On pitänyt sellaista kiirettä, ettei blogiin meinaa ehtiä ollenkaan! Kerroin viime postauksessani aloittavani syksyllä taiteiden tutkimuksen opinnot Helsingin yliopistossa, ja tässä välissä olen ehtinyt saada myös opiskelija-asunnon – kyseessä on kimppakämppä, joten en aloita elämääni pääkaupungissa kaikista hohdokkaimmin, mutta paljon tärkeämpää on se, että ilmeisesti tulen asumaan hyvien lenkkireittien varrella. Juoksuharrastus tulee ehdottomasti jatkumaan Helsingissäkin, ja toivottavasti elämänmuutokset eivät tule syömään kaikkea aikaa bloggaukselta kovin pitkään. Muutto on kolmen viikon päästä, sen jälkeen luulisi suurimman kiireen helpottavan.
Taivaanrannan juoksija oli listannut blogissaan treenifaktoja itsestään, ja kun pari muutakin seuraamaani juoksubloggaajaa on ottanut haasteen vastaan, en voinut minäkään vastustaa. Niinpä postaan tämän haasteen heinäkuun Top 10 -postauksen paikalla ja kerron itsestäni juoksuharrastajana ehkä jotain sellaista, mitä ette ole vielä kuulleet.
1. Treenitaustani
Vanhempani ovat aina olleet superaktiivisia liikunnanharrastajia, kun taas minä olin se tyyppi, joka inhosi koulun liikuntatunteja. Isän tai äidin esimerkki ei onnistunut innostamaan pallopeleihin tai tanssiin, vaikka kävin kyllä baletti- ja jazz-tanssitunneilla joitakin vuosia ilman kummoistakaan kiinnostusta tai kykyjä. Kun lopetin tanssitunneilla käymisen, oli elämässäni ollut jo joitakin vuosia lapsuus- ja nuoruusvuosieni the juttu, eli ratsastus. Harrastin sitä vähän yli kymmenen vuotta elämästäni ja olisin mielelläni jatkanut, ellei lopulta olisi tullut vastaan autottoman aikuisen haaste päästä pitkän matkan päähän hevosen selkään – hevostallit kun eivät yleensä sijaitse järkevän matkan päässä julkisten kulkuneuvojen reitillä. Koko heppatyttövaiheeni ajan ratsastin kerran tai kaksi viikossa tuntematta vähäisintäkään kiinnostusta kilpailemiseen tai ylipäätään koviin tavoitteisiin, mutta hevosista tuli hyvin rakkaita ja jos rahatilanne ja kulkuyhteydet joskus vielä sallisivat ratsastusharrastuksen, saattaisin hyvinkin tarttua tilaisuuteen.
Ratsastuksen loputtua alkoi laiska vaihe, kun omaa lajia ei oikein löytynyt enkä ollut koskaan pitänyt liikkumisesta ihan vaan liikkumisen vuoksi, joten ei tullut patisteltua itseään väkipakolla sohvalta jonnekin kuntosalille. Lojumista ja joitakin kesän mittaisia lenkkeilyrupeamia jatkui siihen asti, kunnes päätin laittaa elämäni vihdoin järjestykseen ja aloin juosta kuntosalin juoksumatolla. Olen kirjoitellut täällä blogissa aiemmin siitä, kuinka tuo ensiaskel johti lopulta juoksuharrastuksen jatkumiseen ja ryhmäliikuntatunneille uskaltautumiseen.
2. Treeni-inhokkini
Kirjoitin viime kuun Top 10 -postauksessani liikuntamuodoista, joihin olen kyllästynyt totaalisesti niitä kokeiltuani. Jos nyt tähän miettii inhokkeja, joita kuitenkin pakotan itseni tekemään, niin voisin nimetä lihaskuntotreenauksen ja nopeat juoksut. Lihaskuntotreeni on minun mielestäni aivan auttamattoman tylsää ja tuntuu paljon raskaammalta kuin pisinkään lenkki – toisin kuin jotkut muut, en saa mitään beastmode-kiksejä siitä fiiliksestä, kun lihaksia alkaa polttaa rasituksen alaisina. Tahtoisin vain lysähtää lattialle siinä kohtaa. Nyt olen kuitenkin kesän ajan saanut pidettyä puolen tunnin mittaisen lihaskuntorääkin treeniohjelmassa – kuntosalilla ryhmäliikunnan puolella tietysti, koska enhän minä saa tällä osastolla itse piiskattua itseäni tekemään tarpeeksi.
