Elämäni ensimmäisestä kokonaisesta maraton-urakasta Helsinki Marathonilla on nyt ehtinyt vierähtää kaksi viikkoa ja muutama päivä. Kuukauden kymmenentenä päivänä on Top 10 -listan aika, joten käytän tätä tilaisuutena kertoa, miten palautuminen on mennyt ja mitä huomasin kehossani erityisesti maratonin jälkeisellä viikolla. Tällä hetkellä palailen rauhallisesti taas liikuntarutiiniin, joka tulee nyt sisältämään muutaman kuukauden ajan vähän vähemmän juoksua, jos maltan rajoittaa lenkkien määrää (viime syksynä en onnistunut tässä yrityksessä, kun teki niin kauheasti mieli juosta) ja vähän enemmän lihaskuntotreeniä, joka jäi pakosta vähemmälle intensiivisen juoksuharjoittelun aikana.
10. Rakko- ja hiertymäsaldo
Aloitetaan siitä, millaisia viestejä keho lähetti heti maratonpäivänä. Säästyin onneksi tuntemasta mitään juoksijoille tuttuja ikävänlaisia iho-oireita itse maratonin aikana, mutta heti kotona löysin rakot tutuilta paikoiltaan molemmista pottuvarpaan viereisistä varpaista. Vasta suihkussa käynti paljasti hiertymät kainaloissa siitä kohtaa, mihin urheiluliivien reuna osuu. Lisäksi yksi selässä oleva isompi luomi repeytyi ensimmäistä kertaa elämässään melkein kuuden tunnin juoksemisen voimasta.
9. Hierontaan uskaltaa ja kannattaa mennä pian maratonin jälkeen, jos hieroja aivan varmasti tietää, mitä tekee
En ole muistaakseni koskaan uskaltanut käydä hieronnassa kovin pian ison juoksusuorituksen jälkeen, ja maratoninjälkeisestä käsittelystä ei ollut mitään kokemusta. Nyt rakas äitini kuitenkin ratkaisi puolestani kysymyksen hierojalla käynnistä. Olin jo etukäteen sopinut meneväni maratonin jälkeen vanhempieni luokse viettämään viimeistä kesälomaviikkoani, ja äiti varaili minulle ahkerasti aikoja paikalliselta Studio Tasapainolta, joka järjestää ryhmäliikunta- ja hierontapalveluita.
Pääsin ensimmäiseen käsittelyyn jo kaksi päivää maratonin jälkeen, kun joka paikka oli vielä suurimmaksi osaksi aika lailla tulessa. Ei tarvinnut lopulta kuitenkaan tuntea huolta hieronnan mahdollisesta tuskallisuudesta, kun hieroja ymmärsi heti esitietolomakkeestani täysin, millaista käsittelyä nyt tarvitsin. Sovimme suorasanaisesti, että nyt emme lähde häiritsemään rasittuneita lihaksia, vaan rauhoittamaan kehoa ja hermostoa. Niin hän sitten kävi koko kehon läpi, ne kipeätkin lihakset, mutta otteet olivat sellaiset, jotka eivät missään vaiheessa sattuneet mihinkään.
Toinen, ayurvedinen aromaterapiahieronta keskiviikkona antoi paitsi toisen kokemuksen ammattilaisen käsittelystä, myös varmistuksen siitä, että jo neljä päivää maratonin jälkeen kehoni oli sikäli palautunut, että mitään lihaskipuja ei tuntunut missään edes hieroessa, ja pystyin jopa kävelemään Studio Tasapainon tiloihin johtavat pitkähköt portaat täysin normaalisti molempiin suuntiin.
8. Tällä kertaa ei tullut kolmen päivän kestonälkää
Vuoden 2020 maratonyritykseni jälkeen – jolloin todistettavasti juoksin ainakin 37 kilometriä, hyvin mahdollisesti pidemmällekin – muistan, että minulla oli lähes pohjaton nälkä noin kolmen päivän ajan. Söin muutaman tunnin välein koko ajan, ja ihan aidon näläntunteen vuoksi. Olin siis varautunut samanlaiseen vaativuuteen omalta keholtani Helsinki Marathonin jälkeen, ja vitsailinkin vanhemmilleni, että tulisin heidän luokseen "syömään kaikki teidän ruuat".
