Thamesin siltoja laskemassa

Tässä onkin mennyt blogissa viimeinen kuukausi heppajuttujen parissa, mutta tänään palaamme juoksuun, jota tuli myös harrastettua äskettäisellä ulkomaanmatkallani.

Syyskuun viimeisen viikon lomareissuni Isoon-Britanniaan suuntautui ensisijaisesti kolmen päivän ratsastusvaellukselle Skotlantiin. Pian rupesin kuitenkin miettimään, miksen pidentäisi lomaani viikon mittaiseksi, kun kerran olin lähdössä ihan ulkomaille asti. Lontoossa pyöri kaksikin musikaalia, jotka olin jo pitkään halunnut nähdä, joten matkan kakkoskohde valikoitui helposti. Heti lisättyäni Lontoon matkasuunnitelmiin aloin miettiä, että mitenkähän siellä voisi päästä juoksulenkille, ainakin yhdelle. Kirjoitin näistä mietteistä jopa kokonaisen Top 10 -listan. 

Nyt ikimuistoinen matka on tehty ja voin raportoida, että Lontoossa lenkkeily sujui lopulta varsin mutkattomasti kaikkien listan kohtien osalta. Kuntoni ja kestävyyteni ovat ilmeisesti vielä paremmalla tolalla kuin luulinkaan, koska minulla ei ollut mitään ongelmia jaksaa lauantaina lenkille, kun olin viettänyt saman viikon tiistain, keskiviikon ja torstain hevosen selässä. Nukuin aivan loistavasti Lontoon hotellihuoneessani, josta oli todella helppo liikkua joka suuntaan. Lisäksi sään kanssa kävi mitä parhain tuuri; oli syksyistä siinä mielessä, että ei tullut kuuma, mutta aurinko paistoi ja shortseilla tarkeni hyvin juosta. 

Google-haku "best running routes in London" oli tuottanut ykköstuloksena Thamesin vartta kulkevan reitin. Reitistä on olemassa vaikka mitä muunnoksia, koska lenkistähän saa melkein minkä mittaisen tahansa riippuen siitä, mistä kohtaa aloittaa ja minkä sillan kohdalta ylittää joen. Perusideana oli kuitenkin juosta ensin yhtä rantaa jokea seuraten, sitten vaihtaa sillan yli toiselle rannalle ja juosta takaisin. Varsin helppo ja eksymistä välttävä lenkki siis, johon pystyi sisällyttämään tunnetuimpia Lontoon maamerkkejä. Näin ollen päätin minäkin lähteä juoksemaan Thamesille Lontoon-reissullani. 

Useampaa juoksulenkkiä en lopulta onnistunut mahduttamaan yhteen viikonloppuun, johon piti sisällyttää myös vähän palautumisaikaa ratsastusretkeltä, mutta tälle yhdelle lenkille pääsin lähtemään yllättävän hyväntuntuisilla jaloilla. Ajankohdaksi valikoitui lauantaiaamu, jonka jätin täysin tyhjäksi mistään ohjelmasta; vasta kello neljäksi iltapäivällä piti ehtiä teatteriin. Tilasin aamupalaa huoneeseeni ja lähdin sitten sopivan ajan kuluttua kohti lenkkiä. 

Jos oleilee Lontoossa lähellä metroasemaa, julkista liikennettä kannattaa ehdottomasti hyödyntää myös turistijuoksenteluun. Ei ole mitään tarvetta rajoittaa lenkkireittejä sen mukaan, mihin majapaikkansa ovelta pääsee, kun metrolla liikkuu niin helposti ja nopeasti. Victorian metroasemalta pääsin hujauksessa Westminsteriin, josta olin päättänyt aloittaa Thamesin kierrokseni. 

Heti Westminsterin metroasemalta ulos päästyäni sain väkevän muistutuksen siitä, millainen turistirysä olikaan kyseessä. Heti oven ulkopuolella mollotti Big Ben, mikä merkitsi myös aivan käsittämättömiä määriä turisteja kamerat käsissään. Meni hetki hahmottaa, missä suunnassa joki edes oli. Ruuhka onneksi helpotti heti, kun laskeuduin katutasosta portaat joen rantaa kulkevalle Victoria Embankmentille. 

Joenrantaan Westminsterin sillalta.