Nopeat lenkit ovat vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta pieni spurtti johonkin väliin nostaa aina mielialaa ja nyt, kun olen tietoisesti hidastanut juoksuvauhtiani mummohölkäksi kohottaakseni unohtumaan jäänyttä peruskuntoa, tekisi aika usein mieli päästä joskus "oikeasti juoksemaan". Kuitenkin, kun treenasin Helsinki City Runia varten ja ohjelmaan kuului joitakin kilometrin tai parin mittaisia nopeampia vetoja, ne tuntuivat tuskalta. Kun olin aikaisemmin spurttaillut yleensä Disneyn Mulan-leffan sotaanlähtöbiisin tahtiin ja pystynyt vetämään vaikka kuinka kovaa sillä ajatuksella, että kyseinen biisi kestää vain minuutin ja kymmenen sekuntia, oli todella haastavaa mitoittaa vauhtinsa pidemmille vedoille niin, että se tuntui raskaalta, mutta jaksoi kuitenkin sen vaaditun parin kilsan matkan. En ehkä osaa tätä vieläkään, mutta kuukausi sitten tekemäni tasotestin tulokset toivottavasti helpottavat asiaa.
3. Ennätykseni
Olen ehtinyt juosta vasta kaksi kymppiä ja yhden puolimaratonin ja kunto on ollut (on edelleen) sillä tasolla, että tavoitteena on ollut lähinnä päästä maaliin, joten varsinaisia ennätyksiä en ole vielä päässyt tavoittelemaan. Parhaan kymppini juoksin viime vuoden Tampere Maratonilla ajassa 1:13:15, ja puolimaraton meni tämän vuoden Helsinki City Runilla aikaan 3:02:02.
4. Motivaatio nyt
Positiivinen ja ihmeellinen asia on se, ettei motivaatio ole päässyt kunnolla tipahtamaan missään kohtaa sen jälkeen, kun aloitin juoksemisen ihan toden teolla. Aikaakin on tietysti kulunut vasta vajaat kaksi vuotta, mutta ihmettelen silti vähän sitä, kuinka tasaisesti into on pysynyt yllä ihmisellä, joka ei aikaisemmin mitenkään nauttinut fyysisestä aktiivisuudesta. Pystyn laskemaan yhden käden sormilla ne kerrat, kun en ole jaksanut lähteä lenkille tai jumppaan, ja koska tätä on tapahtunut niin harvoin, olen kokenut parhaaksi uskoa kropan väsymystä ja olla silloin menemättä. Nyt on tässä muutto- ja opiskeluasioidenhoitomyllerryksessäkin riittänyt hyvin energiaa liikkua säännöllisesti ja hyvänä motivaationlähteenä toimii varmasti 31.8. koittava Tampere Maraton, jossa juoksen puolimaratonin.
5. Tavoitteeni
Tasainen, jatkuva tavoitteeni siitä lähtien, kun tähän hommaan ryhdyin, on ollut säännöllisen liikuntarutiinin ylläpitäminen – siinäkin on jonkin verran tavoittelemista ihmisellä, jonka aktiivisuustaso oli minimissä hyvin pitkään. Kun rutiini on kuitenkin lähtenyt sujumaan hyvin, ei tunnu liialliselta pitää pari numeroillakin mitattavissa olevaa tavoitetta tähtäimessä. Tahtoisin parantaa peruskuntoani sen verran, että se alkaa näkyä sykemittarissa, päästä normaalipainoon ja juosta seuraavan puolimaratonin aikaan 2:45 tai vaikka vähän nopeamminkin, jos hyvin menee.
