Hei vaan täältä mökistä! Kyllä ottaa päähän, kuinka vähän olen ehtinyt ja jaksanut blogin ääreen viime viikkojen aikana. Kysymys ei ole aina siitä, ettei vuorokaudessa olisi tarpeeksi tunteja opiskelun ja lenkkeilyn ohella. Todellinen syy blogilaiskuuteen on tällä hetkellä se, että kun joudun kirjoittamaan joka viikko niin paljon erilaisia tekstitehtäviä yliopistokursseja varten, tuntee saaneensa mittansa täpötäyteen tekstintuottoa siinä kohtaa, kun vapaahetki koittaa. Pyrin kuitenkin parhaani mukaan olemaan hylkäämättä blogia koko kevääksi, koska onhan meillä nyt mielenkiintoiset, vaikkakin kriittiset ajat meneillään. Juoksuharrastuksesta myös riittää kirjoitettavaa, koska lenkkimotivaatio on nyt huipussaan, kun melkein kaikki muut syyt lähteä ovesta ulos ovat karsiutuneet elämästä pois.
Ennen kuin tarjoilen tulevissa postauksissa tilannepäivitystä, juoksusuunnitelmia ja pitkään vuoroaan odottaneita aiheita, vastaan Askeleita ja mielenpolkuja -blogista nappaamaani blogihaasteeseen, koska en voi tietenkään koskaan vastustaa näitä. Tänään siis blogataan bloggaamisesta ja onkin ihan mielenkiintoista avata ajatuksiani vähän päälle vuoden ikäisen blogini olemassaolosta.
Miksi bloggaan?
Kun aloitin blogini viime vuoden tammikuussa, tarkoitus oli seurata treenaustani ensimmäiselle puolimaratonille, joka oli vuoden 2019 Helsinki City Run. Halusin antaa harjoittelu- ja elämäntaparemonttiprosessista saamilleni havainnoille konkreettisen muodon. Taustalla oli ehkä myös pieni ajatus siitä, että juuri tällaisen ihan aloitttelevan kuntoilijan kokemukset voisivat olla jollekin samaistuttavia, mutta ennen kaikkea kirjoitin kyllä itselleni. Kirjoitusinto jatkui vielä ensimmäisestä puolimaratonista suoriuduttuani, joten tässä sitä edelleen ollaan.
Blogin tarkoituksena on edelleenkin kertoa tarinaani aloittelevana juoksijana sekä antaa alusta matkalla sattuvien oppimiskokemusten, onnistumisten ja takapakkien purkamiseen. Olen myös saanut erittäin kaivattua vahvistusta siitä, että oikeasti jopa osaan kirjoittaa. "Writer's block", joka minua aiemmin vaivasi, on melko lailla takanapäin, kun olen huomannut saavani aikaan erittäin kelvollista tekstiä ilman, että sitä pitää hioa ja yliajatella keskittymisen äärirajoilla.
Mitä olen oppinut viime vuoden aikana bloggaamisesta?
Blogini on tosiaankin juuri vähän yli vuoden vanha ja ehkä konkreettisin oivallus tältä ajalta on se, että blogitekstejä ja niiden kirjoittamiselle pyhitettyjä tunteja kannattaa ainakin kevyesti aikatauluttaa. On esimerkiksi paljon helpompi saada joka kuun 10. päivälle aikaan Top 10 -postaus, kun merkitsee kalenteriinsa sekä julkaisupäivän että hyvissä ajoin etukäteen sen päivän, jolloin aikoo vähintään aloittaa postauksen kirjoittamisen.
Asiat, jotka motivoivat minua jatkamaan bloggausta:
Juoksemisesta (ja vähän muustakin sen ympäriltä) kirjoittaminen on mukavaa, koska se on tärkeä osa elämääni, mutta kuitenkin selvästi harrastus eikä mitään sen vakavampaa, jolloin jonkinlainen paine tekstin laadun suhteen mielestäni poistuu. Niihin aikoihin kun aloitin bloggauksen, minulle oli ilmaantunut tarve saada jotenkin ilmaistua itseäni kirjallisesti, ja kaikista mahdollisista aiheista juoksuharrastus tuntui sitten selkeimmältä tavalta purkaa tuota kirjoitusintoa. Näin on edelleen. Kirjoittamista innoittavat myös ihan kaikki saamani kommentit – varsinkin sellaiset, joissa kirjoitukseni koetaan samaistuttaviksi ja ehkä jopa juoksuharrastusta kohtaan mielenkiintoa herättäviksi. Vielä yhtenä motivaationlähteenä toimivat kaikenlaiset projektit, joihin sinkoilen mukaan. Näihin lukeutuvat erilaiset haasteet, pidempijaksoinen juoksutapahtumaan tähtäys ja nytkin meneillään oleva Kympin Naisten ryhmä.