Alustavana suunnitelmanani oli seurata joen pohjoisrantaa Tower Bridgelle asti ja ylittää siinä kohtaa joki eteläpuolelle. Tällöin lenkille tulisi pituutta reilut kymmenen kilometriä; Tower Bridgen jälkeen seuraavalle sillalle olisikin ollut todella pitkä matka. Lenkille ei ollut suunniteltuna minkäänlaista tavoitevauhtia tai sykealuetta – en ottanut käyttöön edes Garminin päivittäisiä treeniehdotuksia, joilla olin juossut matkaani edeltäneen viikon. Halusin yksinkertaisesti juosta tämän reitin ja olosuhteet huomioiden tuntui järkevältä pysytellä aerobisella sykealueella, eli ei mitään vauhtirevittelyjä tällä kertaa.

Muutamia portaikkoja lukuun ottamatta Thamesin ranta oli hyvin tasaista juosta. Suorien rantapätkien lomassa piti välillä hieman mutkitella hauskoissa pienissä tunneleissa, joita oli tehty osapuilleen jokaisen sillan kohdalle juuri rantareitin seuraamista varten. Näissä tunneleissa oli esillä hyvin tunnelmallista seinätaidetta ja yhdessä pimeässä kohdassa reittiä sai seurata pieniä sinisiä valoja pitkin. 

Portaikkoja tuli reitin varrella jonkin verran vastaan, mutta onneksi läheskään kaikkia ei tarvinnut kiivetä ylöspäin.

Kolmen päivän ratsastusvaellus ja junassa vietetty yö Invernessistä Lontooseen siirtyessä näkyivät hieman sykelukemissa, jotka nousivat vähän tavallista herkemmin tasaisesta alustasta huolimatta, vaikka alla oli onneksi myös yksi ihan kunnollinen yö hotellihuoneessa. Päivä oli sen verran lämmin, että totesin melkein heti päällimmäisen paidan olevan liikaa, mutta ilma oli kuitenkin jo syksyistä, ei tukalan kuumaa. Joen rannassa oli sekä suurkaupungin että puiston tunnelmaa, kun vasemmalla oli iso autotie ja oikealla leppeästi aurinkoa heijastava joki. Liikkeellä oli todella paljon muitakin aamulenkkeilijöitä. 

Tunnelitaidetta.

Joenrannan seuraaminen oli oikein rentoa ja yksinkertaista, kunnes se ei yhtäkkiä ollutkaan. Olin ohittanut jo Hungerford Bridgen ja Waterloo Bridgen, kun Blackfriars Bridgeä lähestyessä reitin katkaisikin tyly työmaa-aita. Tie oli poikki niin leveältä alueelta, että jalankulkureitin seuraaminen ei onnistunut ollenkaan, vaan oli pakko vaihtaa viereisen autotien toiselle puolelle jalkakäytävälle. Siitä tie lähtikin heti kaartumaan pois päin joesta, ihan eri suuntaan kuin mihin minun oli tarkoitus mennä. Vauhti hidastui tuntuvasti siitäkin, mitä olin rauhallisesti hölkötellyt, kun tein monta turhaa tienylitystä etsiessäni paluuta takaisin joenvarteen. Jostakin valtavasta risteyksestä sitten hoksasin lopulta Blackfriars Bridgen, jonka pohjoispuolelta joenrantareitti pääsi onneksi jatkumaan normaalisti. 

Hortoiluni Blackfriars Bridgellä.

Reitin etsiskelyssä oli tuhraantunut sen verran aikaa, että kun Millenium Bridgen ja Southwark Bridgen jälkeen lähestyin London Bridgeä, olin juossut jo reilusti yli puoli tuntia. En halunnut viettää tällä lenkillä ihan hirveästi tuntia pidempää aikaa, koska minulla ei ollut vettä mukana enkä ollut muutenkaan asennoitunut pitkään lenkkiin, kun ohjelmassa oli tämän lauantaipäivän ympärillä niin paljon kaikkea muutakin. Päätin siis vastahakoisesti ylittää joen jo London Bridgellä ja nappasin vain kuvan vähän matkan päässä häämöttävästä Tower Bridgestä. 

Tower Bridge jälleen yhden portaikon yläpäästä kuvattuna.