6. Suhtautumiseni harjoitteluun
Ystävä- ja tuttavapiirini mielestä elämäni varmaan näyttää tällä hetkellä hyvin juoksu- ja jumppahuhkimispainotteiselta. Kuten sanottua, pidän rutiinista visusti kiinni siihen kerran viehdyttyäni, mutta olen myös ehdoton siitä, että juoksuharrastuksesta tai mistään sitä tukevasta lisätreenistä ei saa aiheutua stressiä eikä se saa viedä aikaa muilta elämän osa-alueilta. Jos jollakin viikolla on vain yksi päivä, joka sopii kaveriporukan tapaamiselle, ei tulisi mieleenkään jättää menemättä jonkin BodyCombatin takia, jonne pääsen joka tapauksessa jokaisena muuna viikkona. Liikunnan tarkoituksena on pitää minut terveenä ja tuoda onnistumisen kokemuksia, eikä olla koko elämää hallitsevaa suorittamista.
7. Inspiroidun
Joskus kuulen jonkun menevän biisin, näen heti, kuinka upeasti se toimisi lenkin vauhdittajana, ja sitten on pakko päästä pian kokeilemaan käytännössä. Olen myös täysin rakastunut juoksutapahtumien tunnelmaan ja numerolappu rinnassa innostaa juoksua aivan omalla tavallaan sekä itse suorituksen aikana että siihen johtavilla treeniviikoilla. Kehittyvän kunnon vaikutukset kropassa, kuten vähempi hengästyminen ja näkyvä lihasten kasvu, on myös aika jännää seurattavaa! Yksi blogin perustamisen hyödyistä on ollut se, että olen löytänyt toisia juoksublogeja seurattavaksi ja inspiroivia bloggaajia ovat mielestäni erityisesti he, jotka eivät ole puoliammattilaisia superatleetikkoja, mutta integroivat juoksuharrastuksen täysipainoisten työelämä- ja perheroolien jatkoksi, ja ehtivät vieläpä kirjoittaa siitä.
8. Identiteetti
Puhun itsestäni aina mieluummin juoksuharrastajana kuin juoksijana, vaikka en nillitäkään kenenkään muun harrastajan käyttämistä määritelmistä. Pidän kuitenkin tärkeänä sitä, että vaikka juoksuharrastus vaatii jonkin verran aikaa ja elämänsuunnittelua ja tuo paljon uusia kokemuksia, haluan silti myös riittävästi tilaa olla muun muassa opiskelija, humanisti, bibliofiili, musiikkiharrastaja, korpinkynsi, Disney-fani, perheenjäsen ja ystävä. On pakko myös myöntää, että bloggaajaksi identifioituminen tuo merkitystä elämääni ja haluankin kirjoittaa edelleen sellaista sisältöä, joka oikeuttaa tuon kyltin pitelemiseen.
9. Some
Olen sen verran vanha sielu, että Facebookissa on minulle ihan tarpeeksi somea – ja tässä blogissa, jos sekin lasketaan. Blogillakin on ollut jo jonkin aikaa jopa oma Facebook-sivu! Blogin pystyttäminen oli alun perin apuväline oman elämäntaparemontin kehityksen seuraamiselle ja voisin varmaankin edelleen jatkaa kirjoittamista ihan vain itsellenikin. Ei sitä kuitenkaan käy kieltäminen, että innostun mahdottomasti joka ikisestä kommentista ja varsinkin kuullessani, että olen pystynyt innostamaan jotakuta muuta nousemaan ylös sohvalta – näitä tapauksia on ollut aivan hämmästyttävän monta!
10. Haaveeni
Jos tämä kysymys rajoitetaan juoksupuolelle, niin haaveilen kokonaisen maratonin juoksemisesta ja upeista juoksutapahtumista ympäri maailmaa – olisi aivan sanoinkuvaamattoman hienoa juosta Walt Disney Worldissa, Yukonilla, Petran muinaiskaupungissa tai oikeastaan missä vain tältä listalta.
Ehdinpäs vihdoin postata! Lähiaikoina (toivottavasti ei kuukausien päässä) on luvassa jo liian pitkään telakalla ollut postaus juoksijan tasotestistäni ja sen tuloksista, sekä musiikkiaiheinen postaus. Kiitokset kaikille lukijoille, jotka jaksavat pysyä mukana taukojenkin yli, älkääkä epäröikö heittää kommentteja ihan mistä vain! Kesä on vasta noin puolessavälissä, nautitaan siitä vielä eikös!