Suosikkipostaukseni koko blogini historiassa:
100 päivää puolimaratoniin – kuinka pääsin tähän?
Disney-prinsessat puolimaratoonareina
Ruokavaliolla eroon siitepölyallergiasta
HCR:ltä mukaan mitali ja mielihyvää
Top 10 hullut maratonhaaveet
Kuvat blogissani? Millä kuvaan?
Jos tekstin tuottaminen blogiin sujuukin suhteellisen mukavasti ja lopputulokseen tyytyväisenä, niin kuvitus onkin sitten toinen tarina. Minulla on kyllä hämärä oletus siitä, että kuvilla varustettua blogitekstiä on mukavampi lukea, mutta onko näin silloinkin, kun yleensä ainoa saatavilla oleva kuvaaja olen minä, asettelun ja valosäätöjen tumpelo, hyvin keskinkertaisine kännykkäkameroineni? Parasta ja tunnelmallisinta juoksuaiheisen blogin kannalta olisi mielestäni lenkiltä tai edes lenkkivaatteissa otetut kuvat, mutta sellaiset tilaisuudet ovat harvassa, kun saa kuvaajan mukaan lenkkipolulle. Siispä kuvieni taso on aiheiltaan ja toteutukseltaan matalansorttista, kuten tähänkin postaukseen näön vuoksi ängetty iänikuinen lenkki-selfie.
Ennen kuin tarjoilen tulevissa postauksissa tilannepäivitystä, juoksusuunnitelmia ja pitkään vuoroaan odottaneita aiheita, vastaan Askeleita ja mielenpolkuja -blogista nappaamaani blogihaasteeseen, koska en voi tietenkään koskaan vastustaa näitä. Tänään siis blogataan bloggaamisesta ja onkin ihan mielenkiintoista avata ajatuksiani vähän päälle vuoden ikäisen blogini olemassaolosta.
Miksi bloggaan?
Kun aloitin blogini viime vuoden tammikuussa, tarkoitus oli seurata treenaustani ensimmäiselle puolimaratonille, joka oli vuoden 2019 Helsinki City Run. Halusin antaa harjoittelu- ja elämäntaparemonttiprosessista saamilleni havainnoille konkreettisen muodon. Taustalla oli ehkä myös pieni ajatus siitä, että juuri tällaisen ihan aloitttelevan kuntoilijan kokemukset voisivat olla jollekin samaistuttavia, mutta ennen kaikkea kirjoitin kyllä itselleni. Kirjoitusinto jatkui vielä ensimmäisestä puolimaratonista suoriuduttuani, joten tässä sitä edelleen ollaan.
Blogin tarkoituksena on edelleenkin kertoa tarinaani aloittelevana juoksijana sekä antaa alusta matkalla sattuvien oppimiskokemusten, onnistumisten ja takapakkien purkamiseen. Olen myös saanut erittäin kaivattua vahvistusta siitä, että oikeasti jopa osaan kirjoittaa. "Writer's block", joka minua aiemmin vaivasi, on melko lailla takanapäin, kun olen huomannut saavani aikaan erittäin kelvollista tekstiä ilman, että sitä pitää hioa ja yliajatella keskittymisen äärirajoilla.
Mitä olen oppinut viime vuoden aikana bloggaamisesta?
Blogini on tosiaankin juuri vähän yli vuoden vanha ja ehkä konkreettisin oivallus tältä ajalta on se, että blogitekstejä ja niiden kirjoittamiselle pyhitettyjä tunteja kannattaa ainakin kevyesti aikatauluttaa. On esimerkiksi paljon helpompi saada joka kuun 10. päivälle aikaan Top 10 -postaus, kun merkitsee kalenteriinsa sekä julkaisupäivän että hyvissä ajoin etukäteen sen päivän, jolloin aikoo vähintään aloittaa postauksen kirjoittamisen.
Asiat, jotka motivoivat minua jatkamaan bloggausta:
Juoksemisesta (ja vähän muustakin sen ympäriltä) kirjoittaminen on mukavaa, koska se on tärkeä osa elämääni, mutta kuitenkin selvästi harrastus eikä mitään sen vakavampaa, jolloin jonkinlainen paine tekstin laadun suhteen mielestäni poistuu. Niihin aikoihin kun aloitin bloggauksen, minulle oli ilmaantunut tarve saada jotenkin ilmaistua itseäni kirjallisesti, ja kaikista mahdollisista aiheista juoksuharrastus tuntui sitten selkeimmältä tavalta purkaa tuota kirjoitusintoa. Näin on edelleen. Kirjoittamista innoittavat myös ihan kaikki saamani kommentit – varsinkin sellaiset, joissa kirjoitukseni koetaan samaistuttaviksi ja ehkä jopa juoksuharrastusta kohtaan mielenkiintoa herättäviksi. Vielä yhtenä motivaationlähteenä toimivat kaikenlaiset projektit, joihin sinkoilen mukaan. Näihin lukeutuvat erilaiset haasteet, pidempijaksoinen juoksutapahtumaan tähtäys ja nytkin meneillään oleva Kympin Naisten ryhmä.