Thamesin etelärannalla tunnelma muuttui täysin. Suurkaupungista, parlamenttitalon ja autotien viereltä tupsahdin yhtäkkiä keskelle hyvin kodikasta paikallishenkeä. Täällähän tapahtui vaikka mitä! Ohitin ihan taivasalle pystytetyn kirjatorin, vaikka kuinka monta ihanantuoksuista katuleipomoa sekä niin katusoittajia kuin katusoittajat kieltäviä kylttejäkin - no busking, this is a residential area! Alueella oli myös meneillään ilmeisesti jonkinlainen Punaisen Ristin järjestämä liikuntatapahtuma, sillä ohitin monta punaisissa liiveissä kävelevää letkaa, jotka myös kiersivät joenrantaa – valitettavasti juuri päinvastaiseen suuntaan kuin minä, mikä tarkoitti paikoin ruuhkaisia ohituksia suloisilla pienillä kujilla, sillä tapahtuma oli kerännyt runsaasti osallistujia. 

Pari nähtävyyttä mahtui myös tälle puolelle jokea. Shakespeare's Globe ei ole täsmälleen sama teatteri kuin vanhan Willyn aikoina, sillä se ei pelkästään palanut maan tasalle vuonna 1614 vaan myös tuhottiin uudelleenrakennuksen jälkeen 1644, koska Cromwellin aikaisten puritaanien mielestä teatteri, monen muun asian ohella, oli syntiä. Nykyinen teatterirakennus on kuitenkin tehty muistuttamaan mahdollisimman paljon 1500-luvun mallia. 

Shakespeare's Globe

Teatterin ohitse oli mukavaa juosta, kun muistelin siellä näkemiäni esityksiä ja toivoin, että olisi löytynyt aikaa jollekin esitykselle tänäkin viikonloppuna; sen sijaan London Eyen maailmanpyörän ohittaminen oli äärimmäisen turhauttavaa. Turistiruuhkaa oli vähintään yhtä paljon kuin Big Benin ympäristössä ja tuntui kuin olisi saanut hengitettyä vasta sitten, kun pääsi täyteenahdetun jonotusalueen ohi. Muuten Thames-joen eteläranta osoittautui ainakin tällä kertaa paljon mutkattomammaksi juosta kuin pohjoinen vastineensa; vaikka reitti teki muutaman mutkan siltojen ja joidenkin kuppiloiden kohdalla, aina löytyi näköpiiristä suora reitti takaisin joenrantaan.

Westminster Bridge, ellen väärin muista. 

Westminster Bridge oli merkki kääntyä takaisin lähtöpaikalleni joen pohjoispuolelle. Se oli aivan kamala pätkä juosta. Saanko kysyä, onko turistina mitään hohtoa ottaa itsestään kuva täsmälleen samassa paikassa, jossa kaikki muutkin turistit parveilevat? Silta oli nimittäin tungokseen asti täynnä valokuvanottajia, minkä lisäksi siellä kaupusteltiin muutaman metrin välein paahdettuja kastanjoita. En voi ihan oikeasti ymmärtää, mitä erityistä on juuri tällä sillalla otetussa valokuvassa, eikä tämä kyynisyys johdu pelkästään siitä, ettei ruuhkassa mahtunut lopulta juoksemaan. Ahdistava tungos jatkui vielä pohjoispuolelle päästyä, aina metroasemalle asti. Huokaisin helpotuksesta, kun sain pujahdettua kadulta pois kioskille ostamaan vettä ja sipsipussin tunnin ja kahdenkymmenen minuutin pituiseksi venyneen lenkkini palautumisravinnoksi. 

Parlamenttitalo ja Big Ben.

Pääsin jälleen vaivattomasti metrolla takaisin hotellilleni, turistilaumoista huolimatta ennen kaikkea tyytyväisenä siitä, että lenkkeily Lontoon keskustassa sujui näin helposti. Siltakatselmukselleni kertyi lopulta matkaa 7,86 kilometriä. Jos olisin juossut Tower Bridgelle asti, olisi varmaankin ylittynyt kymmenen kilometriä. 

Aamulenkkireittini kokonaisuudessaan!

Thamesilla lenkkeilyä voin kyllä suositella tunnelman, maamerkkien bongailun ja tasaisuuden puolesta, jos on vain valmis sietämään muutamassa kohdassa sellaisia ihmismassoja, joita ei Suomessa oikeastaan koskaan kohtaa. Reitti on myös ihanteellisissa olosuhteissa, esimerkiksi ilman yllättäviä katutöitä, hyvin yksinkertainen ja muokattavissa sen pituiseksi kuin haluaa. Lenkkeily on ylipäätään hauska tapa tutustua lomakohteen ympäristöön ja olin iloinen, että varasin sille lopulta matka-aikataulustani kunnolla aikaa enkä vain yrittänyt tunkea joidenkin muiden menojen väliin.