppa kaipasi jo liikuntaa. 

Naisten Kymppi on onneksi myös sellainen tapahtuma, että jos olo olisikin ollut yllättäen huonompi reitin varrella, olisin voinut vaikka hidastaa kävelyyn loppumatkaksi erottumatta juuri yhtään joukosta. Naisten Kymppi on suunnattu kaikille etenemisvauhdista riippumatta ja ihan virallisissa lähtöryhmissäkin on kävelijöille oma lähtö. Tämä ei ole varsinainen kisa vaan liikuntatapahtuma, jossa numerolappu näkyy joidenkin siitä erikseen maksaneiden rinnassa. Itselleni riitti ajanotto omalla Garminilla kuten ihan normaalilla harjoituslenkillä. 

Minullahan on ihan pieni, lyhykäinen historia Naisten Kympin tapahtuman kanssa. Pääsin vuonna 2020 tapahtuman lähettiläsryhmään, joka oli silloin nimeltään Kympin Naiset. Koronapandemian vuoksi pääsimme juoksemaan vasta vuoden 2021 puolella. Niistä päivistä oli tapahtuma-alue hieman vaihtanut paikkaa, Olympiastadionin edustalta Kansalaistorille Oodi-kirjaston kylkeen. Myös reitti oli muuttunut, lähettiläsryhmä näkyi somessa huomattavasti enemmän ja koordinoidummin, ja tapahtuman valmennuskumppanina oli nyt Fitfarm. 

Lauantain koittaessa lähdin tsekkailemaan tapahtuma-alueen tunnelmia jo hyvissä ajoin aamupäivällä. Päälläni oli silmääni miellyttänyt tapahtumapaita ja repussa valmiina kepistä pideltävä naamio (koska silmälasit eivät sovi yhteen kasvoille sidottavan naamion kanssa...) ja kimalteleva tyllihame. 

Päivän tuleva juoksusää vaikutti aika lailla täydelliseltä, kun saavuin Kansalaistorille vähän ennen yhtätoista, hyvissä ajoin fiilistelemään tunnelmaa ja tutustumaan tapahtumatoriin ennen lähtöviivalle asettumista. Lämpötila oli kymmenen asteen tuntumassa, jolloin voi juosta shortseilla ja lyhyissä hihoissa, mutta ei tule turhan kuuma; yöllä oli satanut, mutta tapahtumapäivän oli ennustettu pysyvän kuivana. Hyviä olosuhteita hehkutti myöskin esiintymislavalla tapahtuva juonto, jonne nousivat seuraavaksi vuoroillaan lämmittelyjumpan vetäjä sekä tanssikoulun esiintyvä ryhmä. 

Pidin vielä muutaman tunnin ajan repun matkassani ja mukavat paljasjalkakengät jaloissani, kun kiertelin tapahtuma-aluetta. Reppu alkoi täyttyä tavarasta, kun vastaan tuli ilmaisia tuotenäytteitä. Viime Naisten Kympin kokemukseeni verrattuna vaikutti itse asiassa siltä, että ilmaisen kaman keräily oli tällä tapahtumatorilla hyvinkin suuressa osassa. Torin poikki muodostui pitkiä jonoja joka suuntaan, kun näytteilleasettajien onnenpyörät houkuttivat liikkumaan tullutta kansaa melkein kuin presidenttipari olisi jakanut itsenäisyyspäivänä ilmaisia ämpäreitä. Toki myös esiintymislavan edustalle kerääntyi silloin tällöin ihmisiä jumppailemaan ja kuuntelemaan tämänvuotisen artistivieraan, Jannika B:n, konserttia, mutta monilta taisi kyllä mennä tapahtumapäivän tunnelmointi kokonaan pähkinäpussien ja stressipallojen perässä jonottaessa. 

Jannika B:tä kuuntelemasta löysinkin tutun ihmisen, nimittäin työpaikaltani tutun Jennin, joka on toiminut myös tämänvuotisen Naisten Kympin lähettiläänä. Vaihtelimme Jennin kanssa lenkkikuulumisia ja otimme otoksia kuvausseinällä. Sitten aloin pikkuhiljaa katsoa kelloani siihen malliin, että oli aika hoitaa viimeiset tärkeät asiat ennen lähtöryhmään etsiytymistä, eli bajamajassa käynti ja tavaroiden jättäminen säilytykseen Musiikkitaloon. 