Suosikkipostaukseni koko blogini historiassa:
100 päivää puolimaratoniin – kuinka pääsin tähän?
Disney-prinsessat puolimaratoonareina
Ruokavaliolla eroon siitepölyallergiasta
HCR:ltä mukaan mitali ja mielihyvää
Top 10 hullut maratonhaaveet
Kuvat blogissani? Millä kuvaan?
Jos tekstin tuottaminen blogiin sujuukin suhteellisen mukavasti ja lopputulokseen tyytyväisenä, niin kuvitus onkin sitten toinen tarina. Minulla on kyllä hämärä oletus siitä, että kuvilla varustettua blogitekstiä on mukavampi lukea, mutta onko näin silloinkin, kun yleensä ainoa saatavilla oleva kuvaaja olen minä, asettelun ja valosäätöjen tumpelo, hyvin keskinkertaisine kännykkäkameroineni? Parasta ja tunnelmallisinta juoksuaiheisen blogin kannalta olisi mielestäni lenkiltä tai edes lenkkivaatteissa otetut kuvat, mutta sellaiset tilaisuudet ovat harvassa, kun saa kuvaajan mukaan lenkkipolulle. Siispä kuvieni taso on aiheiltaan ja toteutukseltaan matalansorttista, kuten tähänkin postaukseen näön vuoksi ängetty iänikuinen lenkki-selfie.
Tämä haaste oli tässä ja sen saa ottaa kuka vain, joka haluaa avata oman bloggaajaminänsä salaisia mielenliikkeitä! Palailen toivottavasti vielä tämän saman viikon aikana kuulumisten kanssa. Mahdollisimman hyvää huhtikuuta kaikille, voikaa hyvin ja pysykää kotona!
Kiva, kun osallistuit haasteeseen. Tämän postauksen kautta sinusta oppi enenmmän.
VastaaPoistaKiitos haasteesta ja kommentista! :)
PoistaKiva että kirjoitat tätä blogia! :) Löysin tänne joskus muistaakseni viime kesänä, kun innostuin itsekin juoksemisesta. Juokseminen on ollut itselleni aina jotenkin todella vaikeaa ja parin kilometrin juokeminenkin on ollut suuri saavutus. Jotenkin ihmetyttää aina lukea sellaisia kirjoituksia, kun joku kertoo ettei ole juuri juossut ja sitten päättääkin vain käydä esim. kevyellä viiden kilometrin juoksulenkillä, kun itse en jaksaisi todellakaan juosta sellaista matkaa ilman kovaa treenausta. Meni jo melkein ohi aiheesta, mutta piti vain sanoa, että tykkään siitä, että kerrot kokemuksistasi aloittelevana juoksijana ja miten olen kehittynyt. Ja ihailenkin todella kehitystäsi! Ihan huikeaa ja toimii hienona inspiraationa, vaikka itselläni ei mitään suurempia tavoitteita olekaan, mutta innostavaa lukea näitä juttujasi :) (Tänään muuten kävin pitkästä aikaa pienellä juoksulenkillä, varmaan noin puolen vuoden tauon jälkeen :D Teki kyllä hyvää ja osasin onneksi ottaa aika rauhallisesti, koska aikaisemmin olen saanut jalkani todella kipeiksi liian innokkaan alun takia.)
VastaaPoistaKuvista piti vielä sanoa sen verran, että mielestäni nämä sinun kuvasi toimivat todella hyvin, enkä muutenkaan kiinnitä kovin paljoa huomiota kuviin tai ainakaan ne eivät ole missään nimessä tärkein juttu blogissa. Pikemminkin ärsyttää, jos postaus täyttyy isoista kuvista ja teksti hukkuu niiden väliin. Seuraan blogeja ennen kaikkea mielenkiintoisen tekstin takia ja kuvat ovat vain mukava pieni lisä. Tykkään kovasti kirjoitustyylistäsi ja muutenkin postausten monipuolisuudesta. En jaksaisi lukea vain pelkkiä bloggaajan lenkkikuulumisia, vaan kaipaan muutakin sisältöä ja sitä blogissasi on todella mukavasti :)
Peukut lenkille pääsystä ja kiitos kuviin liittyvästä kommentoinnista, sekä tietysti kommentista muutenkin. :) Mukava tietää, että kuvat tai niiden laatu eivät ehkä päällimmäisenä pistä kaikkien blogilukijoiden silmään. Oikein mukavaa pääsiäistä!
Poista