Ruokapäiväkirja ja varustetestailua puolimaratonille

Saatoin keksiä tehokkaan tavan palauttaa ruokailutottumukset taas raiteille: pidän muutamalta päivältä seuraavien viikkojen ajan ruokapäiväkirjaa, niin en kehtaa syödä joka päivä suklaata, kun joutuisin kirjoittamaan sen tänne kaikkien nähtäville. En tule pitämään kirjaa ihan joka päivältä, koska usein käytän keittiötä riman matalimmasta päästä tekemällä kerralla melkein viikon satsin ruokaa ja jumiudun mielikuvituksen puutteessa ostamaan monesti samoja juttuja kauppareissuilla, joten jokapäiväinen raportointi ryhtyisi pian toistamaan itseään. Jatkan tätä säännöllisen-epäsäännöllistä ruokapäiväkirjanpitoa ehkä syyskuun loppuun, katsotaan olenko silloin taas ruodussa. 

Kävin eilen hierojalla puolimaratonia varten, ja kyllä tekisi taas mieli ruveta käymään useamminkin, kun tuli niin mielettömän hyvä olo! Jo hierontapöydältä noustessa askel tuntui kulkevan ihan erilaisella joustolla kuin ennen käsittelyä, ja tänään 50 minuutin kevyellä lenkillä ihmettelin taas kerran sitä, että ai tältäkö tuntuu juosta ilman jumeja! Treenit ovat lähteneet kevenemään puolimaratonia kohti, tämän viikon pitkä lenkki oli jo viimeviikkoista lyhyempi eikä lähellekään tuon mittaisia lenkkejä tule enää ennen h-hetkeä. 

Valikoin jo tänään juoksuvaatteita puolimaratonille ja testasin niitä. Sääennustehan voi vielä muuttua monta kertaa ennen ensi lauantaina, mutta tällä hetkellä se ainakin lupailisi Tampereelle vähän päälle kahtakymmentä astetta. Sehän tarkoittaisi shortsijuoksukeliä, mikä olisi vallan riemastuttavaa, mutta yksissäkään shortseissani ei ole taskuja kännykkää ja lenkkievästä varten. HCR:llä minulla oli käytössä taskullinen vesivyö, mutta se pysyi niin huonosti paikallaan, että haluaisin jättää sen käyttämättä nyt ellei iske sen tason helle, etten uskalla lähteä reitille ilman omia juomia.

Sen sijaan ihanissa, jo monesti juostuissa, sinisissä trikoissani on juuri oikeankokoiset taskut kännykälle ja vauvojen banaanisoselätyskälle, jota testasin myös tänään. Ne ovat myös sen verran tehokkaasti lämpöhaihduttavaa materiaalia, että ainakaan tänään vajaan tunnin lenkillä auringonpaisteessa ei tullut tukala olo. Todennäköisimmin siis juoksen niissä Tampere Maratonilla. Ostin äskettäin uudet Niken urheilurintsikat ja testasin niitäkin, ja ne ovat nyt kyllä parhaat, mitä minulla on koskaan ollut! 

Olen juossut koko kesän peruskestävyyslenkit niin hitaalla vauhdilla, että odotan kyllä innolla sitä, että puolimaratonilla pääsee vähän enemmän oikean juoksun tuntuisille vauhdeille. Oikeastihan en tietenkään aio juosta kovaa ja toivotaan, etten suunnittelemallani kisavauhdillakaan hyydy radalle. 

Poikkeuksellisesti söin aamiaisentynkää, jotta jaksoin juosta. Kourallinen pähkinäsekoitusta ja sen verran hedelmäsoosia, että pakkaus litistyi vähän paremmin taskuunsopivaksi. Loput soosista lenkillä. Otin mahdollisimman banaanisen vaihtoehdon, koska banaani auttaa lihaskramppeihin. Aamun ensimmäinen juttu on aina vihreä tee.

Lounaaksi omin kätösin tehtyä bataattikeittoa. Aineksina valmis bataattisose, ruokakerma ja inkiväärijauhe.

Välipalaksi kreikkalaista jogurttia, gluteenitonta mysliä ja pensasmustikoita.

Mukaan fuksipiknikille kanasalaatti suoraan kaupanhyllyltä.

Iltapalaksi proteiinipirtelö. 
Palailen puolimaratonin valmistautumistunnelmissa vielä toivottavasti pariin kertaan ennen lauantaita, vaikka huomenna alkaakin orientaatioviikko yliopistolla. Millaisilla eväillä lukijat tankkaavat maratoneille tai puolikkaille ja otatteko omia pulloja mukaan?

Kommentit