En ollut tosiaankaan juoksemassa erityisen nopeaa kymppiä tänään ja olisin itse pitänyt rauhallista pitkistäni lähinnä hölkkävauhtisena. Arvelin kuitenkin selviäväni matkasta alle tunnissa ja 20 minuutissa, joten Naisten Kympin lähtöryhmittelyn mukaan kuuluin ensimmäiseen eli juoksijoiden lähtöryhmään, joka lähti liikkeelle tasan kello 13. Myöhemmät lähtöryhmät oli nimetty hölkkääjille ja kävelijöille, ja viimeisenä lähtisivät lyhyemmän LadieSmilen osanottajat. Mailin mittainen matkavaihtoehto on vähän tuoreempi lisä Naisten Kympin tapahtumapäivässä, mutta on sekin ollut jo muutaman vuoden olemassa.

Violettien paitojen ja mielestäni yllättävän vähien naamiaisteemalla revittelevien asujen meri lähti vyörymään lähtöviivalta kiertämään Kansalaistoria ja siitä Baanalle. En ollut testannut etukäteen mustansäihkyvässä tyllihameessani juoksemista, mutta se oli onneksi ihanan pehmeän tuntuinen eikä muutenkaan häirinnyt juoksua jäämällä esimerkiksi jonnekin jumiin. 

Baana on aika vakiintunut osa melkein jokaista Helsingin kaupunkijuoksutapahtumaa, ja syystäkin. Käännähdys kaaren alle ja tasainen, kiihdyttelemään kutsuva pätkä autoliikenteen alapuolella on varsin tunnelmallista. Tälle Naisten Kympin reitille oli myös otettu mukaan selvästi mahdollisimman paljon Helsingin rantaviivaa; lenkki kulki Hietaniemen rantaan, sitten käännähtämään Lauttasaaressa, pitkin Ruoholahtea ja lopuksi takaisin Baanalle. 

Tuolla tavalla kuvattuna saan kympin kuulostamaan pikamatkalta, ja suureksi yllätyksekseni se on tämän vuoden aikana alkanut vähän tuntuakin sellaiselta! En tosiaankaan rutistanut mitään kovia vauhteja tällä suorituksella, mutta silti ihan todella ihmettelin juoksennellessani taas jollakin mukavalla kaistaleella meren ja puiston välimaastossa, kuinka helpolta ja mukavalta tuntui ensinnäkin senhetkinen eteneminen – joka kyllä lipsui aika paljon "rennosta pitkisvauhdista" ja peruskestävyyden sykealueelta vauhdikkaamman puolelle – ja toisekseen ajatus kokonaisen kympin juoksemisesta. Kun voi lähteä "double digits" -mittaiselle juoksumatkalle (Eikö meillä ole suomen kielessä vastaavaa napakkaa ilmausta kaksinumeroiselle luvulle? En ainakaan keksinyt.) ilman suurempia selviytymispaineita, vaikka pari päivää flunssasta parantumisen jälkeen, aika varmana siitä, että selviää juoksuaskelilla koko matkan maaliin joutumatta ottamaan kävelytaukoja. Tämä ei ollut fiilikseni kympin matkalla vielä viime vuonna. 

Enkä siis missään tapauksessa dissaa juoksu-kävelyä. Mielestäni on pelkästään hieno juttu, että tähän tapahtumaan voi osallistua ihan millä tahansa vauhdilla ja kympin matkan taittamisesta voi olla ylpeä ihan sataprosenttisesti kävellenkin. Kaikenkuntoisten ihmisten saaminen liikkeelle iloisella mielellä on merkittävä teko, kun liikkumattomuus uhkaa akuutisti kansanterveyttä. Pystyn vain mittaamaan aika konkreettisesti omaa edistystäni esimerkiksi vertaamalla tätä Naisten Kymppiä viimekertaiseeni vuonna 2021, jolloin jouduin hidastamaan juoksu-kävelyyn, koska kroppani ei kerta kaikkiaan suostunut muuhun. 

Tuolloiseen tahmeuteeni vaikutti huonomman kunnon lisäksi sekin, ettei minulla ollut taskussani energiageeliä, kuten nyt. Nykyään otan aina lisäenergiaa mukaan, jos tiedän juoksevani yli 70 minuutin ajan. Sitten en vain meinannut löytää geelikääreelle roskista mistään ja se kulki matkassani mukana muun muassa Lauttasaaren sillan yli molempiin suuntiin. 

Matka meni tosiaankin nopeasti juoksufiiliksestä nautiskellen ja reitinvarren kannustuspisteitä, kahta kuoroesitystä ja puhallinorkesteria ohitellen. Ihan yhtäkkiä edelleen ympärilläni varsin runsaana etenevä juoksijoiden väkijoukko oli taas Baanalla ja yhdeksännen kilometrin merkki tuli vastaan. Heti Baanalta poistuttua maali näkyikin jo. Siihen oli kerääntynyt jo varsin mainio, sekalainen kannustusjoukko kirimään juoksijoita maaliin. 