Taivaanrannan juoksija oli listannut blogissaan treenifaktoja itsestään, ja kun pari muutakin seuraamaani juoksubloggaajaa on ottanut haasteen vastaan, en voinut minäkään vastustaa. Niinpä postaan tämän haasteen heinäkuun Top 10 -postauksen paikalla ja kerron itsestäni juoksuharrastajana ehkä jotain sellaista, mitä ette ole vielä kuulleet.
1. Treenitaustani
Vanhempani ovat aina olleet superaktiivisia liikunnanharrastajia, kun taas minä olin se tyyppi, joka inhosi koulun liikuntatunteja. Isän tai äidin esimerkki ei onnistunut innostamaan pallopeleihin tai tanssiin, vaikka kävin kyllä baletti- ja jazz-tanssitunneilla joitakin vuosia ilman kummoistakaan kiinnostusta tai kykyjä. Kun lopetin tanssitunneilla käymisen, oli elämässäni ollut jo joitakin vuosia lapsuus- ja nuoruusvuosieni the juttu, eli ratsastus. Harrastin sitä vähän yli kymmenen vuotta elämästäni ja olisin mielelläni jatkanut, ellei lopulta olisi tullut vastaan autottoman aikuisen haaste päästä pitkän matkan päähän hevosen selkään – hevostallit kun eivät yleensä sijaitse järkevän matkan päässä julkisten kulkuneuvojen reitillä. Koko heppatyttövaiheeni ajan ratsastin kerran tai kaksi viikossa tuntematta vähäisintäkään kiinnostusta kilpailemiseen tai ylipäätään koviin tavoitteisiin, mutta hevosista tuli hyvin rakkaita ja jos rahatilanne ja kulkuyhteydet joskus vielä sallisivat ratsastusharrastuksen, saattaisin hyvinkin tarttua tilaisuuteen.
Ratsastuksen loputtua alkoi laiska vaihe, kun omaa lajia ei oikein löytynyt enkä ollut koskaan pitänyt liikkumisesta ihan vaan liikkumisen vuoksi, joten ei tullut patisteltua itseään väkipakolla sohvalta jonnekin kuntosalille. Lojumista ja joitakin kesän mittaisia lenkkeilyrupeamia jatkui siihen asti, kunnes päätin laittaa elämäni vihdoin järjestykseen ja aloin juosta kuntosalin juoksumatolla. Olen kirjoitellut täällä blogissa aiemmin siitä, kuinka tuo ensiaskel johti lopulta juoksuharrastuksen jatkumiseen ja ryhmäliikuntatunneille uskaltautumiseen.
2. Treeni-inhokkini
Kirjoitin viime kuun Top 10 -postauksessani liikuntamuodoista, joihin olen kyllästynyt totaalisesti niitä kokeiltuani. Jos nyt tähän miettii inhokkeja, joita kuitenkin pakotan itseni tekemään, niin voisin nimetä lihaskuntotreenauksen ja nopeat juoksut. Lihaskuntotreeni on minun mielestäni aivan auttamattoman tylsää ja tuntuu paljon raskaammalta kuin pisinkään lenkki – toisin kuin jotkut muut, en saa mitään beastmode-kiksejä siitä fiiliksestä, kun lihaksia alkaa polttaa rasituksen alaisina. Tahtoisin vain lysähtää lattialle siinä kohtaa. Nyt olen kuitenkin kesän ajan saanut pidettyä puolen tunnin mittaisen lihaskuntorääkin treeniohjelmassa – kuntosalilla ryhmäliikunnan puolella tietysti, koska enhän minä saa tällä osastolla itse piiskattua itseäni tekemään tarpeeksi.