Nyt se nälkä ei kuitenkaan iskenyt, vaikka juoksin ihan kokonaisen maratonin! Tiesin kyllä viimevuotisen puolimaratonin perusteella, että juoksupäivän nälkä saattaisi antaa odotella itseään muutaman tunnin maaliviivalle pääsyn jälkeen, joten vetelin siinä kohtaa vain maalieväiksi saadut sipsit ja palautusjuoman, jotta keho saisi ainakin tarvittavaa suolaa ja proteiineja. Samana iltana söin kyllä nälkääni vähän tavallista runsaammin, mutta kestonälkä ei jäänyt kummittelemaan enää sen jälkeen. Palasin normaaliin ruokarytmiin ja annoskokoihin heti seuraavana päivänä, kiinnittäen erityistä huomiota nesteytykseen ja vitamiineihin, kun kehoni kerran ei pyytänyt muuta.
7. Sen sijaan otin ylimääräisiä päiväunia monta päivää maratonin jälkeen
Ylimääräisten ravintoaineiden sijaan kroppa vaati lepoa oikein huolella. En tietenkään ohjelmoinut maratonin jälkeisiin päiviin mitään raskaita liikuntasuorituksia, mutta ihan arkiset toimet ajoivat muutaman päivän ajan päiväunille, jotka eivät yleensä kuulu päivärytmiini. Vanhempien luona lomaillessa tähän oli otolliset olosuhteet, kun mukavan sohvan lisäksi taloudesta löytyy maailman söpöin Sisu-koira, joka rakastaa paikallaan pysyviä ihmisiä ja löytää salamannopeasti istuma- tai makuuasentoon pysähtyneen ihmisen kainaloon. Tuntui ihan todella huvittavalta, kuinka helposti väsähdin maratonin jälkeisinä päivinä, mutta päätin tässäkin uskoa omia fiiliksiäni ja toimia niiden mukaan.
 |
| Kuvissa tänään rentoutusasiantuntija Sisu, kun laiskan kamerankäyttäjän rullasta ei muuta oikein löydy. |
6. Kummallinen kiire päättää melkein saman tien jo ensi vuoden juoksutavoitteet ja -tapahtumat
Oma juoksuharrastamiseni tapahtuu aina jotakin tavoitetta kohti. Ei millään kovilla tavoitteilla eikä aina ihan lähitulevaisuuteen, mutta omia juoksulenkkejä motivoi parhaiten se, että tiedän juoksevani jotakin tiettyä päivämäärää ja matkaa kohti. Juoksutapahtumat ovat myös hirveän hauskoja silloin, kun järjestelyt toimivat.
On se silti aika huvittavaa, että kuten viimevuotisen puolimaratonin jälkeen, mietin maratonista selviydyttyäni jo kummallisella kiireellä ensi vuoden juoksutavoitteita. En ole sentään vielä maksanut minkään uuden juoksutapahtuman pääsymaksua, mutta eiköhän sekin kohta tapahdu, ihan senkin takia, kun hintojen porrastukset houkuttelevat tekemään ostopäätöksen mahdollisimman pian.
Paljastan tässä kohtaa jo sen, että ensimmäinen maraton ei jää viimeisekseni. Haluan päästä juoksemaan maratonin uudelleen niin, että tiedän paremmin, millaisesta juoksusta on kyse ja voin tavoitella hieman nopeampaa aikaa, vaikka mitään huippunopeaa minusta ei tarvitse koskaan tulla. Myöskin nopeampi puolimaraton on tavoitteiden listallani.
5. Kehoni palautui päällisin puolin normaalin tuntuiseksi jo neljässä päivässä
Kun maratonpäivä oli elokuun toisiksiviimeinen lauantai, niin seuraavan viikon keskiviikkona tunsin oloni jo suurin piirtein normaaliksi. Pintapuolisesti lihakseni tuntuivat hyvin palautuneilta ja pystyin esimerkiksi kävelemään, jopa portaissa, täysin normaalisti. Tietenkään en lähtenyt vielä riuhtomaan siinä kohtaa mitään raskaita suorituksia ja minulla saattaa olla vielä tätä tekstiä kirjoittaessani muutama keskivartalon jumi muistona maratonilta, mutta perustason palautuminen tapahtui mielestäni tosiaankin yllättävän reippaalla vauhdilla. Keskiviikon hierojakin (mainitsemassani ayurvedisessä käsittelyssä) pystyi käsittelemään minua ihan normaaleilla otteilla. Rupesin myös käymään muutaman kilometrin kävelyillä, vaikka juoksun kanssa odottelin vähän pidempään.