En sano, etteikö maalialueella kerätty kassillinen sponsorituotteita olisi ihan mieluinen palkinto juoksu-urakasta, mutta tällä kertaa huomasin, että jokin hiersi mieltä, kun olin kerännyt kassilliseni ohittaen alkoholittomat oluttölkit ja hain reppuni takaisin Musiikkitalosta. 

Viimeksi ristiriitaiset tunteeni Naisten Kymppiä kohtaan liittyivät siihen, millä tavalla tapahtuma omasta mielestäni ilmensi olevansa suunnattu naisille. "Ihanat naiset" ja "kyllä tekin naiset osaatte ja pystytte" -tyyppinen puhe tuntui mielestäni aika siirappiselta ja aikansa eläneeltä. Eikö nyt pitäisi olla jo sellainen tilanne, että naisten pystymistä ei tarvitse erikseen ihastella, kun se on ihan itsestään selvää? 

Tiedän jotakin Naisten Kympin historiasta ja ymmärrän sen syntyneen sellaisena aikakautena ei vielä kovin pitkän aikaa sitten, kun naisten lenkkeily ei ollut mitenkään normalisoitua. En sano vieläkään, ettei mitään naisille suunnattua tarvita tässä yhteiskunnassa, mutta ärsyttävän usein naisille suunnattu puhe on mielestäni naiivin hehkuttavaa ja täysin tahattoman infantilisoivaa. 

En tiedä, oliko sattumaa vai onko Naisten Kymppi tietoisesti korjannut ilmaisutapaansa, mutta tällä kertaa minulla ei särähtänyt korvaan, miten naisten liikkumisesta ja juoksemisesta puhuttiin, vaan ihan muu asia. Tuotteistaminen. Se oli läsnä melkein tapahtumapäivän joka sekunnilla, tosin ei niin vahvasti itse reitillä. Hämmentävän pitkät jonot onnenpyörille. Valtavat mainokset joka puolella. Kassillinen sponsorikamaa maalissa. Tuntui todella omituiselta lähteä juoksutapahtumasta kotiin inkontinenssisuojan ja suuveden mukaani voittaneena. 

Ymmärrän kyllä, että tällaiset tapahtumat tarvitsevat sponsoreita voidakseen olla olemassa, ja että sponsoreiden vastaanottaminen vaatii vuorostaan näkyvyyden takaamista. Niinhän se homma toimii. Olen kuitenkin ollut myös juoksutapahtumissa, joissa tunnelman pääosassa on ollut enemmän juoksu kuin sponsorituotteet. Senkin huomioon ottaen, että Naisten Kympin ei ole tarkoitus olla mikään vakavasti otettavin juoksukisa vaan matalan kynnyksen ja iloisen tekemisen tapahtuma. Ja kerroinhan heti alussa, kuinka itse kiinnostuin tämänvuotisesta tapahtumasta paidan värin perusteella, joten sikäli materialismia on aika hankala irrottaa juoksutapahtumista tällaisen kriittisen yliajattelijankaan näkökulmasta.

Oli myös oikeasti ilahduttavaa nähdä, kuinka liikuntamuotoinen tapahtuma keräsi ensinnäkin aivan valtavan määrän osallistujia ja toisekseen kaiken ikäisiä, -kuntoisia ja erilaisista kulttuuritaustoista tulevia naisia. Joten tunnelmat Naisten Kympiltä jäävät ristiriitaisiksi, en tiedä onko liikunnan ilo vai kapitalismi nyt päällimmäisenä. Itse ehkä nauttisin juuri tästä tapahtumasta enemmän, jos lähtisin viettämään hauskaa päivää työ- tai kaveriporukan mukana, kuten tiedän monien tekevän. Ehkä en silloin miettisi niin kriittisellä mielellä tasa-arvokysymyksiä ja kulutuskulttuuria. Miettiikö kukaan muu koskaan tällaisia juttuja tapahtumien yhteydessä? 

Nyt on seuraava merkintä juoksukalenterissa vasta kaukana kauden päätavoitteen kohdalla, Helsinki Marathonilla 23. elokuuta. Tämä osittain suunniteltu, osittain suunnittelematon juoksutapahtumien miniputki oli ihan mielenkiintoinen kokemus ja katsotaan, syntyykö tästä vielä enemmänkin vertailua eri tapahtumanjärjestäjien välillä. Muutaman viikon päästä kirjoitan koontia siitä, miten maratonharjoittelun alkupuoli on mennyt, mutta sitä ennen tulee vielä vähän muuta asiaa.