Nopeat lenkit ovat vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta pieni spurtti johonkin väliin nostaa aina mielialaa ja nyt, kun olen tietoisesti hidastanut juoksuvauhtiani mummohölkäksi kohottaakseni unohtumaan jäänyttä peruskuntoa, tekisi aika usein mieli päästä joskus "oikeasti juoksemaan". Kuitenkin, kun treenasin Helsinki City Runia varten ja ohjelmaan kuului joitakin kilometrin tai parin mittaisia nopeampia vetoja, ne tuntuivat tuskalta. Kun olin aikaisemmin spurttaillut yleensä Disneyn Mulan-leffan sotaanlähtöbiisin tahtiin ja pystynyt vetämään vaikka kuinka kovaa sillä ajatuksella, että kyseinen biisi kestää vain minuutin ja kymmenen sekuntia, oli todella haastavaa mitoittaa vauhtinsa pidemmille vedoille niin, että se tuntui raskaalta, mutta jaksoi kuitenkin sen vaaditun parin kilsan matkan. En ehkä osaa tätä vieläkään, mutta kuukausi sitten tekemäni tasotestin tulokset toivottavasti helpottavat asiaa.
3. Ennätykseni
Olen ehtinyt juosta vasta kaksi kymppiä ja yhden puolimaratonin ja kunto on ollut (on edelleen) sillä tasolla, että tavoitteena on ollut lähinnä päästä maaliin, joten varsinaisia ennätyksiä en ole vielä päässyt tavoittelemaan. Parhaan kymppini juoksin viime vuoden Tampere Maratonilla ajassa 1:13:15, ja puolimaraton meni tämän vuoden Helsinki City Runilla aikaan 3:02:02.
 |
| En muista, olenko koskaan näyttänyt tätä kuvaa Likkojen Lenkiltä 2018, jossa juoksin ensimmäisen kymppini. Tapahtuman teemana oli silloin 90-luku ja koska osallistuin porukalla Disney-fanien kesken, yritin kovasti pukeutua yhdeksi Herkules-elokuvan muusista. |
4. Motivaatio nyt
Positiivinen ja ihmeellinen asia on se, ettei motivaatio ole päässyt kunnolla tipahtamaan missään kohtaa sen jälkeen, kun aloitin juoksemisen ihan toden teolla. Aikaakin on tietysti kulunut vasta vajaat kaksi vuotta, mutta ihmettelen silti vähän sitä, kuinka tasaisesti into on pysynyt yllä ihmisellä, joka ei aikaisemmin mitenkään nauttinut fyysisestä aktiivisuudesta. Pystyn laskemaan yhden käden sormilla ne kerrat, kun en ole jaksanut lähteä lenkille tai jumppaan, ja koska tätä on tapahtunut niin harvoin, olen kokenut parhaaksi uskoa kropan väsymystä ja olla silloin menemättä. Nyt on tässä muutto- ja opiskeluasioidenhoitomyllerryksessäkin riittänyt hyvin energiaa liikkua säännöllisesti ja hyvänä motivaationlähteenä toimii varmasti 31.8. koittava Tampere Maraton, jossa juoksen puolimaratonin.
5. Tavoitteeni
Tasainen, jatkuva tavoitteeni siitä lähtien, kun tähän hommaan ryhdyin, on ollut säännöllisen liikuntarutiinin ylläpitäminen – siinäkin on jonkin verran tavoittelemista ihmisellä, jonka aktiivisuustaso oli minimissä hyvin pitkään. Kun rutiini on kuitenkin lähtenyt sujumaan hyvin, ei tunnu liialliselta pitää pari numeroillakin mitattavissa olevaa tavoitetta tähtäimessä. Tahtoisin parantaa peruskuntoani sen verran, että se alkaa näkyä sykemittarissa, päästä normaalipainoon ja juosta seuraavan puolimaratonin aikaan 2:45 tai vaikka vähän nopeamminkin, jos hyvin menee.