4. Kannatti ehdottomasti pitää viikko lomaa ennen ja jälkeen maratonin
Voin onnitella itseäni kesän toisen lomapätkän ajoittamisesta, johon teinkin toivomuksen täysin maratonin ehdoilla. Pääsin lomalle jo maratonviikon maanantaina, niin vältin sekä työvuoroihin liittyvän jaloillaan olemisen että altistumisen vielä viimeisille pöpöille julkisessa liikenteessä sekä työpaikalla.
Maratonin jälkeen oli tietysti myös varsin ylellistä pystyä olemaan tekemättä mitään suorittavaa muutamaan päivään, kun varsinkin jalat olivat todella kipeät. Vastustuskyky on myös maratonin jälkeen pohjamudissa, joten oli hyvä hetki viettää aikaa melkein kuin eristyksissä vanhempien luona lähestulkoon maaseudulla ja pysyinkin täysin terveenä myös maratonia seuraavan viikon.
3. Ensimmäisellä maratoninjälkeisellä lenkillä lihakset olivat kummallisen tuntuiset, mutta eivät kipeät
Heti maratonin jälkeen laitoin Runna-sovelluksesta palautumiseen tarkoitetun juoksuharjoitteluohjelman päälle, ja se suositteli lähtemään maratonin jälkeen ensimmäistä kertaa lenkille vasta tasan viikon kuluttua. Tuolloin lähdin siis kokeilemaan viittä kilometriä rauhallisesti hölkäten. Totesin, että juoksulihakset tuntuivat kyllä todella oudoilta, mutta ehkä enemmän monen päivän paikallaanolon kuin itse maratonin takia. Seuraavalla lenkillä muutaman päivän päästä jalat muistivat jo paljon paremmin, mitä niiden pitikään tehdä.
2. Rauhallisten lenkkien juoksuvauhti on ollut toistaiseksi paljon hitaampi kuin ennen maratonia
Elokuun aikana viimeisillä treeniviikoilla koin melkein jopa dramaattisen nousun rauhallisten lenkkieni vauhdeissa. Harjoitusviikkoon kuului siis rauhallisia lenkkejä, joilla ainoa tavoite oli pitää syke aerobisella tasolla, ei liian korkealla. Monet näistä lenkeistä olivat viiden kilometrin mittaisia, joten oli helppo verrata saman juoksumatkan aikoja, jotka nopeutuivat elokuun aikana viikko viikolta, vaikka tosiaan tähtäsin pelkästään tietyn sykealueen pitämiseen. Vietin monta vuotta juoksijan elämästäni tuskaillen juuri kevyiden lenkkien kanssa, kun jouduin usein kävelemään pitääkseni sykkeen tarpeeksi matalalla, joten tällainen edistys tuntui upealta.
Maratonin jälkeen rauhallisten lenkkien vauhti on ymmärrettävästi hiukan tippunut. Seurailen edelleen näiden lenkkien keskivauhtia ihan vain mielenkiinnosta, että millaisella aikavälillä se palautuu maratonia edeltäneelle tasolle. Mikään kiire ei ole, kun seuraavat isot juoksutavoitteet ovat vasta pitkällä ensi vuoden puolella.
1. Tuntuu vähän hassulta, kun ei ole enää sitä ensimmäistä maratoniaan tavoittelevan identiteettiä
Olin noin viiden vuoden ajan yksi niistä monista juoksijoista, jotka haaveilevat ensimmäisestä maratonistaan. Viime huhtikuussa alkaneen, Helsinki Marathoniin kohdistuneen pitkäjänteisen harjoittelun tultua päätökseensä olo on aika jännä. En sanoisi tätä varsinaiseksi "post-marathon bluesiksi", koska mielialani ei humpsahtanut mihinkään kuoppaan maratonin jälkeen ja kuten mainitsin kohdassa kuusi, minulla on jo seuraavat tavoitteet mielessä. On se kuitenkin iso asia, että tuo iso ensimmäinen maraton on nyt aivan varmasti ja virallisesti juostu, ja sitä en voi tehdä enää koskaan uudestaan. Onneksi se oli niin hyvä päivä!
Kommentit
Lähetä kommentti