6. Suhtautumiseni harjoitteluun
Ystävä- ja tuttavapiirini mielestä elämäni varmaan näyttää tällä hetkellä hyvin juoksu- ja jumppahuhkimispainotteiselta. Kuten sanottua, pidän rutiinista visusti kiinni siihen kerran viehdyttyäni, mutta olen myös ehdoton siitä, että juoksuharrastuksesta tai mistään sitä tukevasta lisätreenistä ei saa aiheutua stressiä eikä se saa viedä aikaa muilta elämän osa-alueilta. Jos jollakin viikolla on vain yksi päivä, joka sopii kaveriporukan tapaamiselle, ei tulisi mieleenkään jättää menemättä jonkin BodyCombatin takia, jonne pääsen joka tapauksessa jokaisena muuna viikkona. Liikunnan tarkoituksena on pitää minut terveenä ja tuoda onnistumisen kokemuksia, eikä olla koko elämää hallitsevaa suorittamista.
7. Inspiroidun
Joskus kuulen jonkun menevän biisin, näen heti, kuinka upeasti se toimisi lenkin vauhdittajana, ja sitten on pakko päästä pian kokeilemaan käytännössä. Olen myös täysin rakastunut juoksutapahtumien tunnelmaan ja numerolappu rinnassa innostaa juoksua aivan omalla tavallaan sekä itse suorituksen aikana että siihen johtavilla treeniviikoilla. Kehittyvän kunnon vaikutukset kropassa, kuten vähempi hengästyminen ja näkyvä lihasten kasvu, on myös aika jännää seurattavaa! Yksi blogin perustamisen hyödyistä on ollut se, että olen löytänyt toisia juoksublogeja seurattavaksi ja inspiroivia bloggaajia ovat mielestäni erityisesti he, jotka eivät ole puoliammattilaisia superatleetikkoja, mutta integroivat juoksuharrastuksen täysipainoisten työelämä- ja perheroolien jatkoksi, ja ehtivät vieläpä kirjoittaa siitä.
8. Identiteetti
Puhun itsestäni aina mieluummin juoksuharrastajana kuin juoksijana, vaikka en nillitäkään kenenkään muun harrastajan käyttämistä määritelmistä. Pidän kuitenkin tärkeänä sitä, että vaikka juoksuharrastus vaatii jonkin verran aikaa ja elämänsuunnittelua ja tuo paljon uusia kokemuksia, haluan silti myös riittävästi tilaa olla muun muassa opiskelija, humanisti, bibliofiili, musiikkiharrastaja, korpinkynsi, Disney-fani, perheenjäsen ja ystävä. On pakko myös myöntää, että bloggaajaksi identifioituminen tuo merkitystä elämääni ja haluankin kirjoittaa edelleen sellaista sisältöä, joka oikeuttaa tuon kyltin pitelemiseen.
9. Some
Olen sen verran vanha sielu, että Facebookissa on minulle ihan tarpeeksi somea – ja tässä blogissa, jos sekin lasketaan. Blogillakin on ollut jo jonkin aikaa jopa oma Facebook-sivu! Blogin pystyttäminen oli alun perin apuväline oman elämäntaparemontin kehityksen seuraamiselle ja voisin varmaankin edelleen jatkaa kirjoittamista ihan vain itsellenikin. Ei sitä kuitenkaan käy kieltäminen, että innostun mahdottomasti joka ikisestä kommentista ja varsinkin kuullessani, että olen pystynyt innostamaan jotakuta muuta nousemaan ylös sohvalta – näitä tapauksia on ollut aivan hämmästyttävän monta!
10. Haaveeni
Jos tämä kysymys rajoitetaan juoksupuolelle, niin haaveilen kokonaisen maratonin juoksemisesta ja upeista juoksutapahtumista ympäri maailmaa – olisi aivan sanoinkuvaamattoman hienoa juosta Walt Disney Worldissa, Yukonilla, Petran muinaiskaupungissa tai oikeastaan missä vain tältä listalta.
Ehdinpäs vihdoin postata! Lähiaikoina (toivottavasti ei kuukausien päässä) on luvassa jo liian pitkään telakalla ollut postaus juoksijan tasotestistäni ja sen tuloksista, sekä musiikkiaiheinen postaus. Kiitokset kaikille lukijoille, jotka jaksavat pysyä mukana taukojenkin yli, älkääkä epäröikö heittää kommentteja ihan mistä vain! Kesä on vasta noin puolessavälissä, nautitaan siitä vielä eikös!
Kommentit
Lähetä kommentti